”Ensinnäkin te muistatte vain yhden vedenpaisumuksen, vaikka niitä on jo aikaisemmin ollut monia… Teillä ei ole iän harmaannuttamaa tietoa. Siihen on omat syynsä ja se on tämä. Monesti ja monella tavalla on tuho kohdannut ihmisiä ja tulee vastakin kohtaamaan. Suurimpia tuhon syitä ovat tuli ja vesi. Teilläkin kerrotaan tarinaa siitä kuin Faethon, Helioksen poika, valjasti isänsä vaunuhevoset eikä kyennytkään ohjaamaan niitä isän ajoradalla, vaan poltti kaiken, mitä maa päällään kantaa ja sai itse surmansa salaman iskusta. Vaikka tämä onkin taru, se on totta siinä mielessä, että valtava tulipalo pitkin väliajoin aiheuttaa hävitystä maan päällä.” Vanha egyptiläinen pappi kuvaa tässä kenties meteoriitin kylvämää tuhoa. Sen ”tulituho” vuorottelee merenalaisten supertulivuorten supersateita ja Supertsunameja aiheuttavien ”vesituhojen” kanssa.

 Nykyinen tieteellinen tutkimus tietää että noin 100 000:tta vuotta sitten tapahtui jotakin suunnattoman tuhoisaa: Suuri osa tuolloin eläneistä: nykyihmisistä, neandertalilaisista, denisovalaisista, heidelbergiläisistä ja florensinihmisistä vähentyi erittäin radikaalisti. Geneettistä vertailua tekemällä on tultu siihen johtopäätökseen, että nykyihminen oli tuolloin sukupuuton partaalla. Ainoastaan Afrikassa säilyi muutaman tuhannen yksilön ryhmä, jonka jälkeläisiä me kaikki olemme. Populaatio sisälsi noin 500 lisääntymiskykyistä naista ja väestö oli vain n. parin tuhannen yksilön vahvuinen. Sitä ennen nykyihminen oli levinnyt jo ainakin Itä-Aasiaan saakka, mutta kaikki tunnetut leviämisalueet tyhjentyivät tuon suunnattoman katastrofin seurauksena.

 Tuosta katastrofista jäljelle jäänyt pieni Afrikkalainen väestöryhmä koostui siis nykyihmisistä. Heidän älyllinen kapasiteettinsa ja ongelmanratkaisukykynsä oli kutakuinkin samanlainen kuin meillä nykyään. Ainoastaan kulttuurievoluution puute ohjasi sen älyllisen energian muunlaisiin suuntiin. Populaatio lisääntyi vähitellen yhä kiihtyvällä vauhdilla. Se alkoi uudelleen levittäytyä maailmaan ja kohtasi matkallaan yllä mainittuja muita rotuja (ehkä jopa viimeisiä pystyihmisiä, sillä nuorin pystyihmisfossiili on vain n. 27 000 vuotta vanha), risteytyen osittain myös niiden kanssa.

Arviolta 70 000 vuotta sitten pitkä, lihaksikas ja komea nykyihminen levittäytyi kohti koillista. Se oli litteäkasvoinen (kasvo eivät olleet eteenpäin työntyvät), voimakasrakenteinen ja sen aivojen keskitilavuus oli n. 1600 kuutiosenttimetriä, mikä on selvästi enemmänkuin nykyään elävällä sekoittuneella ihmisrodulla. Levittäytyessään se risteytyi Lähi-idän alueella Neandertalilaisen serkkunsa kanssa, jonka seurauksena eurooppalaisilla ja siitä juuresta syntyneillä kansoilla on veressään 1-4% kyseistä perintöainesta. Tämä tapahtui arviolta 70 000 vuotta sitten. Leviäminen jatkui eteenpäin kohti Keski-Aasiaa, Intiaa ja Kaakkois-Aasiaa, jossa osa nykyihmispopulaatiosta risteytyi matkallaan, myöskin katastrofista vähitellen elpyneen Denisovan ihmisen kanssa. Tämän seurauksena Melanesialaisten, Australian Aboriginaalien ja Papua-Uusi-Guinean asukkaiden perimässä on 2-6 % myöskin Denisovalaista geenistöä. Australian mantereen tämä geenisekoitelma saavutti viimeistään 50 000:tta vuotta sitten, kun tiiviisti luonnon yhteydessä elävät ”Alkuaboriginaalit” saapuivat sinne.

 Eurooppaa pitkään asuttaneen Neandertalilaisen rodun levittäytyminen jarrutti pitkään nykyihmisen halua tunkeutua tuolloin kolealle Euroopan vyöhykkeelle. Väestön paisuessa jatkuvasti, viimein, n. 40 000 vuotta sitten nykyihminen levittäytyi alueelle, syrjäyttäen Neandertalit muutamassa vuosituhannessa. Selvästi edistyneempi rauhanomainen nykyihminen syrjäytti jurommat ja kulmikkaammat Neandertalilaiset mahdollisesti ilmiöllä, jota voidaan kutsua kauneimman valinnaksi: Alun epäluulon ja pienten kahnausten jälkeen alkoi vähittäinen sulautuminen, sillä Neandertalilaiset ehkä ihailivat vilpittömästi edistynyttä suvaitsevaista nykyihmistä ja halusivat olla heidän kaltaisiaan. Suhteellisen lähekkäin eläneet ihmiset sekoittuivat aluksi aikaisemmin mainitusta estottomasta ”primitiivisestä himosyystä”. Syntyi ns. väliyksilöitä jotka muistuttivat molempia osapuolia. Nämä olivat kysyttyjä seuralaisia etenkin Neandertalililaisilla avioliittomarkkinoilla. Näin rodut lähentyivät edelleen toisiaan, ja kolmantena seurauksena: sekoittuneet ihmiset valitsivat vuosituhansien saatossa puolisoiksi etupäässä vain hienopiirteisempiä ihmisiä. Näin vähemmän kauniit yksilöt, joissa oli enemmän Neandertailaispiirteitä, jäivät keskimääräistä useammin ”peräkammarin pojiksi ja tytöiksi”, ja heidän rotunsa sammui, tai jäi elämään heikentyneissä nykyihmisissä.  Samaan aikaan suurriista väheni eikä laji kyennyt uudistumaan riittävän nopeasti.

 Nykyihmisväestöjä alkoi ilmestyä uudelleen Siperiaan ja Aasian tyynen meren rannikolle, suunnilleen samaan aikaan kuin leviäminen Eurooppaan tapahtui. Viimeiseksi ihminen asutti tyynen meren saaret valtamerikanooteillaan, lautoillaan ja kaislaveneillään. Uudelleen elpynyt ihminen oli lopulta levinnyt maailman joka kolkkaan, kun Polynesialaiset asuttivat Uuden Seelannin n. tuhat vuotta sitten.

 Tästä maailmanvalloituksesta tiedeyhteisö on suhteellisen yksimielinen. Sitä vastoin Amerikan mantereen asuttamisesta vallitsee eriäviä mielipiteitä.

Oma mielipiteemme on että Amerikan manner asutettiin useammassa aallossa: 100 000:tta vuotta sitten tapahtunutta katastrofia edeltäneenä aikana siellä oli jo aikaisemmissa muuttoaalloissa sinne levinnyttä väestöä, joista suuri osa kuoli, joskin kanta elpyi hieman. Uusi aalto tuli muutamia kymmeniä tuhansia vuosia tämän jälkeen Idästä, jolloin rannikot asutettiin osittain. Tämän jälkeen seuraava muuttoaalto saapui n. 30 000 vuotta sitten Siperiasta, kun Afrikasta lähtenyt kansanvaellus ehti paikalle jäänreunaa seuraillen: mm. nahkaveneillään. Viimeksi tulleiden ihmisten leviäminen kohti Etelä-Amerikkaa kesti aikansa. Lopulta, uuden tuhon vesien hälvettyä saapui viimeinen aalto n. 10 000:tta vuotta sitten. Vanhat löydökset olivat siellä jo huomattavasti aikaisemmin, ennen kuin uusi muuttoaalto saapui alueelle. Tuoreimmat kerrostumat hämmensivät pitkään aikamäärityksiä ja muutaman kunnianhimoisen johtavan tutkijan kanonisoima käsitys oli pitkään se, että Uusi maailma asutettiin vasta huomattavan myöhään.

 On syytä painottaa että tämä leviäminen ja edellä kuvattu maailmanvalloitus ei ollut ensimmäinen alkuperäinen ja ainoa, vaan se tapahtui suuren sukupuuton seurauksena. Kekseliään nykyihmisen ikä on, hieman määrittelystä riippuen, vähintään 250 000:tta vuotta. Heidän kulttuurisia jälkiään on vain hyvin vaikea löytää mm. siksi, että vain kiviesineet ovat säilyneet (mikä vinouttaa meitä usein luulemaan, että muita materiaaleja ei käytetty. Nimi ”kivikausi” on siksi harhaanjohtava). Samoin aikaisemmin kuvattu Atlantiskatastrofi saa asiat näyttämään sitä että kulttuurievoluutio on ensimmäinen ja löydetyt kulttuurit vain muutamia tuhansia vuosia vanhoja, koska uusi alku oli kattava. Muut todisteet on tähän asti yksinkertaisesti jätetty huomiotta, koska ne eivät sovi ennakkoluulon sävyttämään mielikuvaan.

Lisäksi on mainittava, että katselemme maailmaa oman ylemmyytemme näkökulmasta: vertaamme muinaisia löytöjä onttoon aikaamme ja usein tulemme yliarvostaneeksi sen luonnonriiston kustannuksella saavuttamia näennäisvoittoja. Olemme ajautuneet väärälle tielle koska maailmankuvastamme puuttuu Henki. Viisauskulttuuri varoo luonnosta eriytymistä, mutta kykenee suuriin kokonaistieteellisiin saavutuksiin, ei turhaa takovan talouden, vaan yhteistoiminnan avulla. Onko tämä ollut joskus maailman tila?