”Sen salmen edessä, jota te kutsutte Herakleen pylväiksi (Gibraltar), oli näet saari, yhtä suuri kuin Libya ja Aasia yhteensä ja sen ajan matkustajat saattoivat mennä siitä toisille saarille ja niitä edelleen mannermaalle, joka ympäröi tuota varsinasta valtamerta… Mutta sitten myöhemmin, yhden ainoan hirvittävän päivän ja yön kuluessa, syntyi tavattoman ankaria maanjäristyksiä ja puhkesi vedenpaisumus; maa nieli yhtäkkiä teidän sotajoukkonne, ja samalla Atlantis-saari vajosi meren syvyyteen ja katosi näkyvistä.” (Platon: Timaios s. 168-169)

Nämä dramaattiset, Platonin ylöskirjaamat sanat olivat peräisin muinaisen Egyptin historiantiedoista. Platon kuvaa yksityiskohtaisesti, niihin nojaten, kuinka kadonneen mantereen yhteiskuntajärjestys toimi, minkälainen sen kansanluonne oli, miltä pääkaupunki näytti ja kuinka se katosi jälkiä jättämättä.

 Vielä nykyajallakin, ehkä maailman arvoituksellisin kansakunta Baskit - jotka eivät ole geneettistä sukua eurooppalaisille ja joiden kieli poikkeaa muun Euroopan kielistä täysin - muistaa tulleensa meren saarelta jonka nimi oli Atlaintica. Heidän mukaansa saarella asui voimakas merenkulkukansa, joka upposi Atlantilla hirvittävän mullistuksen seurauksena. Pieni osa selvisi ja pääsi turvaan Biskajan lahdelle ja Pyreneiden vuoristoon.

Vaikka Baskien kieli ei muistuta mitään Euroopan kielistä, sille löytyy hyvin suurta vastaavuutta yllättävältä taholta, nykyään suuren meren takaa, Pohjois-Amerikasta. Sanotaan että heidän kielensä Euskara muistuttaa Nahuatlin ja Algonquin-Lenapen intiaanikieliä niin paljon, että yhteneväisyydestä ei voi erehtyä. Myös muissa Pohjois-Amerikan intiaanien kielissä on vastaavuuksia arvoituksellisiin Baskeihin ja heidän kieleensä.

 Toinen kansakunta, joka myös elää suuren meren toisella laidalla, ovat kyseistä Nahuatlia puhuvat Atsteekit, jotka sanovat olevansa peräisin saarelta, jonka nimi on Azlan, tai Atlan.  Sana Atsteekki tarkoittaa Atstlanista, eli valkeasta maasta peräisin olevaa.

Myös Intian kansalliseepoksessa Mahabharatassa mainitaan Atala-niminen saari, joka upposi läntiseen mereen suuren sodan seurauksena. Atalan asukkaiden sanottiin olevan valkoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan nuku tai syö". Myös Herodotos kuvailee Historiassaan Atlantteja hyvin samaan tapaan: he ovat ihmisiä jotka "eivät koskaan uneksi tai syö mitään elävää". Faaraoiden ajan Egyptiläiset puhuivat saaresta jolla muinoin asui kultainen lohikäärme. Myös Kelttien Avalon, joka oli myyttinen saari jossakin Brittein saarten lähistöllä ja jossa Merlin ja Kuningas Arthur vaikuttivat, muistuttaa sekä paikkana että sanana kaukaista ihannevaltiota.

 Piktit, jotka olivat Brittein saarten alkuperäisiä asukkaita, kauan ennen muinaisia Kelttejä, ja jotka rakensivat nuo ihmeelliset monoliitit, maakumputemppelit, ja observatoriot, omasivat mm. samanlaisen matrilineaarisen vallanperimyslinjan kuin Platonin kuvaamassa Atlantiksessa oli: yksi pääkuningas käytti rajoitettua valtaa suhteellisen itsenäisten paikallis-hallitsijoiden yli.

 Piktien kansan viisaudesta ja ehkä vanhuudestakin antaa jonkinlaisen käsityksen muinaisen Piktipäällikön sanat, jotka hän lausui Roomalaiselle Calgacus Tacitukselle n. 2000 vuotta sitten:"Me, maan rauhallisimmat asukkaat, viimeiset vapaat, olemme suojautuneet syrjäisyyteemme ja nimeämme peittävään hämärään... Meidän takanamme ei ole enää ketään, mitään kansakuntaa. Vain aaltoja ja kalliota!"

 Piktien oletetaan saapuneen hyvin kauan sitten Brittein saarille Baskimaalta. Tähän samaan ”Euroopan alkuperäisväestöön” Piktien ja Baskien lisäksi kuuluivat todennäköisesti myös Skandinaavian pohjoisosia asuttaneet Alkusaamelaiset. Geneettisten ja kielellisten yhteneväisyyksien lisäksi heitä yhdistävät ns. Ogham riimut: Pohjois-Skandinaviasta löydettiin 1600-luvulla ns. Käymäjärven kivi, jossa on käytetty samanlaisia riimuja kuin Brittein saarilla. Tekstin muoto, alkuperä ja tulkinta ovat kuitenkin vielä kiistanalaisia. Paras ja todennäköisin tekstin tulkinta kuuluu: ”Paikka kyläkunnan rahdille.” Kiven teksti ei ole mitenkään mullistava, mutta sen kuvaama yhteneväisyys Brittein saarten pohjoisosiin, mistä ns. Ogham riimuja ainoastaan löytyy, kylläkin. Irlannista löydetty, Ogham riimuilla kirjoitettu viestisauva puolestaan vahvistaa yhteyden myös toisin päin: ”Laivat Finicasta (Suomesta), lasti laiturissa.” Samaan kansaan kuuluneet ovat käyneet kauppaa hyvinkin pitkään, ennekuin jokin tekijä on saanut yhteyden särkymään ja veljeyden siteen unohtumaan. (Riimut ovat ajalta ennen viikinkejä ja todennäköisesti periytyivät näille huomattavasti myöhemmin esiintyneille pohjoisille kansoille, muuntuneessa muodossa).

 Kuinka Saamelaiset ”Baskipiktit” päätyivät niin pohjoiseen? Saamelainen legenda kertoo että Muinaiset esi-isät seurasivat ”suuren jään” reunaa ja löysivät sen takaa elinkelpoista maata. Tämä tarkoittaa aikaa ehkä n. 10 000 vuotta sitten, jolloin jäämassa peitti yhä pohjolaa, mutta oli kuitenkin jo osittain sulanut myös pohjoisesta, sillä katastrofin jälkeinen mannerjään ”loppu” suli kutistuen reunoiltaan kohti Ruotsin Lappia. Norjan rannikkoa seuraamalla Brittein saarten pohjoiskärjestä ei ole kovin pitkä matka muinaisen jään suojaamalle pohjoispuolelle.

 Tapaamme siis muinaisia saarikatastrofin uhreja eri puolilta Atlantin reunoja. Jos yhdistämme löydöksemme löyhäksi nipuksi, saamme seuraavan tuloksen: Baskit, Piktit, Saamelaiset, Atsteekit ja tietyt Pohjois-Amerikan intiaani-heimot: tasainen leviäminen Atlantin keskipisteestä ulos. Mielenkiintoinen hauras yhdysside Saamelaisten ja Pohjois-Amerikan intiaanien välillä on myös joiku. Vielä nykyäänkin joillakin Saamelaisilla on tapana laulaa kokemuksistaan joikaavaan sävyyn (tapaa ei mielellään esitellä ulkopuolisille, jotka tuntevat näin vain joiun populaarin version). Laulun sävy on korviinpistävän samankaltainen tyypillisten Intiaanilaulujen kanssa. Yli 10 000:tta vuotta sitten keskuskulttuurista eriytyneet kansakunnat ovat saaneet elinympäristöstään omia paikallisia sävyjä ja sekoittuneet yleiseen geenimassaan, mutta jotkin heikosti tunnistettavaa silti löytyy.

 Kun magmakuplan paineen normalisoituminen laski Muinaisen Atlantiksen meren aaltoihin (Karkeasti arvioiden keskivauhdilla 20cm/min, niiltä osin jotka eivät romahtaneet tai ”räjähtäneet” järistyksissä ja vulkaanisessa toiminnassa), jäljelle jäi vain kourallinen väestöä. Esibaskit ovat ehkä ainoa suurempi yhtenäinen ryhmä, joka säilyi hengissä Euroopan puoleiselle katastrofialueelle. Hajanaisempia ryhmiä oli ehkä siellä täällä ja osa niistä todennäköisesti löysi Baskialueen keskuskulttuurin vuosien kuluessa ja liittyi siihen. Vaikka liittyjät olivatkin kotoisin Euroopan puolen geeniperimästä heidät kelpuutettiin joukkoon, koska yhteinen katastrofi yhdistää ja tekee nöyräksi. Näin ”puhdas Atlanttinen väestö sai runsaasti geenistöä mantereen puolelta ja muodostui rotu, jota nykyään kutsumme Baskeiksi. Tämä muodostunut uusi rotusekoittuma varjeli myöhemmin perimäänsä, avioitumalla vain oman ryhmänsä kanssa. Siksi se säilyi tunnistuskelpoisena näihin päiviin saakka.

 Kauempana idässä oli toinen hieman suurempi selviytyjien ryhmä, joka ei ollut asuttanut Atlantiksen saarta. Heidät tullaan myöhemmin tuntemaan ns. ”Indoeurooppalaisina”. Heidän suonissaan virtaa hieman enemmän primitiivisemmän ja jo kadonneen lihansyöjäserkkunsa: Neandertaalin ihmisen verta, n. 2-5 %, joka tekee heistä huomattavasti villimpiä ja vallanhaluisempia kuin rauhanomaisemmat, korkeakulttuurin pesästä kotoisin olevat veljensä, jotka kestivät ihmisen kehityshistoriassa usein ennenkin toistuneen korkeammalle kiivenneiden rotujen kiusauksen , eivätkä sekaantuneet ”ihmisten tyttäriin”. Ilmausta korkeammalle kiivenneistä ei pidä sekoittaa vastenmieliseen rotuhygienian käsitteeseen. Nykytutkimuksen valossa miljoonien vuosien kuluessa on elänyt useita ihmis- ja ihmisapinalajeja rinnakkain, joista toiset ovat edenneet kehityksessään, eriytyneissä oloissa, jo melko korkealle, kuten mm. tietyt Homo Erectus lajit jo useita satoja tuhansia vuosia sitten. Tälle edistyneiden ryhmälle aukeaa kiusaus, kun heidän elinpiirinsä vääjäämättä älyllisen kehityksen edetessä laajenee. Tiellä kohti globaalia maailmanhallintaa heiltä kysytään: Pidätkö ihmisen tytärtä ihanana. Onko oikein yhtyä heihin pelkästä alkukantaisesta himosta - jota tietynlainen estoton ”villi-ihminen” kykenee tarjoamaan - ilman rakkautta. Jos kestät, saat maailman hallintaasi ilman (karmallisesti) älyyn pesiytyviä rajoitteita ja (maailmallisfyysisesti) kokonaiskehityksen laariin satavaa taka-askelta.

 Neandertaalin ihminen ei suinkaan ollut tuo 1800-luvulla syntyneestä harhakuvasta peräisin oleva heikkolahjainen, vääräsäärinen ”Gorillan ja ihmisen risteytys”. Hän muistutti monin tavoin erittäin rotevaa, litteäkalloista nykyihmistä. Kuitenkin verrattaessa häntä nykyihmisenkehittyneimpiin kantoihin, meidän on rehellisyyden nimissä todettava, että eroa oli niin tunne- kuin älypuolellakin melkoisesti. Lisäksi lähes yksinomaan liharavinnolla elävä suurriistanmetsästäjä oli paitsi totunnaisen tappamisen raaistama, myös käytännölliseen fyysiseen kulttuuriin suuntautunut voimapesä, joka ei välittänyt ja ehtinyt pohtia ”syntyjä syviä”.

 Lihansyönti on toinen ihmisrotujen etenemisen tielle muodostuva kiusaus: Sinulle on annettu kaikki siementä ja hedelmää tekevät kasvit, mutta jos haluat ”helppoutta”, jännitystä, hupia, sankaruutta ja lihanhimon tyydytystä: tapa näitä eläimiä syödäksesi. Saat sairauksia, älysi ohjautuu käytännönläheisen itsekkyyden suuntaan vailla viisautta ja menetät herkkyytesi, mutta valinta on sinun.Raakuuden hidastama kehitys ulottaa otteensa vielä nykypäiväänkin. Metsästys ei ole luonnollista, vaikka niin nykyään usein ajatellaankin.Olisi voinut olla myös toisin: Eteläinen maanpiiri tarjoaa runsaasti huipputerveellistä syötävää niille, ”jotka eivät syö mitään elävää”, vaan pidättäytyvät kärsimyksen aiheuttamisesta nuoremmille veljilleen.

 Kaksi edellä mainittua epäonnistunutta kiusausta muodostavat myös vedenpaisumuskatastrofin henkisen syyn. Raamatullisrunollisesti ilmaistuna: ”Ihmisten pahuus lisääntyi maan päällä ja heidän ajatuksensa ja pyrkimyksensä olivat kauttaaltaan itsekkäät. Minä pyyhin maan päältä ihmisen” Oikeammin kyseessä oli kuitenkin uuden alun järjestäminen. Emme tosin juuri viisastuneet.

 Neandertaalin perintöa kantava, voimakkaasti seksuaalisuuteen suuntautunut Indoeurooppalainen hyöky sikiää ja täyttää maan erittäin nopeasti. Jo muutamia tuhansia vuosia suuren harvennuksen jälkeen, se alkaa maailmanvalloituksensa: aluksi hitaasti, mutta koko ajan kiihtyen. Enemmistönsä ylivoiman ja mm. pyörän hyödyntämisen voimin se työntää aluksi rauhanomaisemmat, mutta myöhemmin vahvoista sotavoimistaan tunnetut Piktit lopulta kohti Irlantia ja Skotlantia. Vastakkainasettelun henki on läsnä tämän saaren tiettyjen osien välillä vielä tänäkin päivänä, vaikka Piktit ovat jo kauan sitten menettäneet kielensä ja sulautuneet lukuisten valloittajien väestöön.

Jotkut Antropologit kuvaavat Baskeja lähes suoraksi linjaksi Cro-Magnonin ihmisistä. On kuitenkin selvää, että perimä on sekoittunut vuosituhansien saatossa kaikenlaisiin haplo vaikutuksiin. Vaikka nimitystä Cro-Magnon ei enää virallisesti käytetä ja sen sijaan viitataan nykyihmisiin, tuo nykyihmisistä edukseen eroava rotu oli hyvin kehittynyt, joidenkin väitteiden mukaan hyvin pitkä, ei kuitenkaan laiha, vaan lihaksikas, vahvapiirteinen ja komea. Näitä piirteitä Baskien kantaväestössä on vielä tänäkin päivänä, vaikka pituus on aikojen saatossa ja ehkä ankarammissa oloissa hävinnytkin. Atlantiksen Cro-Magnon saattoi olla myös vaalea hiuksinen ja sinisilmäinen (Atsteekkien valkea maa ja Vedojen jostakin syystä erityisesti korostama: valkoinen väestö) josta geeniperintö kulkeutui sekoittuen lähinnä Pohjois-Eurooppaan. Indoeurooppalainen jääkauden jälkeinen väestökeskittymä ei näitä piirteitä omaa. Vaalean rodun siemen on erityisen vahva pohjoismaissa, joiden kansat muodostuivat noista vaaleuteen taipuvaisista”muinaissaamelaisista”. On todennäköistä, että he ja etelästä kohti pohjoista kavunneet Germaanit ja Uralilaiset sekoittuivat pohjoismaiseksi kantaroduksi kun heitä erottanut jäämassa suli välistä. Kielet saapuivat todennäköisesti myöhemmin. Tämän todistaa myös geenitutkimus: Suomalaiset ovat sekoitelma edellä mainituista kansoista. Ehkä myös kielellisiä piirteitä säilyi alkuperäisestä Euskarasta, ainakin joidenkin Baskien mielestä Suomi muistuttaa heidän kieltään.

On ollut virheellistä luopua erikoisryhmänimistä, kuten esimerkiksi ”Cro-Magnon” ja yhdistää ne liian laajan yleiskäsitteen alle ”nykyihmiseksi”. Nykyihmisen sisällä oli suurehkoa vaihtelua, johtuen kulttuurien pidemmistä välimatkoista, pienemmistä populaatioista ja eriytyneisyydestä.

 Indoeurooppalaisen rodun nielaisema maankamara täyttyi kiihkeistä, kunnianhimoisista ja väkivaltaisista Neandertaalin perillisistä. Viimeinen saareke Euroopan ensimmäisiä asukkaita kytee vielä Baskimaalla. On traagista, että ensimmäisenä tulleet joutuvat vieläkin taistelemaan omasta maastaan.