Tarkoittaako elämänvalinta sitä että elämä on ennalta määrätty? Ei. Ainoastaan tietyt tekijät, kuten henkilökohtainen voima, kyvyt ja olosuhteiden sattumukset, joihin aikaisemmin ”elämäntie” kirjoituksessa lähdimme etsimään vastauksia, muovaavat ihmistä kohti kohtaloaan. Daimoni, eli (mm.) täytäntöönpanija ohjaa ihmistä valitun kohtalon suuntaan, oli se sitten yleiseen etuun, totuuteen, tai egoistisiin pyrkimyksiin sidottu. Se, jonka karmallisten ansioiden ensinvalintaoikeus on vahvin, suuntautuu elämänsä suunnitelmaan parhaiten, koska muut valintahierarkian alemmilla tasoilla sijaitsevat sielut omaavat vähemmän aikaisemmin hankittuja hyvyyden ansioita.

Tässä liikumme kuitenkin vaarallisella maaperällä. Nietzschen demoninen idea ”ylempien ihmisryhmien” oikeutuksesta käyttää ”alempia” astinlautoinaan nousee esiin; halusimmepa sitä tai emme. Mutta mikä on ylempi ihmisryhmä? Egon valinneilla se on tilapäinen kunniapyrähdys, vailla lopullista täyttymystä ja nöyrryttävä paluu maallisen velanmaksun häpeätielle. Hyvyyden tien valinneilla ei puolestaan varsinaista ylemmyyden tuntoa ole.

Paradoksaalista kyllä ihmiskunnan kilpailu on pohjimmiltaan hyvän tekemisessä: Eniten hyvää tehnyt saa valittavakseen elämän ensimmäisenä. Jos hän valitsee hyvän jatkamisen sijaan egon voimat tyrehdyttävän tien, hän kuuluu vain hetken ”ylempään” luokkaan (on tietenkin sanomattakin selvää, että todellinen hyvyys ei mitenkään koe olevansa muiden yläpuolella, eikä siksi asemakilpailua hyvyyden kentällä ei ole).

Jälleensyntymisierroksensa spiraalin ”egohuippuelämää” elävät tuntevat kuitenkin usein kuuluvansa etuoikeutettuun eliittiin. Usein he myös erottavat kaltaisensa massasta ja myös ”kunnioittavat” toisiaan älyllisin perustein, joka on yleensä puhtaasti ”maallisesti terävää älyä”. Tämä ja sen avulla saavutettu valta antavat heille tunteen kuulumisesta etuoikeutettuun eliittiin. Oikeutuksen tunteessa on myös kaiku sielun historiasta, jolloin totuudellisuus ja epäistekkäät valinnat antoivat sille syvästi oikeutetun ”totuusvarmuuden”. Koska elämä on ajan ja olosuhteiden pyörään sidottua suurta muutosta, heidän kohtalonaan on kuitenkin egorasitteen vaivihkaa lisääntyessä lopulta kiertää alas oppimaan lisää sydämen läksyä. Juuri etuoikeutetuksi tuntemista ihminen ei lopulta kestä, vaan elämä kääntyy ennemmin tai myöhemmin, narsismin kautta, laskevaksi. Mitä kehittyneempi kiertäjä, sitä pidemmälle hän kestää henkilökohtaista vahvuutta ja kunnian suitsutusta. Hän on kuin narulla kävelijä, joka etenee harjoittelun seurauksena kerta kerralta yhä pidemmälle. Yleensä kuitenkin suuri muuttuminen tapahtuu ja sydämen hyvyys väljähtyy (tiettyihin pääsuuntiin), esim. sääntömoraaliksi ja pakkokieltäytymiseksi, joka muuntaa sielua kovuuden ja kiivasluonteisuuden suuntaan ja pudottaa vastapylvään turvaan pyrkivän tasapainottelijan ennen aikojaan…

Sydäntä kehittäneen kierros on kuitenkin yleensä huomattavasti lyhyempi, kuin käytännönläheistä egojärkeä sydämen sijaan enemmän hioneella. Jälkimmäisen näkökulma avautuu pelkästään itsestään selvään ja puolitietoiseen ”lähtökohta-ajatukseen”: ”On hölmöä käyttää aikaansa, energiaansa ja älyänsä muiden auttamiseen. Järkevä käyttää kykynsä itsensä hyväksi, pitäkööt muut huolen itsestään, minä autan muita vain silloin, kun saan siitä kunniaa.”
Tapaamme tästä usein merkkejä vallankäyttäjien korruptuneisuudessa, joka on naamioitu altruismiksi. Lähempi tarkastelu paljastaa sen oman edun tavoitteluksi jossa egoon suunnatut ”piilokärjet” saattavat olla hyvinkin hienoviritteisiä – osin piilotettuja myös heiltä itseltään.

Henkilökohtaisille etupyrkimyksille on ominaista, että ne ovat usein ristiriidassa yhteiseen etuun nähden. Mikäli omaan pussiin pelaajia on riittävästi, maailman olosuhteet ja rakenteet muuttuvat eionnellistuttaviksi: Kaikki vetävät yhteistä köyttä eri suuntiin ja elämme itse rakentamassamme helvetissä (mm. bisneshyötyetumaailmankuva), koska emme paremmasta tiedä. Ainoastaan sokeasti suuntautuva kapinointihalu eri muodoissaan muistuttaa ihmiskuntaa, että jokin on vinossa. Epäkypsä aikamme ohjaa sielun valintoja ja haluja kunnian, maineen ja vallan suuntaan, joka puolestaan synnyttää valehtelun tarpeen, joka puolestaan hämärtää totuuden, joka taas nostaa rappiosuuntia esiin, joka taas…