Kouluopetuksen kiireinen supertehokkuus ja tiukat, kunnianhimoiset opetussuunnitelmat ovat haitallisia. Lisäksi aineiden kokonaiskoostumus ei ole tasapainoinen. Pelkästään vasemman aivopuoliskon hiominen teräväksi aikaansaa, ”kallistuessaan yli”, laskelmoivaa luonteellista egoismia, joka paisuessaan globaaliin mittaan on vaarallista jopa ihmiskunnan olemassaololle. Tästä ovat todisteena kaksi suunnatonta maailmansotaa, joiden juuret ovat sisäisen moraalin jäämisessä jälkeen älyn terävöitymisen suhteen. Toinen vakava seuraus kyseisestä epätasapainosta on maailman näkeminen ”kulmittaisena”, jolloin agnostinen ja skeptinen suunta alkavat näyttäytyä ainoina perusteltuina vaihtoehtoina. Tämä puolestaan johtaa em. edelleenköyhtymisen prosessiin sukupolvisen ”olennaisenunohtamisen” myötä.

 Länsimaissa on jo kauan ollut havaittavissa kehitys, jossa nuorison ihanteellisuus on saanut väistyä kyynisen omanvoitonpyynnin ja ”erikoislaatuisten undergroundarvojen” tieltä. Jopa yliopisto-opiskelijat, jotka ovat yleensä olleet maailmanparannuksen ja ihanteellisuuden esitaistelijoita, ovat liian usein väljähtyneet korkeintaan kyseisten outojen aiheiden puolestapuhujiksi ja lisäksi suurimman osan päähuoli kohdistuu omiin etuihin.
 Myös tässä kyseinen sydämen moraalin ja myötätunnon kehityksen laiminlyöminen voidaan havaita kieroutumisen syyksi. Sukupolven käytössä olevan olennaisen arvomateriaalin kutistuessa sukupolvi toisensa jälkeen, rappio etenee ja kehityksen energia suuntautuu syöpäkasvaimen lailla vähemmän olennaiseen ja vain näennäisesti edistykselliseen puuhasteluun, joka vie ihmistä kauemmaksi luonnosta, omasta itsestään ja mikä olennaisinta, pysyvästä onnestaan.
 Mitä voimme tehdä? Kun mainittu lapsuudessa aloitettu elämän kokonaisuuden näkemiseen ohjaava kasvatus on aloitettu, ei nuoruusiän vastustavaa ja mitätöivää asennetta synny, vaan herännyttä vakavuutta ja myötätuntoa voidaan ”jatkokehittää” (kaikenlaista manipulointia lasten selän takana on tietenkin vältettävä). Vasemman aivopuoliskon kehitykseen tähtääviltä aineilta on saatava tilaa uusille, joista yksi voisi olla sisäisen myötätunnon herättämiseen tähtäävää ”opetusta”.
 Se joka on tottunut, että koulun tulee olla ponnistelua ja hikistä raatamista ei katso seuraavaa hyvällä: Erillisessä mukavasti sisustetussa TV luokassa katsotaan tosipohjaisia dokumentteja ja elokuvia, joiden sanoma on myötätuntoa herättävä: Olkoon kyseessä sitten Afrikkalainen dokumentti jalattomista miinakylän lapsista, Steven Spielbergin nerokas Schindlerin lista, tai tosi radio kuunnelma veljensä itsemurhalle menettäneen miehen kertomana, herää ulkoisen torjunnan aktivoivan pakkomoraalipamputuksen sijaan sisäinen moraali, joka tasapainottaa yksilöä ja maailmaa.
 Jos tosipohjaisessa elokuvassa yhdistyvät myötätunnon heräämien, epäitsekäs toiminta ja sankarillinen itsensäuhraava riskinotto, kuten mainitussa Schindlerin listassa tapahtuu, on vaikutus kokonaisvaltaisempi ja oikean toiminnan halua vahvistava.
 Joku ehkä ajattelee, että lapsia tulee säästää kyseiseltä materiaalilta, mutta päinvastoin heidän kehityksensä suorastaan huutaa näitä tasapainottavia tekijöitä. Toki on tarkkaan mietittävä ikäkaudelle kulloinkin sopiva ”materiaali”, mutta lapset ja nuoret kestävät paljon enemmän kuin luulemme, eikä hyssyttelyyn ole tarvetta, koska suuri osa nuorista tuntee nykyään eräänlaista tilausta koetella rajojaan, joka ilmenee yleensä valitettavasti raa`an väkivaltaviihteen ja kauhun pariin hakeutumisena.