Kun materiaalinen hyvinvointi lisääntyy riittävästi, syntyy huomaamatta pahoinvointiyhteiskunta, jossa riippuvuus estää näkemästä todellista asiantilaa.

 Harhautumisemme ytimessä piileskelee mainosteollisuus, johon käytetään vuosittain varoja n. 500 000 000 000 dollaria. Se on toiseksi suurin turha kulu maailmassa. Vain aseteollisuuteen syydetään vieläkin enemmän rahaa. Tällaisten käsittämättömien summien ollessa kyseessä on selvää että tahtomme ei ole vapaa. Siksi markkinapapiston ajoittaiset puheet siitä että yksilöllä tulee olla vapaus valita, ovat vähintäänkin outoja. Meitä ympäröi suunnaton koneisto, joka vaikuttaa niin suorasti kuin epäasuorastikin: valintoihimme, käytökseemme ja haluihimme. Ihminen kasvaa ympäristönsä kuvaksi ja suuntautuu sen antamien mahdollisuuksien, asenteiden ja arvojen mukaan. Mainosteollisuus on suurin yksittäinen vaikuttaja tässä prosessissa.

 Tavastamme reagoida kuluttamiseen tehdään valtavia määriä kulutustutkimuksia, jotka asetetaan tehokkaasti käytäntöön ja joiden tulokset opetetaan laajalle levinneissä kaupallisissa kouluissa uusille sukupolville. Tämän lisäksi älykkäät miehet istuvat mainostoimistoissaan päivästä toiseen, kehittämässä luovia ideoita siitä miten kuluttajiksi muuttuneille ihmisille saisi myytyä mahdollisimman paljon lisää sellaista tavaraa, jota he eivät tarvitse.

 Mainosten vaikutus iskee meihin myös epäsuoremmin. Kanssaihmisten ”mainostartunta” leviää meihin helposti hyvin hienoviritteisillä tavoilla. Haluamme esimerkiksi hankkia uusia laitteita, koska muillakin on. Näennäisen kasvun prosessi näyttää kehitykseltä ja onnellisuudelta, siksi mainosteollisuus on myös synnyttänyt edistysuskovien luokan, jonka keinotekoisen perustarpeena on ostaa aina laadullisesti parasta ja uusinta. Inhimillistä halua: olla parempi kuin muut, on kasvatettu ja käytetty tehokkaasti talouskasvun suuren porton loputtoman ahneuden tyydyttämiseksi.

 Mainosmaailma on perimmiltään vastuussa myös siitä, että tavallisten ihmisten solidaariset arvot ovat kadonneet egoarvojen tieltä. Nykyään on normaalia että aivan tavalliset, rauhalliset, ystävälliset ja energiset ihmiset ovat kiinnostuneita vain siitä, miten voivat palvella itseään: Kuinka perustaa kannattava firma, jossa voitot maksimoidaan oman välillisen onnen rakennustarpeeksi. Kuinka hankkia koulutus, joka tuottaa rahaa ja mainetta. Kuinka tulla kuuluisaksi ja suosituksi. Kaikki nämä egoharhat kumpuavat perimmiltään mainosteollisuuden sylttytehtaasta: Ne luovat arvomme jotka leviävät asennepohjamme moninaisen verkoston kautta, ja koska pintapuolisuus ja henkilökohtainen viihtyminen vaativat niin paljon aikaa ja energiaa, muuta kulttuuria ei synny, tai se saa oudon mädännäisyyden leimoja.

 Toinen ”alusta” joka synnyttää harhoja ja antaa luvallisen äänen kaikkein oudoimmillekin ilmiöille, (ja joita mainosteollisuus on osaltaan auttanut kasvamaan esiin), on lähes kaikkien tahojen kritiikittömästi palvoma ”sanavapausdemokratia”. Sen lukuisista hyvistä puolista huolimatta se takoo myös rappiota: Totuus hämärtyy kun kaikki vetävät köyttä vain omaan suuntaansa. Äänekkään ja nerokkaan eturyhmän ”lobbauskoneisto” venyttää yhteiskunnallista kokonaistotuutta muodottomaan suuntaan, joka asteittain rappeutuu, ja itsekeskeisestä kilpailu- ja egoloistoasenteesta tulee normaalia. Kyseinen demokratian peruspilari opettaa meitä räyhäämään ja puolustamaan etujamme totuuden vastaisesti, häpeilemättä. Oikeuksista kaikkeen tulee normaalia, eikä kukaan oikeasti muista velvollisuuksia.

 Mainosteollisuuden alustalle takoutuu myös rappioalakulttuureja, joihin yltäkylläisyyteenkin kyllästyminen ja toimettomuus ovat lyöneet leimansa. Nämä makean elämän mahdollistamat virhekehityssuunnat saavat myös usein tasaveroisen äänen demokratian kääntöpuolelta ja voivat rummuttaa sanomaansa yhteiskunnan ennestään vääristyneen kokonaistotuuden alaisuudessa, hankkien asialleen uusia kannattajia.

 Kyllästymisen, korkean vakiintumistason, uutuudenerikoisen viehätyksen ja sisäisten paiseiden vuoksi kannattajia oudoillekin vääristyneille vieteille, ja muille alakultturimuodostumille löytyy. Ne vaikuttavat yhteiskunnalliseen kokonaistotuuteen, mahdollistaen puolestaan uusia lisävääristymiä, jotka luovat tilaa entistä suuremmille ja epäinhimillisille rappiosuunnille. Osatotuuksin ja puolivalhein oman eturyhmän opin perusteleminen on arkipäivää. Koska monet asiat ovat mainitun yhteiskunnallisen arvovinoutuman johdosta vääristyneet abstraktin vaikeiksi havaita, niiden puolustelu on helppoa: riittää kun ponnekkaasti ja röyhkeästi puolustaa omaa etunäkemystään, maalaillen ja silitellen. Sananvapaudemokratian kääntöpuolella totuus ja omaetu ovat sekoittuneet tiiviisti toisiinsa, koska järjestelmä perustuu eturyhmien keskinäiseen köydenvetoon. Samalle se tulee opettaneeksi röyhkeyden yleisasennetta, joka on levinnyt laajalle.

 Lisäksi ”tuotekehitys”, joka näyttäytyy kehityksenä, mutta on usein kokonaisuuden näkökulmasta rappiota, on mainostuskoneiston ohella osasyyllinen kasvuun perustuvan maansyömiskultturin kehitykselle. Kuten mainostus, myös se vaikuttaa arvojemme muotoutumiseen. Tämä kehityksen harhakuva on saanut paljon seuraajia, koska muut arvot ovat hävinneet näköpiiristä. Emme enää tunne vetoa luonnolliseen epäitsekkyyteen, tai rauhallisen mietiskelevän elämän suuntaan. Päinvastoin kulttuurivääristymä on saanut ne näyttämään typeryyksiltä ja elämän hukkaan heittämiseltä. Yliarvostettu irtotieto on korvannut viisauden, eikä se pääse esiin olosuhteiden puristuksessa. Näin vain osaan maailmasta ulottuva testattavuustieto on kohonnut yhteisömme uskonnolliseksi arvoksi, koska muulle ei ole sijaa.