Mikäli Jeesus ei olisi kuollut ristillä, emme ehkä tuntisi häntä lainkaan. Hän olisi kenties vain yksi historian unohtamista uskonnollisista uudistajista, parantajista ja ihmeiden tekijöistä, joita aikanaan riitti, mutta jotka eivät ole juurikaan kyenneet puhkaisemaan historiallista ”uutiskynnystä”.

 Kautta historian on väitelty Jeesuksen ristikuoleman merkityksestä. On veikkailtu, että Jeesus oli automaatti, jonka ihmisenkaltainen kiivaileva jumala uhrasi, jotta ihmiskunta saisi henkisesti laiskotella, käyden vain kerran viikossa prameasti pukeutuneena näyttäytymässä arvohierarkian nokkimisjärjestystantereella: virrenveisuu- ja helvetillä pelottelu tilaisuuksissa. Tästä ihmiselle niin mieluisasta ”automaatiopelastustotuudesta” on sitten juonnettu uusia, todelliselle henkisyydelle käsittämättömiä lisäväärinkäsityksiä, kuten esimerkiksi Jeesuksen ruumin ja veren nauttimisen näennäinen tärkeys, tai kaste, jonka joidenkin ryhmien mukaan tulisi tapahtua vanhemmalla iällä, toisista taas lapsena. Nämä sivuseikkaväärinkäsitykset ovat sitten jopa tulleet nostetuksi pääasioiksi, kun todellinen sanoma on unohtunut, tai sitä ei haluta muistella. Silti, jos meillä ei olisi Jeesuksen lempeyden ja epäitsekkyyden tien esimerkkiä, joka sanomasta väkisin esiin tunkee, olisimme länsimailla vielä suuremmassa henkisessä tyhjiössä, kuin mitä nykyään olemme: minkälainen olisi länsimainen henkinen tila, mikäli edes se värittynyt, harmaa ja kapea valonsäde, joka kristinuskosta nykyään massoille loistaa, olisi kokonaan poissa?

 Vaikka olemme joutuneet sietämään Kristinuskon kovaa ja kylmää sanomaa (jossa myös pakottava taistelu omaa sisäistä ihmistä vastaan on nostettu toiminnalliseksi pääasiaksi ja siitä syystä hyvyydestä ja rakkaudesta on tullut pelkkää teeskentelyä ja puolitietoista näyttelemistä), olisimme vieläkin huonommassa asemassa, mikäli olisimme kokonaan ilman henkistä elämää; pelkän materialistisen maailmankäsityksen pauloissa. Olemme Jeesuksen ”työn” seurauksena vasta nyt kokonaan luisumassa henkisesti irralliseen materiamaailmankuvaan, koska väärinkäsityskristinusko ei enää kykene tyydyttämään ajattelevan ihmisen henkistä tarvetta. Toisaalta vääristynyttä uskouskontoa korvaavat totuudellisemmat suunnat eivät ole päässeet kunnolla esiin, johtuen kristillisestä (ja toisaalta yksisilmäisten skeptikoiden) näennäistieteellisestä”vastustuslobbaamisesta”, jonka kitkeriä siemeniä on kylvetty huomaamattomasti kaikkialle elämänpiiriimme ja asenteisiimme.

 Tätä taustaa vasten voimme selvästi nähdä miksi kohtalon tahto oli antaa Jeesuksen tulla naulatuksi ristipuuhun: Jotta hänen esimerkistään ja elämäntyöstään jäisi valaiseva jälki pimenemässä olevaan, valoa kaipaavaan ”tulevaisuuden historiaan”. Viattoman miehen brutaali murha jäisi maailman tarinankerrontaperinteessä ja kirjallisissa dokumenteissa todistukseksi jälkipolville. Kun tapahtuu suuri epäoikeudenmukaisuus, siitä kuuleva ihminen on mukana pelkän kuivan älyllisen muistitietomuistelun sijaan mukana koko tunneolemuksellaan ja oikeudentajuisella sielullaan. Myös hänen seuraajistaan tulee vakavia, sitkeitä ja antaumuksellisia, usein tosin valitettavasti myös perusteettomasti ylpeitä ja suvaitsemattomia kiivailijoita.