N. 100 000 vuotta sitten tapahtuneen ihmiskunnan tuhon syyksi tarjotaan usein Indonesiassa sijaitsevan Krakataun purkausta. Vaikka kyseessä on valtava supertulivuori, sen vaikutus ei kuitenkaan riitä selittämään mm. erittäin laajoja vulkaanisia kivituhkasateita ja laajoja joukkotuhoja, joita tuohon ajankohtaan liittyy. Kun tuhoisa Krakatau purkautui viimeksi, vuonna 1883, ja tuhosi kolmanneksen saaresta, ihmisiä menehtyi kaikkiaan 36 000. Suurin osa heistä kuoli kuitenkin 30 metriä korkeaan tsunamiin, joka vyöryi kohteesta hyvinkin kauas. Krakataun tuhovoima perustuu ennen kaikkea siihen, että se sijaitsee saarella, josta tuhoisa vesiseinä leviää ympäristöön valtavalla voimalla. Tsunami rikkoi jokilaivoja vielä Intian rannikolla ja vesi nousi jopa Englannin kanaalissa. Kun tuhoisan vuoren magmakammio tyhjeni valtavien purkausten ja jylinän saattelemina, suuri osa saarta romahti ja upposi kuuden kilometrin läpimittaiseen kalderaan. Yksittäisen tulivuoren tuho on kuitenkin luonteeltaan riittämätön tuhoamaan lajeja, saatikka kekseliästä ja sitkeää ihmistä.

 Mikä sitten voi olla syynä kyseiseen tuhoon, joka hävitti mm. tuntemamme ihmislajit lähes sukupuuttoon? Hyvin vahoista perimätiedoista, joiden todellinen alkuperä on hämärän peitossa voimme kaivaa esiin mm. tällaisia kertomuksia:

 ”Tämä tapahtui, kun maa alkoi herätä. Kukaan ei tiennyt, mitä tuleman piti. Satoi tulisen sateen, satoi tuhkaa, kiviä ja puita satoi maahan. Hän iski puut ja kivet erilleen… Ja suuri käärme raastettiin taivaalta… ja sitten sen nahka ja sen luiden palaset putosivat alas maan päälle… ja nuolet iskivät orpoihin ja vanhuksiin, leskimiehiin ja leskinaisiin, jotka olivat elossa, vaikka heillä ei ollut voimaa elää. Ja he hautautuivat  merenrannan hiekkaan. Sitten tulivat hirvittävät tulvat. Ja suuren käärmeen mukana putosi taivas alas ja kuiva maa vajosi mereen… (Popol Vuh)

Raamattu puolestaan toteaa: ”Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika. Kuinka olet sinä maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!”

Muinainen Kreikkalainen perimätieto kertoo Faethonista, Helioksen (Auringon) pojasta, joka eksyessään radaltaan ja ohjatessaan vaununsa liian lähelle maata poltti sen poroksi.

 Kyseiset kertomukset viittaavat meteoriittiin, tai paremminkin planetoidiin, joka on kokoluokaltaan meteoria suurempi. Vuonna 1908 osui Siperiaan pienehkö kosminen kappale. Tämä Tunguskan meteoriittina tunnettu törmäys maapallon ilmakehään aiheutti mm. tämänkaltaisia seuraamuksia. Venäläinen tiedemies Leonid Kulik kertoo:

 "Kello seitsemän aamulla 30 päivänä kesäkuuta iskeytyi Podmanen Naja Tunguska –joen lähellä maahan niin suuri kosmista alkuperää oleva kappale, että iskun vaikutukset ylittävät kaiken aikaisemmin koetun. Vaikka oli kirkas aurinkoinen päivä, näkyivät taivaassa hehkuvat kivimassat aina 36 mailin päähän. Ukkosta muistuttava jyrinä kuului aina 900 mailin päähän ja räjähdyksen ääni 4200 mailin säteellä.

 Räjähdyksen aiheuttama paineaalto oli niin kova, että se kaatoi ihmisiä ja hevosia maahan vielä 400 mailin päässä. Sen lisäksi kehittyi mahtava seisminen aalto, joka eteni maata myöten 317 metrin sekuntivauhdilla ja se kirjattiin kaikissa observatorioissa Siperiassa tapahtuneena katastrofaalisena maanjäristyksenä. Potsdamin seismologisen observatorion merkintöjen mukaan tämä aalto käytti planeettamme kiertämiseen vain kolmekymmentä tuntia, jatkaen sitten kulkuaan. Meteorin mukana ilmakehään joutui suunnaton määrä meteoripölyä, joka aiheutti ns. hopeapilvet taivaalle. Kaikkialla Länsi-Siperiassa ja Euroopassa nämä pilvet muuttivat päivänvalon himmeäksi, punaiseksi hämäräksi, kun ne nopeasti levittäytyivät vanhan maailman koko pohjoisen osan ylle.

 Niitä tarkkailtiin kaikkialla Euroopassa ja niistä heijastuva valo oli niin voimakas, että tähtitieteilijä Max Wolff ei pystynyt Heidelbergissä seuraavana yönä tekemään tähtitieteellisiä havaintoja. Mustan meren alueella kyettiin keskiyöllä vaivattomasti lukemaan sanomalehteä.

Jos meteori olisi pudonnut neljä tuntia aikaisemmin, se olisi iskeytynyt Pietariin ja tuhonnut täysin Venäjän pääkaupungin. Meteorin putoamispaikasta kohosi heti kahdenkymmenen kilometrin korkuinen tulipatsas, kun koko sen liike-energian muututtua lämmöksi. Samaan aikaan Siperian meteorin kanssa putosi toinen pienempi Kiovan lähelle.

 Tutkimusretkikunta kävi Siperian katastrofin tapahtumapaikalla vuonna 1927 ja löysi 150 tonnia painavia meteoriitin kappaleita. Siperian meteorin kokonaispainon on täytynyt olla siis ainakin miljoona tonnia ja luultavasti enemmänkin.

 Tutkimusretkikunta totesi, että metsä oli parturoitu maahan 60 mailin säteellä. Valtavat Siperian lehtikuuset ja kuuset lojuivat maassa latvat ulospäin osittaen, ja maa oli palanut 12 mailin säteellä. Meteorin kappaleiden aiheuttamat lukuisat kraatterit ovat nykyisin umpeutuneet. Suurin osa kosmisesta materiaalista tunkeutui näkymättömiin syvälle maaperään.

 Paikalliset asukkaat kertovat erilaisia tarinoita vuoden 1908 katastrofista ja kuvailevat taivaalla näkynyttä valtavaa tulista palloa."

Viimeisimpien arvioiden mukaan Tungushkan meteoriitti räjähti ilmassa, n 5-8 km korkeudessa, ehtimättä varsinaisesti ja kokonaisena edes tömähtää maan pintaan. Nykyarvioiden mukaan se oli halkaisijaltaan vain n. 30m. Jos tämänkaltainen ”kääpiö” kykenee aiheuttamaan näin valtavia seuraamuksia, mitä mahtaa kyetä tekemään sellainen kosminen partikkeli, joka on vaikkapa vain 100 kertaa suurempi. Sen tuhovaikutukset koskisivat koko maailmaa ja pelkästään iskemäkuopasta ilmakehään syöksyvä vulkaaninen kivituhka aiheuttaisi vakavia seuraamuksia.

 Mikäli törmäys osuisi maapalloon viistossa kulmassa, olisi seurauksena maapallon voimakasa huojunta. Näiden kahden supervoiman yhteisvaikutusta seuraisi todennäköisesti maapallon pintakerroksen siirtymä. Mannerlaattojen kiviperän alla piilevä sula sitkas kiviaines toimii kuin laakeri, osumavoimakkuuden ollessa riittävän vahva. Silloin koko maan ”kuorilautta” pyörähtää osuman ja huojunnan seurauksena ja kyseisten voimien ajamaan suuntaan, satoja, jopa tuhansia kilometrejä, muiden syvempien kerrosten pysyessä paikoillaan, tai lähes paikoillaan. Tämän seurauksena syntyvien myllerrysten voima on käsittämätön! Kyse ei siis ole normaalin maan akselin huojunnasta johtuva sähköisen navan siirtymisestä, vaan totaalisesta muutoksesta, jonka seurauksena koko maan pinta saa pysyvästi uuden leveys ja pituus asteen, suhteessa pyörimisakseliin ja joutuu sopeutumaan siihen. Tämä aikaansaa todennäköisesti muutoksia myös maan kuoressa siten, että maan pyörimisliikkeen tasapainoa hakeva voima nostaa maata merestä ja puolestaan laskee osan vanhasta tantereesta meren pohjaan.

  Ehkä jotakin tämän kaltaista tapahtui viimeksi n. 100 000 vuotta sitten, kun tuntemamme ihmisrotu jäi viidensadan kantaäidin varaan. Kenties tällainen kosminen pommi antoi myös voimakkaan alkusysäyksen Antarktiksen ja Etelä-Amerikan maayhteyden katkeamisprosessille? Nykyään on varmistumassa todeksi ainakin se, että dinosaurusten tuho johtui komeetan tai asteroidin törmäyksestä n. 66 000 000 vuotta sitten, jolloin kaksi kolmasosaa lajeista kuoli sukupuuttoon. Maapallon arvioidaan saavan suuren osuman n. sadantuhannen vuoden välein. Pienempiä Tunguskan kaltaisia tai hieman suurempia kohtaamisia tapahtuu aiempaa arvioitua useammin, eli keskimäärin kaksi tai kolme tuhannessa vuodessa. Hypertuhoja on ollut muutamia. On todennäköistä, että todella suuret kosmiset kappaleet, jotka osuvat maan pintaan viistossa kulmassa, liikuttavat yhdessä mainitun huojuntaprosessin kanssa maapallon lauttana kelluvaa ohutta kivikehää ja aiheuttavat näin todella valtavaa tuhoa.

 Hieman maalailevasti voimme vielä ajatella: On mahdollista, että tuntemamme Pangean maankamaran kehitystanner, joka alkoi hajota erkaneviksi laatoiksi n. 250 miljoonaa vuotta sitten, ei ollut ensimmäinen merestä noussut ”mannerkupla”. Ehkä se syntyi Valtavan kosmisen törmäyksen ja maankamaran uutta maan muotoa hakevan superhuojunnan seurauksena, kun kahta aikaisemmin esitettyä joukkotuhoa edeltänyt historian suurin tunnettu lajien häviäminen, joka tunnetaan nimellä: Permikauden joukkotuho, oli tapahtunut. Permikauden lopulla n 251 miljoonaa vuotta sitten lajeista hävisi jopa 96%. On todennäköistä että vain kosminen kolari voi aiheuttaa jotakin näin mullistavaa. Ehkä meri vielä joskus paljastaa muinaisia kehitystantereita joilla oli oma kärkilajinsa…