Tutussa Raamatun kertomuksessa, Herra oli lähdössä muille maille ja uskoi palvelijoilleen omaisuutensa. Ensimmäinen sai viisi talenttia, toinen kaksi ja kolmas yhden. Kukin sai kykyjensä mukaan. Palvelijat käyttivät talenttinsa, eli saavuttamansa hyvän karman, eri tavoin: Kaksi ensimmäistä saivat sen kasvamaan, mutta viimeinen kaivoi kuopan ja hautasi sen maahan.
 
 Pitkän ajan kuluttua Herra palasi ryhtyen tilintekoon. Ensimmäinen ja toinen olivat kasvattaneet talenttiaan ja pääsivät paljon haltijaksi ja ”Herran iloon”. Maahan talenttinsa kätkenyt sitä vastoin menetti sen ja joutui ulos pimeään, missä vallitsee itku ja hammasten kiristys. Lisäksi hänen leiviskänsä annettiin niille, jotka olivat onnistuneet talentinkasvattamiskokeissaan. Häntä myös oikaistiin: Sinun olisi pitänyt jättää hopeatalenttisi rahanvaihtajille, jos et halunnut ottaa suuren sijoittamisen riskiä. Siten se olisi edes voinut säilyä ja kasvaa jopa hieman korkoa.
 
 Tämän tarinan epäoikeudenmukaisuus ja palvelijoiden Herran sydämettömyys aiheuttaa oikeutetusti mielipahaa oikeudentuntoisissa ihmisissä, jotka eivät tyydy kovaan, kaikennielevään näennäiskristittyyn asenteeseen. Kun otetaan huomioon aikaisemmin sanottu, sen symboliikka on kuitenkin selkeää, eikä kaipaa selityksiä. Tässä kuitenkin joitakin:
 
 Muille maille lähtö kuvaa korkeamman ja alemman itsen erottamista tulevan maaelämän ajaksi. Herran palaaminen pitkän ajan kuluttua tarkoittaa osittuneen kokonaisuuden uudelleenyhdistymistä maakuoleman jälkeen. Tilaisuuksia eli talentteja jaetaan kykyjen, eli hyvien ansioiden mukaan. Saavutettu hyvä karma voidaan edelleenkäyttää joko hyvin, eli yleishyödyllisesti, jolloin se kasvaa ja luo uusia talentinhakumahdollisuuksia, tai huonosti kaivamalla kuoppa ja hautaamalla se maahan. Maahan hautaaminen symboloi energian käyttämistä henkilökohtaisiin tarkoituksiin, maisella maineen ja kunnian kentällä. Tämän seurauksena sielu joutuu hakemaan vauhtia ”nielijähirviön” pimeydestä, eli syntymään aikaisempaan nähden rajoittuneena ”alempiin ruumiisiin” ja huonoihin olosuhteisiin, eli sinne missä on itkua ja hammasten kiristystä, koska tuhlasi saavutetun energiansa ”maahan”, eikä luonut sitä lisää. Talentteja jaetaan ansion mukaan.
 
 Vertauksen hieno vivahde kertoo ohimennen senkin, että yhden talentin saanut, eli kokemattomin, saadessaan ensi kerran arvovaltaa, hukkaa kokemattomana leiviskänsä eli kykynsä helposti - vaikkapa niljakkaana pikkupomona, vallanväärinkäyttökiusauksissa. Herran iloon meneminen kuvaa hyvän karman tulevia onnellisia elämiä onnellisissa olosuhteissa, joita ei maailman muuntava vaikutuskaan kykene kovin nopeasti syömään, vaikka jättäisi leiviskänsä rahanvaihtajille, eli jäisi ”tavalliseen” elämään, pimeyden ja suurempia lisätalentteja tavoittelevien elämien välimaastoon.
 
 Lopuksi leiviskä otetaan tilaisuutensa väärinkäyttäneeltä ja käyttöenergia ja tilaisuus annetaan sille, joka on sen ansainnut. Väärin tehnyttä palvelijaa, eli maaelämän persoonaa, oikaistaan sanomalla että hän oli paha = sijoitti saavutuksensa itsekkääseen elämään ja lisäsi näin maanpäällä esiintyvän kokonaisitsekkyyden ja ”siirtokärsimyksen” vuorta.  Ja laiska = ei halunnut ottaa suuren (ja yhä vaikeammaksi käyvän, mitä lähemmäs huippua kiivetään) ”talentinlisäämiselämän” koettelemuksissa epäonnistumisen riskiä, koska sen heti maanpäällä tapahtuvat seuraukset ovat epämieluisia: ruumiilliset ohjaamaan pyrkivät kivut, elämän vastoinkäymisohjurit ja jopa - vinokehityksen päästessä vallalle - mielen sairaudet. Myöskään mainetta ja kunniaa ei liiemmin ole tarjolla, vaan vastakohtaisesti yleensä ylenkatsetta ja ymmärtämättömyyttä.