Platon kuvaa teoksensa ”Valtio” viimeisessä luvussa suunnattoman keskeistä tapahtumaa, joka paljastaa erään syvällisimmistä ihmiselämän perustoista.
 
Taistelukentällä ”kuollut” Er Armenioksen poika herää juuri ennen polttorovion sytyttämistä ja kertoo kokemuksensa manalasta. Kertomus muodostaa kokonaisen loogisen kehän, joka alkaa sielun irtoamisesta ruumiista ja päättyy uuteen ruumiiseen liittymiseen, mutta tilanpuutteen vuoksi keskitymme ainoastaan uuden elämän valinnan hetkiin:
 
”Näin puhuu neitsyt Lakhesis, Ananken tytär. Te yhden päivän sielut! Alkaa kuolevaisen suvun uusi kuolemaan vievä kierto. Teitä ei Daimoni valitse arvalla, te itse valitsette Daimoninne. Joka nostaa ensimmäisen arvan, valitkoon ensimmäisenä elämäntavan, jossa hänen on pakko pysyä. Hyveellä ei ole valtiasta; sen mukaan kuin kukukin sitä kunnioittaa tai väheksyy, hän pääsee siitä osalliseksi. Syy on valitsijan, jumala on syytön. Tämän sanottuaan hän (1) viskasi arvat koko joukon eteen, ja kukin nosti omalle kohdalleen pudonneen arvan, paitsi Er, joka ei saanut nostaa. Nostettuaan jokainen näki, monennenko arvan oli saanut. Tämän jälkeen profeetta asetti (2) elämäntapojen mallit heidän eteensä. Niitä oli kaikenlaisia, yhteensä paljon enemmän kuin läsnäolijoita; siinä oli kaikkien eläinten elämänlaadut, samoin kaikki inhimilliset. Oli tyrannioita, joista jotkut olivat kestäneet koko elämän, toiset taas luhistuneet kesken kaiken ja vieneet köyhyyteen, maanpakoon ja mierontielle. Oli myös arvossa pidettyjen miesten elämänkaaria; näistä toisten arvo perustui komeaan tai kauniiseen ulkomuotoon, voimaan tai kilpailukykyyn, toisten taas syntyperään, tai esi-isien ansioihin. Myös vastaavasti vähäpätöisten miesten elämät olivat edustettuina, naisten elämät samoin. Itse sielujen kesken ei ollut minkäänlaista arvojärjestystä, koska jokainen niistä pakostakin muuttui sen mukaan millaisen elämän se valitsi. Kaikki muut ominaisuudet esiintyivät sekoittuneina toisiinsa ja rikkauteen tai köyhyyteen, sairauteen tai terveyteen, ja oli myös näiden tilojen välimuotoja.
 
Juuri tässä, rakas Glaugon, ihminen on todella kohtalokkaan ratkaisun edessä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että itse kukin meistä jättää syrjään kaiken muun opiskelun ja ryhtyy etsimään ja tutkimaan yksin tätä asiaa, jos vain suinkin pystyy saamaan tietoonsa ja löytämään jonkun, joka opettaa hänet erottamaan toisistaan kunnollisen ja kunnottoman elämäntavan ja antaa hänelle kyvyn nähdä ja ymmärryksen valita aina ja kaikkialla parhaan vaihtoehdon. Hänen tulee harkita, miten kaikki tässä esitetyt seikat yhdessä tai erikseen vaikuttavat elämän kunnollisuuteen, ja näin oppia tietämään millaista pahaa tai hyvää kauneus saa aikaan liittyessään köyhyyteen tai rikkauteen ja erilaisiin sielun tiloihin ja mitä jalo tai alhainen syntyperä, valtiollisen toiminnan karttaminen tai siihen osallistuminen, voima tai heikkous, hyväpäisyys tai hidasoppisuus ja muut synnynnäiset tai hankitut sieluun kuluvat seikat vaikuttavat sekoittuessaan toisiinsa. Tämän kaiken perusteella hän pystyy tekemään valintansa sielun luontaisen olemuksen kannalta huonoimman ja parhaan elämäntavan välillä; huonoimmalla hän tarkoittaa sellaista elämäntapaa, joka tekee sielun väärämielisemmäksi, ja parhaalla sellaista joka tekee sen oikeamielisemmäksi. Mistään muusta hän ei välitä, sillä tämä on sekä elämää että kuolemaa ajatellen kaikkein tärkein valinta, kuten olemme nähneet. Haadekseen astuessaan ihmisen on pidettävä tästä mielipiteestään teräksenlujasti kiinni, jottei rikkaus ja muu tuollainen paha pääsisi häntä sielläkään häikäisemään ja jottei hän lankeaisi tyranniuteen ja muihin tekoihin, joilla hän saisi aikaan korjaamatonta pahaa ja kärsisi itse vielä suurempia vahinkoja, vaan jotta hän osaisi aina valita tällaisten elämänmuotojen välimailla olevan elämän ja karttaa mahdollisuuksiensa mukaan tässä sekä koko tulevassakin elämässä molempia äärimmäisyyksiä. Tällä tavoin ihminen näet saavuttaa kaikkein suurimman onnen.
 
Tuo tuonpuoleisesta tullut sanantuoja kertoi profeetan sitten sanoneen: ”Jos viimeksi tuleva valitsee järkevästi ja elää vakavasti, myös häntä odottaa miellyttävä ja hyväkin elämä. Älköön ensimmäinen valitsija olko huolimaton älköönkä viimeinen olko toivoton”. Hänen sanottuaan tämän oli ensimmäinen arvan saanut rientänyt heti valitsemaan mahtavimman tyranniuden. Järjettömyyksissään ja ahneuksissaan hän ei ollut kylliksi harkinnut kaikkea, eikä ollut huomannut että hänen kohtalonaan olisi syödä omat lapsensa ja tehdä muitakin kauheuksia. Tarkastettuaan sitten osaansa kaikessa rauhassa hän alkoi takoa rintaansa ja valitella valintaansa unohtaen profeetan varoituksen. Hän ei nimittäin syyttänyt näistä onnettomuuksista itseään vaan kohtaloa, Daimoneita ja mitä tahansa muuta kunhan ei itseään. Hän kuului niihin, jotka olivat saapuneet taivaasta; edellisessä elämässään hän oli elänyt hyvin järjestetyssä valtiossa, ja hänen kelvollisuutensa oli perustunut tottumukseen, ei viisaudenharjoitukseen. Niistä jotka syyllistyivät tällaiseen hairahdukseen, olikin itse asiassa suurin osa juuri taivaasta tulevia, sillä he eivät olleet kouliintuneita kärsimyksissä. Sen sijaan useimmat maan uumenista tulevat eivät tehneet valintaansa äkkipäätä, koska he olivat itse kokeneet vaivoja ja nähneet myös muiden kärsimyksiä. Tästä syystä – ja myös siitä syystä miten arvat osuivat – useimpien sielujen kohdalla paha vaihtui hyväksi ja päinvastoin. Jos ihminen tosiaan tähän elämään tultuaan harrastaa terveesti filosofiaa, eikä arpa ole määrännyt häntä valitsemaan aivan viimeisenä, niin sen mukaa mitä meille tuolta puolen on kerrottu, hänellä on mahdollisuus elää täällä onnellisena, eikä hänen tarvitse suorittaa vaellustaan täältä sinne ja taas takaisin maanalaisista louhikkoista tietä pitkin, vaan hän saa kulkea sileää taivaallista tietä…
 
Keskivaiheille arpa oli määrännyt Atalanten sielun. Kun tämä näki miespuolisen kilpaurheilijan osalle tulevat kunnianosoitukset, se ei voinut ohittaa niitä vaan valitsi ne. Sen jälkeen Er oli nähnyt Panopeuksen pojan Epeioiksen sielun muuttuvan käsistään taitavan naisen hahmoon, ja kaukana viimeisten joukossa hän näki ilveilijä Thersiteen pukeutuvan apinan hahmoon. Sitten meni valitsemaan Odysseuksen sielu, jolle oli osunut kaikkein viimeisin arpa. Entisten vaivojen muisto oli parantanut sen kunnianhimostaan, ja se kierteli kauan etsimässä valtiollisista toimista vapaan yksityisen elämää. Viimein se löysi jostakin virumasta tällaisen elämän, joka ei ollut kelvannut kenellekään. Sen nähdessään Odysseuksen sielu riemastuneena valitsi sen ja sanoi, että olisi tehnyt samoin, vaikka olisi saanut arvalla ensimmäisen sijan…
 
Kun kaikki sielut olivat valinneet itselleen elämän, ne astuivat arvan määräämässä järjestyksessä Lakhesiin eteen. Tämä antoi jokaiselle mukaan hänen valitsemansa Daimonin, jonka oli määrä suojella häntä elämässä ja panna hänen valintansa täytäntöön. (Platon – Valtio s. 377-380)