Olennainen tieto tyydyttää järjen, tunteen ja moraalisen tajun. Se vastaa myös niihin aikakautemme unohtamiin suuriin olennaisiin kysymyksiin, jotka ovat ikuisesti ajankohtaisia ja joiden unohtaminen aikaansaa sen kasvavan epätasapainotilan, joka luo kuvaamattomia kärsimyksiä tämänhetkisessä pirstoutuneessa maailmantilanteessamme: mitä on pysyvä onni, mikä on maailmamme tarkoitus, mistä paha on peräisin, miksi kärsimme, mikä on kuoleman arvoitus, miksi ”paha ei saa palkkaansa”, onko sielua olemassa ja onko elämäntapahtuman taustalla suurta Jumalallista järkeä, tarkoitusta ja oikeudenmukaisuutta ja miksi näyttää siltä ettei niitä ole?
Koska emme halua sortua aikaisemmin mainittuun ydinasian loputtomaan sivuuttamiseen otamme esimerkin, jotka hämmästyttävää kyllä usein puuttuvat kokonaan aihealueiden vastaavista ”tieteellisistä” lähestymisyrityksistä (mikäli nyt epätrendikkäisiin ja ylenkatsetta herättäviin asioihin ehtivät tarttua lainkaan). Kuivaa teoreettista hölynpölyä, loputonta spekulointia ja testiylivarmistelun sivuseikkojen vatvomista riittääkin sitten monin verroin enemmän. Nimenomaan nämä tärkeät esimerkkitapaukset ovat avain niille alueille, jonne tieteelliset välineet ja keinotekoinen välinetodistettavuusvaatimus eivät yllä - tai tavoittavat vain asian varjon, kuten usein myös käy. Puolueettomasti esitetyillä esimerkkitapauksilla on ennakkoluulottomalle mielelle itseisarvoinen todistusvoima, joita myös tapausten runsas määrä tukee.
Tässä elvytetyn miehen kertomus, jonka elintoiminnot olivat lakanneet sairaalassa:
”En enää kestänyt kipua… Ja sitten luhistuin. Silloin juuri kaikki meni mustaksi… Vähän ajan päästä… olin jossakin siellä ylhäällä ja voin katsoa alas, enkä ollut ennen koskaan pannut merkille että lattia oli tehty mustista ja valkoisista laatoista. Se on ensimmäinen asia jonka muistan tajunneeni… Näin itseni siellä alhaalla, ikään kuin käpertyneenä puolittaiseen sikiöasentoon. Pari kolme ihmistä nosti minut ja laittoi tarjottimelle, ei tarjottimelle vaan pyöräpaareille, ja he alkoivat kuljettaa minua. Kun he nostivat minut pöydälle (lääkäri) löi minua, ja tarkoitan että hän todella löi minua. Hänen nyrkkinsä otti vauhtia kaukaa pään takaa, ja hän mojautti minua keskelle rintaa. Ja sitten he painelivat rintaani… He työnsivät sellaisen muoviletkun, sellaisen joka pannaan öljyastiaa, he tunkivat sen suuhuni… Siinä vaiheessa huomasin toisen pöydän tapaisen laitoksen, jolla oli kasa tavaraa. Sain myöhemmin tietää, että se oli kone jolla annettiin sähköiskuja… Voin nähdä oikean korvani ja tämän puolen kasvojani. Se (sydänmonitori) oli kuin oskilloskooppi. Se piirsi samaa viivaa yhä uudelleen… Minuun työnnettiin neula - kuin niitä atsteekkien rituaaleja, joissa otetaan neitsyen rinnasta sydän. He tarttuivat siihen kaksin käsin – minusta se tuntui aika epätavalliselta… Sitten he ottivat nämä pyöreät levyt joissa on varret… He panivat toisen tänne ylös – luulen että se oli isompi kuin toinen – ja toisen alas tänne (potilas osoitti oikeita kohtia rinnassaan).. He jysäyttivät minua enkä minä reagoinut… Luulin heidän antaneen minulle liikaa virtaa. Veljet, ruumiini pomppasi siinä pöydällä puoli metriä… Minusta tuntui jollakin tavalla, että voisin valita palaisinko ruumiiseeni ja alistuisin mahdollisuuteen että he saisivat minut takaisin tajuihini tai vain voin antaa olla ja kuolla, jollen jo ollut kuollut… Tiesin että olisin täysin turvassa, kuolipa rumiini tai ei… Minua jysäytettiin toisen kerran… Palain ruumiiseeni tuosta vain. (M. Sabom – Muistikuvia kuoelmasta)
Lääketieteellisten elvytysmenetelmien parannuttua on kuolleiksi todettujen, mutta elvytettyjen potilaiden määrä viime vuosikymmeninä kasvanut huomattavasti. Kerättyjä tapauksia on levällään maailmalla runsaasti. Kyseistä keruuta voisi kuitenkin harjoittaa vielä paljon enemmän, koska niiden todistusvoima on suunnattoman merkittävä ihmiskunnan olennaisen tiedonsuunnan lisääntymisen kannalta.
Ne joiden aivot kykenevät tuomaan kuolinkokemuksen muistikuvan mukanaan päivätajuntaansa saakka, kuvailevat sitä yleensä samoin käsittein, vaikka ovat tietenkin toisistaan riippumattomia, eivätkä useimmat heistä ole koskaan kuulleetkaan kuolemanrajakokemuksista, varsinkaan kattavasti. Pimeys, katorajan näkökulma, hyväolontunne ja rauhallinen puolueeton tarkkailu, ovat yleisiä alkukokemuksia. Mikäli kuolleena ollaan pidempään, esiintyy yleensä ”tunneli”, edesmenneiden omaisten ja viisaiden valo-olentojen näkeminen jne. On vielä painotettava, että kyseessä ei ole mielivaltaisen uskonnollinen ilmoitus, jonka voi sivuuttaa ja unohtaa hyvillä mielin, vaan lukuisien toisistaan riippumattomien kokijoiden kertomus.
Keskeistä on että uudelleen elämään elvytetyt potilaat kuvailevat yleensä myös sellaisia tapahtumia, joita he eivät voineet nähdä, tai mitenkään tiedostaa. He kuvailevat esimerkiksi välineitä henkilöitä, sydämen muotoa, pintakudosten ulkonäköä, tai vaikkapa hylättyä kenkää sairaalan katolla.
Tiedeuskon suosituin, paras ja ainoa ulosselitysmalli kertoo auktoriteetin suulla, näennäisvakuuttavia mutta mitään selittämättömiä nimitietotermeja vyöryttäen, kuinka aivojen rakenteen samankaltaisuus tuottaa samankaltaisia kokemuksia. Kysein naiivi, totuutena kerrottu uskoteoria, herättäisi hilpeyttä, jos sen seuraukset eivät olisi niin vakavat. Se unohtaa keskeisimmän asian: miksi potilaat näkevät paljon sellaistakin, mitä eivät siinä silmät kiinni maatessaan ja kuolleeksi todettuina voi nähdä?
