Kuinka pitkälle ylöspäin nostava hyvän karman liike-energiamme johtaa, ennen kuin ”korskea ylpeys”, tulevan laskun merkki, saa siitä otteen? Kuten aikaisemmin totesimme, mitä korkeampaa kehitystä saavutamme, sitä suurempi kiusaus on kääntää sitä seuraava karma ja yleinen elämänsuunta kohti henkilökohtaista etua. Persoonallisen ylpeyden siemenet johtavat vähitellen tälle tielle, sillä: ”kaikki me muutumme”. Korkeassa maallisessa asemassa oleva kehittynyt sielu, joka tekee hyvää ja kieltäytyy liiallisesta omasta edusta, nousee vielä ylöspäin, saaden vielä suuremmat saappaat ja mahdollisuudet seuraavaan elämään. Sitä vastoin korkeassa maallisessa asemassa oleva sielu, joka on saanut tartunnan ylpeydestä ja kovuudesta ja on keskittynyt vain oman hyvän hankkimiseen, on yleensä vähitellen tuomittu laskun tielle. Hän ei vielä kestänyt koetusta ja hänen kohtalonaan ovat alaspäin johtavat portaat ja uuden alun myöhempi hakeminen. Kuten aikaisemmin totesimme, syöksykierteen omaista putoamista pyritään välttämään kaikin ennakolta käytettävissä olevin keinoin jo hyvissä ajoin.

 Sielun, ja maanpäällisen vuorossa olevan ”kenttätyöläispersoonan” edut poikkeavat toisistaan. Maailman ehkä yleisin, vaikkakin usein jopa ajattelijalta itseltäänkin puolisalainen ihmettelyn aihe: miksi Jumala ei auta minua tästä pälkähästä pois ja kuule rukouksiani, saa selityksensä, kun ymmärrämme, että sielun kokonaisetu on keskiössä ja se poikkeaa persoonan lyhytaikaisista eduista.

 Sieluun tarttuu sen tomuisella pyhiinvaellusmatkalla halki elämien erilaisia sävyjä. Nuo sävyt ja vaikutukset reagoivat keskenään, luoden suurenmoista moninaisuutta. Pyrimme rajantakaisessa minässämme varjelemaan persoonallista kehitystämme itsekkyyden sävyiltä ja sen kaltaiselta kehitykseltä, jonka vaikutukset voivat johtaa huonoon suuntaan. Se joka voi nähdä näiden vaikutusten valtavan voiman, ymmärtää aina ihmistä, joka niiden kanssa tekemisiin on joutunut. Suurintakin pahantekijää voi ymmärtää, kun näkee hänen historiansa ja ne vaikeat olosuhteet ja valinnat jotka ovat hänen kehitystään muovanneet. Tästä syntyy kyky anteeksiantoon, joka on ihmisen sellaisenaan näkemistä ja sellaisenaan hyväksymistä, muuttamispyrkimyksettä, sellaisenaan rakastaen.

 Ääriesimerkki: Psykopaattisia luonteenpiirteitä omaava ihminen tekeytyy ystäväksemme, haluten kuitenkin hyödyntää meitä sumeilematta oman etunsa mukaisesti. Näemme tämän, mutta se ei meissä herätä edes vihaa, vain ymmärtämystä ja sellaisenaan hyväksymistä. Emme kuitenkaan anna hänen hyödyntää itseämme. Tästä psykopaatti suuttuu, nähden meidät omasta ahtaasta näkökulmastaan pahana ihmisenä. Ymmärrämme myös tätä ja katsomme mitä tilanne tuo tullessaan korkeampien voimien ohjaukseen luottaen. Ehkä psykopaatti saa tästä ”anteeksiannosta” valoa tulevaa vapautumistaan varten. Emme saa kuitenkaan yrittää muuttaa häntä, vain hyväksyä sellaisenaan. Eikä psykopaatti tässä elämässä juuri muuttua voikaan. Hän on ”Klonkku” joka kauan sitten oli hyvä, mutta muuttui vähitellen itsekeskeisyyden epäsikiöksi. Usein putoaminen jatkuu useita elämiä, kun sielun reiät saavat viereensä uusia reikiä, ja tätä seuraava sielun ”uusi järjestyminen” on edelleen itsekeskeinen, negatiivinen ja laskeva. Kun hyvä ja ”nouseva” ihminen kohtaa tällaisen laskukierteessä olevan, hän kavahtaa sielullisesti. Putoamissuunnassa oleva ”paha” ei myöskään tunne vetoa nousun tiellä olevaa kohtaan, vaan pitää häntä usein vastenmielisenä. Hän saattaa varmuuden vuoksi myös tapojensa orjana mustamaalata ”hyvää” ja kohoamisvuorossa olevaa, saaden vielä nousevan viattoman ”hyvän” ehkä hieman katkeroitumaan ja ottamaan itseensä myöhemmän laskun siemeniä.

 Osa ihmisistä on siis laskuvuorossa, koska heidän hyvän karman voimansa ehtyi, eikä sitä jakseta tai kyetä heti muodostaa lisää, vaan huono karma lisääntyy huonojen tekojen myötä, kunnes katumus (jota ”laskuluonne” viimeiseen asti välttää), alkaa hitaasti kääntää kelkkaa ja putoaminen loppuu. Putoajat ovat usein esimerkiksi rikollisia, vankeja, tai yhtä hyvin siististi käyttäytyviä susia, vaikkapa kieron liikemiehen lammasten vaatteissa.

 Syvimmällekin pudonnut nousee kuitenkin aikanaan ja hänen menneiden erheidensä alitajuinen muisto muodostaa voiman, joka ehkäisee häntä tulevilta virhesuunnilta: Hän pysyy nöyränä vaikka saa maallista menestystä (nöyryyden järkkyminen on yleensä ensi itu niistä voimista, jotka kääntävä vähitellen tien laskuun). Hän ei kosta pahaa pahalla, vaikka voisi. Hän ei tuomitse herkästi pahoja ihmisiä, vaan ymmärtää heitä jne. Nämä syvältä kumpuavat ”muistovoimat” pitävä hänet hyvällä tiellä niin kauan, kunnes ajallinen etäisyys niihin muodostuu liian pitkäksi ja hän on vaivihkaa tehnyt itselleen liikaa myönnytyksiä, jolloin laskun vaara taas uhkaa. Ulkoisia merkkejä pitkälle edenneestä laskusta ovat kovuus, kylmyys, itsekkyys, ”alempien” halveksunta, vallanhimo, pröystäilevä pukeutuminen, häikäilemättömyys, jne.

 Usein kuulee esitettävän kritiikkiä jälleensyntymistietoa vastaan sillä perusteella, että lähes jokainen on ollut jonkinlainen suurmies aikaisemmissa elämissään. Tässä on tietenkin perää: ei joka toinen jälleensyntymismuistoinen voi olla ollut Faarao, tai Napoleon. Kun otamme aikaisemmin esitetyn huomioon, ymmärrämme kuitenkin asian toisen puolen: Sielut kiertävät, laskevat ja nousevat. Välillä ne kurottavat korkealle ja onnistuvat pitkään lisäämään hyvää karmaansa ja heidän maalinen leiviskänsä kasvaa ja asemansa vahvistuu. Jokainen sielujen kierrossa riittävän pitkään oleillut on ollut jonkinlainen ”suuruus” aikaisemmissa elämissään. On tietenkin sanomattakin selvää, että maallinen asema ja suuruus eivät ole sielun suuruuden ainoat mittarit, sillä: ”monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.”

 Tämä pääelämäsykli on karkeasti arvioiden noin tuhannen vuoden välein. Riippuu meistä, kuinka monta elämää me tuohon väliin tarvitsemme. Joku voi tarvita useita kymmeniä, saavuttaakseen seuraavan tason ja valinta on silloinkin egoistinen ja positiivisen karman voimat tyhjentävä maallinen suurmieselämä. Toinen voi saavuttaa kaiken yhdessä elämässä ja hänen tarvitsee syntyä vasta n. tuhannen vuoden kuluttua, kun ”sfääri on kääntynyt”.

Kali-yugan aikanen väestöräjähdys johtuu siitä, että sielut tarvitsevat enemmän syntymisiä ”pääelämien” väliin. Olennaista kehitystä on vaikeaa saavuttaa. Sielujen syntymisväli voi olla vain muutamia kymmeniä vuosia (tietyissä poikkeustapauksissa jopa muutamia kuukausia, mikäli kuolema on tapahtunut nuoressa ja elinvoimaisessa iässä ja henkilö syntyy takaisin suoraan kuoleman jälkeiseltä tasolta, samassa sieluruumiissa. Nämä henkilöt ovat niitä, joilla on yleensä jälleensyntymismuistoja, usein voimakkaistakin. He ovat kuitenkin poikkeuksia ja johtopäätösten teko heidän nopeasta kierrosta johtaa väärään tulkintaan), periaatteellisen tuhannen vuoden sijaan.

Olemme aika ajoin itsekin olleet ”huonoja” ihmisiä, joten miksi vihaisimme sen kaltaisia sieluja.  Toimimme heistä huolimatta omalla tavallamme ja annamme heidän ”kompastuskivenä keskuudessamme olla”. Voimme ymmärtää että tapahtui sellaisia asioita, jotka saivat vähitellen heidät vaikeissa olosuhteissa kääntymään sivuun totuuden ja hyvyyden tieltä. Aikanaan he tulevat kyllä takaisin entistä vahvempina.

 Nämä sykliset tapahtumat heijastuvat myös globaalitason olosuhteisiin: nykyinen Kali-yugan kärsimysaikakausi on tällaisten vaikutusten kasautuma. Huonot ulkoiset olosuhteet muodostavat lisää samankaltaisia olosuhteita, mutta aikanaan kärki taittuu, opimme, ja uudet onnellisemmat ajat ovat edessä. Kali-yuga on kausista lyhin, tilapäinen välttämätön pyrähdys, jonka ”täytyy tapahtua”. Se on vain vapaan valinnan maailman välttämätön sivutuote, jonka seurauksena suuret massat nouset pysyvästi korkeammalle tasolle. Osa nousseista saavuttaa valaistumisen, osa jopa korkeimman valaistumisen, eli ”nousee aurinkoon asti” ja poistuu kierrosta, mutta uusia korvaajia nousee loputtomista sielunlähteistä. Myös he ajautuvat aikanaan karille, opetusta vaatien. Ja syklien myllynkivet jauhavat Jumalallista viljaa…