Kun muisti alkaa heikentyä, on ennen tilanteen pahenemista syytä pysähtyä miettimään, minkälainen elämäntapamuutos tarvitaan tilanteen korjaamiseksi. Kohtaloonsa ei suinkaan tarvitse alistua, sillä on olemassa luontaisia ravintoaineita ja keinoja, joilla tilanne saadaan, paitsi korjattua, myös lisättyä henkistä kapasiteettia sille tasolle, jolla sen kuuluisikin olla.

 Kun ihminen lähestyy 40 ikävuottaan, hän on yleensä syönyt kehonsa ja aivonsa siihen kuntoon, että ne eivät enää toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Muistin heikkenemisen ensi oireet on syytä ottaa vakavasti, sillä nykyiseen elämäntapaan pesiytyneet väärät ravintotottumukset ovat syynä tähän ja ovat korjattavissa, tai hidastettavissa.

Kuten aikaisemmin mainitsimme, nopea sokeri on aivoille myrkkyä. Sitä vastoin hitaasti vapautuvat luonnollisten pakettien sisällä olevat sokerit ovat aivoille tärkeitä. Aivot tarvitsevat myös rasvoja moninaisiin toimiinsa. Aivoja tulee siis ravita luonnollisilla, hitaasti vapautuvilla hiilihydraateilla, kuten vaikkapa kaurapuurolla, joka on valittu EFSA:n listalla terveellisimmäksi ravintoaineeksi, ja luonnollisilla rasvoilla ja öljyillä, kuten esim. oliivi- ja kookosöljy. Esimerkiksi rypsiöljyä tulee kuitenkin välttää, sen sisältämän arakidonihapon ja liian korkeiden omega 6 pitoisuuksien vuoksi. Elimistö toki tarvitsee näitäkin rasvahappoja, mutta ruokavaliomme on sisältänyt niitä vuosikymmenet aivan liikaa, mm. margariinin muodossa ja niiden osuus on saatava siksi putoamaan. Ne ovat pääsyy siihen hiljaiseen tulehdukseen, joka monien kehoissa on vallalla. Se ilmenee aluksi mm. flunssaherkkyytenä, väsymyksenä, aivosumuna ja huimauksena. Myöhemmin se voi sopivissa olosuhteissa johtaa dementiaan. Väärä rasvahappokoostumus yhdessä lisätyn sokerin kanssa ylläpitää tätä kierrettä. Joka paikassa piilevän piilosokerin välttäminen on yksi keskeisimmistä toimista, joka tulee suorittaa aivokatoa ehkäisevän ja parantavan ruokaremontin yhteydessä. Asian suhteen kannattaa olla mahdollisimman tarkka, sillä valkoista sokeria on nykyään lisätty lähes kaikkiin kuolintarvikkeisiin.

 Täysjyvätuotteita tulee suosia, syödä runsaasti vihreitä vihanneksia ja esim. avokadoja, jotka ovat itsessään jo lähes täydellistä ravintoa. Valkoista jauhoa sisältävän leivän lisäksi kannatta välttää mm. pastaa, peukaloitua tekomaitoa, margariinia ja erittäin tärkkelyspitoisia perunoita. On tärkeää muistaa, että myös täysmehut ovat muuttuneet ”piikkisokeriksi”, vaikka niihin ei sokeria olisi lisättykään, koska osa hedelmästä puuttuu ja ne on lähes poikkeuksetta valmistettu täysmehutiivisteestä. Lisäksi niissä on paljon happoa. Täysjyvä kauraryyni kannattaa ottaa jokapäiväiselle valmistuslistalle perunan sijaan. Sitä voi käyttää kuin riisiä.

 Toinen luonnoton aine, joka on uinut elintarvikkeisiimme huomaamattamme vuosien aikana, on alumiini. Se ei esiinny luonnossa vapaana, vaan on kemiallista ja elektrolyyttistä synteesiä vaativa yhdiste. Alumiinin on todettu kertyvän elimistöön ja aivoihin jääden sinne pysyvästi, tai lähes pysyvästi, kuten kohta saamme nähdä. Alumiini aiheuttaa uusimpien tutkimusten mukaan paitsi dementiaa, myös syöpää. Naisten rintasyövän vuoksi poistetuista rinnoista on löydetty huomattavia pitoisuuksia alumiinia, ainetta jota ei siis esiinny vapaana luonnossa. Miten se on sinne joutunut.

 Kuten tiedämme, suuri osa meistä sivelee kainalonsa runsaalla alumiiniliuoksella vähintään kerran päivässä. Deororantti pitää hien hajun loitolla tukkimalla luonnottomalla tavalla hikirauhaset, mutta siirtyy pienissä, mutta kasvavissa määrin verenkiertoon ja kerääntyy pesäkkeiksi ja varastoiksi eri puolille kehoa. Lisäksi useat pakkausmateriaalit on nykyään vuorattu alumiinilla, joka liukenee pikku hiljaa pakkauksen sisältöön. Aivoissa tämä vähitellen syntynyt kertymä on erityisen vaarallinen ja vaikuttaa ensin lähimuistiin, tuhoten lopulta kognitiiviset kyvyt. Alumiini lisäksi kehossamme on myös muita sinne kuulumattomia kemiallisia yhdisteitä ja raskasmetalleja! Mitä voimme asialle tehdä? 

 Muutama vuosikymmen sitten Hollantilainen tutkija etsi laboratoriossaan lääkeainetta, jonka avulla voisi poistaa elimistöstä sinne kuulumattomia raskasmetalleja. Tehtävä oli vaikea, eikä virtsaan erittynyt juuri lainkaan etsittyjä, kehoon alun perin kuulumattomia yhdisteitä. Eräänä päivänä kuitenkin hänelle itselleen tehty virtsakoe paljasti suuren poistuneen alumiini- ja raskasmetalli määrän. Tutkija etsi kuumeisesti syytä ja lopulta paljastui, että hänen tutkimuslaitoksen ruokalassa syömänsä korianterikeitto oli kelatoinut elimistöstä ulos sinne kuulumattomia myrkkyjä. Hänen myöhemmät tutkimuksensa korianterin parissa paljastivat, että se on paras tunnettu aine, joka kykenee poistamaan kehosta sinne kuulumattomia myrkkyjä. Lisäksi se puhdistaa ruumista ja sitä kautta mieltä muutenkin tehokkaasti.

 Muita luonnollisia aineita, jotka parantavat muistia ja menetettyjä kognitiivisia kykyjä, tai vaikkapa ajoittain sammaltavaksi jo hieman muuttunutta puhetta ovat mm: Brahmi, Thulsi, Ashwagandha, Kurkuma/Mustapippuri, Inkivääri, Klorella ja luonnolliset kuumentamattomat rasvat.

 Vaikka yleensä pidätymme liian konkreettisista neuvoista, on ehkä syytä laatia seikkaperäisempi ohje hyödyllisistä toimista, sillä dementian kynnyksellä kaikki tuntuu vaikeammalta: Klorella on kannattaa nauttia ennen korianteria aamulla tyhjään vatsaan, runsaan veden kera. Noin vartin kuluttua syödään kunnon nippu tuoretta Korianteria. Tämän jälkeen täysjyvä kaurapuuro voisilmällä – ilman sokeria, vaikkapa marjoilla ja kanelilla maustettuna. Lisäksi vihanneksia ja kookosöljystä tehtyä sokerivapaata raakasuklaata, jota ei ole maustettu siirapilla. Päivän aikana voi juoda - vaikkapa aterioiden päätteeksi kuten muinaiset Kreikkalaiset - pari kulausta oliiviöljyä (joitakin mietoja lajikkeita, jotka eivät maistu pahalta. Makuun tottuu. Myös kookos- hamppu- ja pellavasiemenöljy ovat hyviä aivojoen ravitsijoita, mutta maku on yleensä liian väkevä, tai vastenmielinen. Niitä on helpompi lisätä esim. smoothien sekaan). Pyri juomaan päivän aikana desin verran. Mikäli vatsasi ei kestä, lisää annosta vähitellen. Myös pullotettu kalaöljy on hyväksi. Kapseleita emme suosittele, sillä niistä kertyy vähitellen keinotekoisia aineita elimistöön. Lisäksi ne ovat jalosteita ja niiden määrät ovat liian pieniä. Päivän mittaan voi syödä myös tuoretta tai jauhettua kurkumaa, joka vaatii kunnolla vaikuttaakseen mustapippuria seurakseen. Myös inkivääriä voi syödä raakana. Mikään ei tietenkään estä tekemästä näistä ravintoaineista herkullisia ruokia. Ota kerran päivässä vähintään 1 tl Brahmia, Thulsia, ja Ashwagandhaa. Pyri syömään laadukkaasti, mutta niukasti. Mikäli näläntunne vaivaa, olet nauttinut liian vähän rasvoja ja öljyjä. Kun elimistö oppii hyödyntämään niitä, tehottomampien ja kehoa nykyään rasittavien hiilihydraattien sijaan, myös energiataso lisääntyy huimasti.

 Joudut näkemään hieman vaivaa, mutta kannattaa kokeilla ruokavaliota vähintään kuukausi ja pohtia tuloksia sen jälkeen. Melko tarkka kannattaa olla, mutta jos ja kun lankeamisia tulee, sen ei pitäisi antaa olla tekosyynä lopettamiselle, sillä pienetkin muutokset kohti tässä esitettyä linjaa ovat jo toimivia. Keskeistä on muistaa välttää piilosokeria ja aluminoituja tuotteita. Deodorantti kannattaa vaihtaa suolakidedeodorantiksi. Sen oikeaoppinen käyttö, pitää hien hajun loitolla lähes yhtä tehokkaasti kuin aluminoitu myrkkyliuos.

 Keskeistä on myös välttää hosumista ja stressiä, sillä ne vaikuttavat muistia heikentävästi. Mikäli työ on liian stressaavaa ja kiireistä on syytä pohtia oravanpyörän hidastamista. Suomen lain mukaan työntekijällä on oikeus siirtyä esim. nelipäiväiseen työviikkoon niin halutessaan. Myöskään lomaedut eivät tästä vielä kärsi. Terveys ja loppuelämä ovat niin tärkeitä, että päätös työtaakan vähentämisestä kannattaa tehdä, mikäli työ on liian kuormittavaa. Silti kannattaa harjaannuttaa aivojaan erilaisilla ponnisteluilla, jotka eivät ole luonteeltaan passiivisia, vaan mielellään saavat tuloksia aikaan.

 Kevyttä liikuntaa, kuten kävelyä, hölkkää, tai joogaa kannattaa myös harjoittaa. Kiinalainen hosumatonta virtaavuutta opettava Taj-ji on erityisen hyväksi. Trampoliinihyppely on hyvä harjoitus (myös painaville ihmisille) ja sen liike pumppaa samalla soluihin nestekiertoa, poistaen myrkkyjä kehosta. Lisäksi meditaatio, joka antaa rauhaa - kuten nykyään trendikäs, mutta alun perin vanha Buddhalainen keksintö: mindfulness, tai mantrameditaatiot - ovat hyviä. Myös totaalinen pysähtyminen esimerkiksi hiljaisuuden retriitissä auttaa suuresti.

Mikäli ravitsemuksessa ei haluta mennä liian pieniin yksityiskohtiin, voidaan pysytellä vain lisätyn sokerin (ja nopeaksi sokeriksi heti muuttuvien ”jalostettujen” ravintoaineiden) ja alumiinin välttelyssä, sekä korianterin ja öljyjen nauttimisessa. Kyseiset toimet selkeyttävät mieltä huomattavasti jo muutamien viikkojen kuluessa.