Miten voimme ehkäistä tilanteen, jossa myöhästymme suunnitelmasta ja alamme rakentaa taloamme elämän sillalle. Kuinka voimme välttää jatkuvan vinoutumisen mahdollisuuden, jonne egomme ja elämän pintakiilto meitä houkuttelee?
 
 On olemassa olento, joka tietää kaiken ja joka kykenee kaikkeen. Se on luonut kaiken, ja siksi myös tietää kaiken. Koska jumala sanaa on karkeasti väärinkäytetty, nimitämme sitä mieluummin Luojaksi. Se kykenee näkemään täydellisesti ongelmamme ennen niiden syntyä ja tietää myös parhaan mahdollisen ratkaisun niistä eroon pääsemiseksi.
 
 Kun ihminen etenee kohti sisimmän jumaluutensa tuntemusta, hänessä vahvistuu vakaumus: Kaikki mitä tapahtuu on meille parhaaksi ja ohjaa meitä tiellä. Olemme itse järkyttäneet tasapainoa, mutta kaikki on silti hyvin, sillä väärä toimintamme on synnyttänyt painovoiman, joka vetää meitä kohti keskuksen tasapainoa. Nopeimman reitin ja jääräpäisinhimillisen luonteemme vuoksi tarvitsemme joskus koviakin kohtaloniskuja, jotta vältymme turhilta kärsimystä tuottavilta lisäkiertoteiltä. Elämän antamat moukariniskut ohjaavat meitä ottamaan lakin pois päästä ja nöyrtymään, sillä väärä ylpeys on erehtymisen keskusvaikutin.
 
 Lapsuudessa olimme täydellisen riippuvaisia vanhempiemme huolenpidosta. Meissä saattoi parhaimmillaan elää kiitollisuuden ja rauhallisen varmuuden tunne, koska tiesimme että viisaat vanhempamme kykenevät huolehtimaan meistä parhaalla mahdollisella tavalla. Samaa tunnetta tulee tavoitella ihmisen ja sisäisen monadin väliseen suhteeseen: Ihmisen tulee tuntea, että kaikki on hyvin, sillä viisas sisäinen Isä-Äiti huolehtii kaikesta. Meidän on tultava ikään kuin lasten kaltaiseksi, ei tietämättömyydessä, vaan luottamuksessa ja kiitollisuudessa. Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, että ihmisen oman tahdon ja toiminnan tulisi lamaantua.
 
 Kun etenee tässä tarkoitettuun suuntaan alkaa paradoksaalisesti tuntea itsensä yhä useammin tyytyväiseksi myös vaikeina hetkinä. Tyytyväisyys ja onni on se olotila, jota ihminen on etsinyt väärältä ulkoiselta suunnalta koko elämänsä. Se ei kuitenkaan ole siten saavutettavissa vaan tämä kangastuksen kaltainen illuusio on kasannut todellisen sisäisen onnemme päälle kuonaa koko elämämme (ja edellisten elämiemme) ajan. Kuten runoilija J.H. Erkko sanoi: ”Ei onni saavu ulkoa. Se nousee rinnasta!” Tästä kuonasta sisäinen Isä-Äitimme meitä ohjaa pääsemään eroon.
 
 Mitä sitten tulee tehdä, että saa mainitun tunneidun syvenemään ja kasvamaan esiin? Jos emme halua myydä kaikkea ja ostaa vain pellon aarretta, voimme edetä hitaasti mutta varmasti kohti sinapinsiemenen kaltaista kipinää. Meditaatiossa tai rauhan hetkinä tulee syventyä ajatukseen Luojan kaikkitietävyydestä ja halusta ja kyvystä auttaa. On muistettava myös aikaisemmin mainittu ”Luojan ainoa vaatimus”: ”Emme saa muuttaa mitään itsessämme, vaan meidän on jätettävä kaikki Jumalan huoleksi.” Ankaran vaativa, väärä ja epärakkaudellinen,  Jumalkuvan irvikuva on aikaansaanut ja aikaansaa vaikeita sisäisiä ongelmia, jotka lopulta kääntävät ihmisen sisäisen tien päälaelleen, tehden hänestä neuroottisen ja suvaitsemattoman puritaanin, joka on täynnä ristiriitoja. Siksi meidän on muistettava että: ”vain Jumala on hyvä.”
 
 Luottamus tapahtumien voimaan aikaansaa myös havaintoja siitä, että myös vastoinkäymisillä oli jokin tarkoitus. Saatamme esimerkiksi havaita, että harmittelua ja kiroilua synnyttänyt tapahtuma olikin onni onnettomuudessa ja aikaansai elämäämme myöhemmin paljon hyvää. Tämä on juuri se olennainen ”elämänkohta” joka nostaa esiin jatkuvan tyytyväisyyden idun. Ihminen voi myös havaita, että tämänkaltainen odotusarvo ei ole vain naiivia kuvitelmaa, vaan kykenee todella kantamaan: ”Nämäkin vastoinkäymiset saattavat lopulta kääntyä eduksemme. Odotetaan ja katsotaan.” Tämä asenne tuo mukanaan kaivatun, mutta vain puolitietoisesti havaitun elämän keskusetsimiskohteen: tyytyväisyyden. Tavoittelimme koko elämämme sitä, mutta emme koskaan ymmärtäneet että se saapuu tällä tavalla.