Pistis Sofia on 200-300 luvulla kirjoitettu syvällinen kuvaus elämän lakien luonteesta, ihmisen kohtalosta ja maailman syvempien tasojen rakenteesta. Se on hyvin vaikeatajuinen ja ilman terminologian tuntemusta sen ymmärtäminen on paikoin lähes mahdotonta. Lukemisen vaikeutta lisää olennaisesti se, että suomalainen käännös on lähes sata vuotta vanha ja ”koristeltu” tarpeettomasti vuosisadan alun romanttisella ja erikoisella taiteellisella tyylillä. Päähenkilönä on Jeesus, joka vastaa opetuslasten kysymyksiin.

 Kirja on saanut voimakkaita vaikutteita paitsi Kreikkalaisesta Sofiasta myös Egyptin muinaisista mysteereistä, jotka olivat tuolloin suurimmaksi osaksi jo väljähtyneet sanallisen uskonnollisuuden tasolle. Viisaus paistaa kuitenkin dogmaattisuuden läpi, paikoin jopa kirkkaasti, koska lähtökohta on ollut huikean korkealle kurkottava maailmantotuus .

Koptin kielellä kirjoitettu teos saattaa olla peräisin Egyptiläisiin mysteereihin vihityn henkilön kynästä, joka on myöhemmin kääntynyt gnostikoksi. Tähän viittaa mm. kuvaus uloimman rangaistuspiirin rakenteesta ja sen valtiaista:

 ”Ja Maria jatkoi jälleen sanoen Jeesukselle: Minkälainen on uloin pimeys; tai oikeammin, kuinka monta rangaistusaluetta siinä on.

 Ja Jeesus vastasi Marialle sanoen: Uloin pimeys on suuri lohikäärme, jolla on häntänsä suussaan. Se on koko maailman ulkopuolella ympäröiden sitä. Ja siinä on monta rangaistusaluetta. Siinä on kaksitoista mahtavaa rangaistustyrmää ja kussakin tyrmässä on oma valtiaansa ja kunkin valtiaan kasvot eroavat toinen toisistaan.

 Ja ensi valtiaalla, joka on ensimmäisessä tyrmässä, on krokotiilin kasvot; sillä on pyrstönsä suussaan. Ja lohikäärmeen kidasta tulee tomua pakkasta, jäätä ja kaikenkeltaista tautia. Tämä on se jota alueellaan oikealla nimellä Enchtoninksi kutsutaan.

 Ja toisen tyrmän valtias, - kissan kasvot ovat hänen kasvoinaan. Ja tämä on se jota alueellaan Charachariksi sanontaan.

 Ja kolmannen tyrmän valtias, - koiran kasvot ovat hänen kasvoinaan. Tämä on se, jota Archarochksi alueellaan sanotaan. jne. (Pistis Sofia s. 293)

 Muinaisina aikoina mysteereihin vihityltä edellytettiin salaisen tietonsa levittämistä symbolisessa muodossa. Missään tapauksessa ei saanut kertoa liikaa, tai liian suorasti, mutta toivottavaa oli, että viisautta levitettiin verhottuna eteenpäin. Pistis Sofia saattaa olla tällainen teos. Siinä puhutaan jatkuvasti jälleensyntymisestä ja uuteen ruumiiseen heittämisestä sielujen kierrossa, tosin karman tuntemus on osin puutteellista: moraalitajuista lukijaa vaivaa mm. se, että karmallisen rangaistuksen voi kiertää ”mysteerion” tekemällä. Vaikuttaa siltä, että vihitty oli saanut omaksua alkuperäisten mysteerien kuvan ja kalkkeutuneen opin, ”ensimmäisen käskyn” alueelle saakka, kuten hän kirjassa usein painottaa. Silti kirja on lukemisen arvoinen ja tarjoaa paljon ajattelemisen aihetta ja näkökulmaoivalluksia muihin traditioihin perehtyneelle.

 Teoksessa esitellään perusteellisella tavalla mm. erilaista sielunpuutteista kärsivien kohtaloa. Tässä eräs ankara esimerkki:

 ”Andreas vastasi sanoen: Entä omahyväinen, korskean ylpeä ihminen, mitä hänestä on tuleva kun hän erkanee ruumiistansa?

 Jeesus sanoi: Jos sellaisen aika on sfäärin kulussa päättynyt, Arielin vastaanottajaväet tulevat hakemaan häntä ja johtavat hänen sielunsa pois ruumiistaan ja kolme päivää viettävät sen keralla maailmaa ympäri kiertäen (sielu viipyy kuoleman jälkeen myös useiden muiden traditioiden mukaan juuri pari kolme päivää maan yhteydessä, ennen syvemmälle tajunnan maailmoihin lähtemistään - jotka muodostuvat sellaisiksi kuin hänen omat tekonsa edellyttävät.  Tämä tapahtuu tietenkin elämien välisenä aikana). Ohjaten sitä maailman olentojen tuntemisessa.

 Sen jälkeen he sen alas Amenteen, Arielin eteen vievät ja hän sille rankaisuissaan kaksikymmentä kuuta kostoaan langettaa.

 Sen jälkeen he sen kaaokseen Jaldabaothin ja hänen yhdeksän viidettä daimoninsa eteen kuljettavat ja hän ja hänen daimoninsa toinen toisensa perään sille toiset kaksikymmentä kuuta kostoaan langettavat.

 Sen jälkeen he sen keskustan tielle kuljettavat ja jokainen keskustatien valtiaista sille kostoaan toiset kaksikymmentä kuuta langettaa.

 Ja sen jälkeen he sen vievät valon neitsyen luokse, jotta hän sen tuomitsisi. Ja kun sfääri taas kääntyy hän sen vastaanottajaväelleen antaa jotta se sfäärien aiooneihin heitettäisiin. Ja sfäärin palvelijat sen vievät veden vierelle, mitkä sfäärin alla ovat; ja se muuttuu tulen riehunnaksi ja syöpyy sieluun, kunnes se puhdistuu.

 Ja Jaluham, Sabaothin vastaanottaja, Adamas, tulee ja tuo unhon maljan ja sen sielulle antaa; ja se juo ja kaiken unohtaa - ja kaikki alueet joissa se on käynyt. Ja he sen epämuotoiseen ja rampaan ruumiiseen lähettävät, jotta kaikki sitä lakkaamatta halveksisivat.

 Tämä on omahyväisen ja korskeanylpeän rangaistus.” (Pistis Sofia s. 348-350)