J.R.R Tolkien on tullut kuvanneeksi sielun muuntumis- ja laskuvaihetta suurteoksessaan Taru sormusten herrasta, jossa Klonkku, joka kerran oli hyvä ja tavallinen olento, sortui vallan kiusaukseen ja muuntui huomaamattaan epäsikiöksi. Klonkun suuren kierroksen laskuosuus oli kuitenkin vähitellen kääntymässä kohti pitkää ja työntäyteistä nousua, sillä se kykeni jo auttamaan ”Frodo herraa”, osin vilpittömästi, vaikka toisaalta taistelikin vielä synkän ja laskelmoivan itsekkyyden ja pettämisalttiuden pauloissa.

Laskun edellytykset alkavat sielun keskipäivästä, jolloin saavutetut karmaedut suunnataan omaan käyttöön. Elämä antaa sitä mitä siltä on tilattu: Jos ihminen ei ole kiinnostunut maineensa tunnossa todellisesti hyvyyden töistä, vaan käyttää niitä naamiona oman egonsa palveluun, niiden hedelmät kuihtuvat seuraavasta ruumistuksesta. Sielu joka luisuu narsistivaiheesta kriminaalivaiheeseen menettää ne kyvyt, jotka ylläpitävät ihmisyyttä. Näitä ovat mm: myötätunto, epäitsekkyys, auttamishalu ja kaiken kruununa: totuudellisuus… Koska hän ei halunnut niitä; ”elämän säätäjä” toteuttaa hänen toiveensa, ja myöhemmin uudelleen ruumistuvaan sieluun jää ”reikiä”, jotka käynnistävät syvyyteen laskeutumisen - hänen omasta tahdostaan.

Nimenomaan näiden ominaisuuksien puute edesauttaa kriminaalipersoonan syntymistä. Kun valmiista kokonaisuudesta otetaan jotakin olennaista pois, se joutuu heilahteluliikkeeseen ja etsiessään tasapainon täydennystä puuttuvan ymmärryksensä pohjalta, eksyy lisää. Ihmiset jotka eivät kykene lukemaan toisten tunteita hienoviritteisesti, jotka loukkaantuvat kun heidän karkeaa omaa etuaan ei oteta huomioon, vaan annetaan yhteiselle edulle etusija, ovat hyvyydentajultaan näitä moraalisia reikiä kantavia, rikkoutuneita sieluja. He käyttävät muita sumeilematta hyödykseen ja ovat valmiita myymään vaikka oman äitinsä sopivasta rahasummasta.

Kriminaalivaihetta elävän sielun eräs perustunnusmerkki on sen kykenemättömyys tunnustaa omia pahoja tekojaan. Tämä ominaisuus on laskuvaiheen mittari: Heti kun ihminen kykenee ”tunnustamaan syntinsä”, ottamaan vastuun ja sanomaan: ”syy oli minun, olen varas ja murhaaja” (On tietenkin huomattava, että esimerkiksi vankilakierteeseen joutunut ihminen on ulkoisten olosuhteiden vanki ja siten tavallaan myös oikeassa: ”syy ei ole minun, olen uhri”: jos ympäristö on karu ja koti täynnä henkistä ja ruumiillista väkivaltaa, syy on osittain niissä. Toki sielu on takonut kahleensa jo aiemmin), silloin hän ottaa ensi askeleet ylöspäin, kuten Klonkku heräävässä kunnioittamiskyvyssään ja auttamishaluisuudessaan, kierroksensa pohjalla.

Toinen ominaisuus joka esiintyy säännönmukaisesti henkilöllä, joka ei ”tilannut” tulevaan karmaansa epäitsekkäitä ominaisuuksia, vaan hylkäsi ne vähitellen voimansa tunnossa, on toisten ihmisten väärintulkinta: Koska kriminaalisen hostiilivaiheen itsekeskeisyys on niin syvään juurtunutta, se saa kyseisen persoonan näkemään muiden ihmisten toimet usein vihamielisyyttä tarkoittaviksi. Hän peilaa muita oman persoonansa läpi, pitäen huomaamattaan muita samanlaisina, tai hieman pahempina kuin on itse, ja näkee siksi kieroutta ja itseen käännettyjä ”kärkiä” sielläkin missä tarkoitusperät ovat neutraaleja, tai jopa epäitsekkään puhtaita ja auttamishaluisia: Kun totuuden silmä hylättiin itsekkyyden alttarille, se kantaa lisäsyöksyn hedelmää vieläkin, aiheuttaen laatunsa mukaisia jatkoseurannaisvaikutuksia.

Kriminaalivaiheeseen ajautunutta pitää näkymättömissä kahleissaan vielä kolmas tyypillinen ominaisuus, joka on ”mieskunnian moraali”: Hänen moraalisen omantuntonsa paikalle on kasvanut maailmassa kohdatun tuskan, voimakkaan luonteen ja tunnustuksensaamishalun seurauksena, halu hallita ja ohjailla muita. Kriminaalisielu saattaa usein tulkita toisten puheet itsensä mitätöintiyrityksiksi, mikä saa hänet puolustautumaan ärhäkkäästi. Muut ihmiset ovat tästä ihmeissään ja peloissaan, mutta hän ei koskaan peruuta katsomaan oliko väärässä vai oikeassa, koska omien virheiden tunnistamis- ja tunnustamiskyvyttömyys istuu niin syvällä. Nämä taustalla piilevät salavaikutinohjurit täyttävät esim. vankilan, tai joidenkin rappio- tai alakulttuurien arjen: jos kunniaa koetaan loukattavan, on itsestään selvä velvollisuus kostaa tavalla tai toisella ja näin viestittää olevansa mieskunniamaineensa mittainen ja arvosuksensa ansainnut. Samalla syntyy usein primitiivinen taistelu alfakoiraan paikasta.

Kriminaalivaihetta elävä henkilö on yleensä suunnattoman suora ja rehellinen ja vihaa siksi epäaitoa hymistelyä ja ulkoisiksi teeskentelijöiksi muuntuneita moraalisen kaavan mukaan eläjiä. Vaikka hän tulkitsee muita väärin tiettyjen ominaisuuksien puuttuessa, tämä perusrehellisyyden vaisto ei kuole koskaan. Hän huomaa selkeästi, kuinka ”sivistyneet” ihmiset lähettelevät toisilleen ”viestejä” puheensa rivien välistä. Hän huomaa selkeästi kuinka esimerkiksi aseman korostaminen olikin hyvin pukeutuneen puhujan suun avaamisen päätarkoitus. Tämä tekee hänet oikeutetusti kiusautuneeksi ja vihaiseksi. Se on myös ominaisuus, joka aikaansaa noususuhdanteen ituja.

Me olemme kaikki olleet saman kierroksen kiertäjiä, joten voimme myös ymmärtää laskuvaiheen ikeeseen joutuneita. Voimien käyttö omaan persoonaan on voimakas kiusaus, jonka voima kasvaa kierros kierrokselta: Yhä suurempi maine ja kunnia on tarjolla uusien kokonaiskierrosten myötä. Ensimmäisillä kerroilla on tarjolla mainetta ja kunniaa pienemmissä, sanokaamme piirikunnallisissa piireissä, seuraavilla kierroksilla valtakunnallisissa, myöhemmin, nousun kerättyä myös riittävästi hyvän karman voimaa; maailmanlaajuisissa.

Sydäntä kehittäneen kierros on kuitenkin yleensä huomattavasti lyhyempi, kuin käytännönläheistä egojärkeä sydämen sijaan (enemmän) hioneella. Jälkimmäisen näkökulma avautuu pelkästään itsestään selvään ja puolitietoiseen ”lähtökohta-ajatukseen”: ”On hölmöä käyttää aikaansa, energiaansa ja älyänsä muiden auttamiseen. Järkevä käyttää kykynsä itsensä hyväksi, pitäkööt muut huolen itsestään, minä autan muita vain silloin, kun saan siitä kunniaa.” Kun tämän asenteen mahdollisuus on myötätunnon kasvun seurauksen sivuutettu, em. Klonkkumainen syösksy mieskunnian, totuuden väärintulkinnan ja virheiden tunnustamiskyvyttömyyden kautta käy vaikeammaksi, joskaan ei mahdottomaksi.