Mary on Floridassa asuva kiinteistövälittäjä. Hän oli siskonsa sekä poikansa kanssa lomalla Meksikossa. Eräänä iltana he olivat katselemassa esitystä, jossa sukeltajat hyppäsivät soihtujen kanssa kalliolta mereen. Esitys teki Charlieen, Maryn neljävuotiaaseen poikaan suuren vaikutuksen. Kun he olivat lähdössä pois, Charlie sanoi, että hän kuoli kerran. Pojan tajunnantila näytti muuttuvan, hän alkoi kertoa edellisen elämänsä päättymisestä. Charlie kertoi jalkaansa sattuneen (hän oli tuskan vallassa). Kysymyksillään Mary sai selville, että Charlie oli kuollut toisessa maailmansodassa vuonna 1942. Hänen nimensä oli ollut James Kellow ja hän oli ollut kotoisin San Franciscosta. Hän oli palvellut upseerina laivalla, joka oli saanut osuman ja uponnut. Charlie oli pelastunut kolmen muun kanssa lautalle. Hänen kaksi toveriaan kuolivat matkalla. Juuri kun hän oli päässyt lautalta rannalle, kuului räjähdys, hän oli kuollut. Mary oli kuullut Charlien maininneen uponneen aluksen nimeksi Alabama. Myöhemmin hän kävi tutkimassa sodanaikaista Alabaman miehistöluetteloa. Samalla hän vei Charlien laivaan joka oli museona (Alabama ei ollut saanut sodassa suoraa osumaa). Vaikka Charlie ei ollut aikaisemmin ollut suuressa laivassa, hän liikkui siellä hyvin tottuneesti ja näytti tietävän minne meni.
Alabaman luetteloista ei kuitenkaan löytynyt James Kellow`n nimeä. Museon hoitaja ehdotti että ehkä Alabama on sekaantunut Arizonaan, joka sai sodassa suoran osuman. Kuukausi myöhemmin Mary sai kopion Arizonan miehistöluettelosta ja sieltä todellakin löytyi San Franciscosta kotoisin olevan James Kellow. Myös asiaa myöhemmin tutkineen lääkäri Frederick Lenzin tutkimukset osoittivat, että Arizonalla oli palvellut tuonniminen upseeri. Kellow ja toinen sotilas olivat onnistuneet pelastautumaan lautan avulla, mutta heidän ruumiinsa oli myöhemmin löydetty rannalta jonkin matkan päästä Arizonan uppoamispaikasta. (Lifetimes – Frederick Lenz)

Tämänkaltaisten muistumien, joiden todenperäisyydelle voidaan löytää myös faktisia todisteita, äkillinen aktivoituminen lapsuusiässä ei ole tavanomaista - mutta ei myöskään aivan harvinaista. Ulkoisesta kulttuuripaineesta johtuva vaikeneminen pitää kuitenkin useimmat tapaukset salassa. Mikä tässä tapauksessa aktivoi muiston?

Keskittynyt ”unenomaisjuhlallinen” tunnetila ja korkealta mereen putoamisen kokemukseen eläytyminen, nostivat tajunnan syvimmistä kerroksista esiin vastaavan kokemuksen, joka oli latautunut hyvin tunnevoimaisella ”muistienergialla”. Kokemuksen muistamista edesauttoi myös kokijan nuori ikä, jolloin muistikasautuma ei vielä ollut haudannut herkkiä muistoja massiivisen muistikuorman alle. Nuoren pojan mieli ei myöskään ollut vielä opitun perusteettoman ennakkoluulon raskauttama. Myös soihdun sammuminen veteen pudotessa, symboloi elämänliekin sammumista mereen. Symbolit ovat tajunnan syväkerroksen parasta ”ravintoa”.

Jälleensyntymismuistin herääminen on silti mahdollista myös myöhemmällä iällä. Uraauurtavat tutkijat kuten mainittu Frederic Lenz ja monet muut ovat keränneet merkittävän aineiston tapauksia spontaanin jälleensyntymämuiston heräämisestä. Samoin kuin kuolemanrajakokemuksilla, niillä on merkittävä todistusvoima sillä alueella, mihin mitkään muut tutkimusvälineet eivät voi yltää (Kyse on nimenomaan tutkimusvälineiden puuttumisesta ja kyvyttömyydestä, vaikka usein kuulee mainittavan uskonkappaleen: ”sitä ei ole tieteellisesti todistettu.” Ei niin, mutta miksi? Koska kankea ja keinotekoinen ”tieteellinen” menetelmä ei alueelle kykene tunkeutumaan. Ei ole, ja ei kykene, on hämmästyttävällä (puolueellisella) tavalla sotkettu toisiinsa). Tämänkaltaista ylöskirjaamis- ja julkaisemistyötä ei ole koskaan liikaa, sillä se kykenee kasvaessaan romuttamaan ihmiskunnan vaillinaisen maailmankuvan synnyttämän kärsimyskertymän. Tämän puuttuvan renkaan löytymiseksi on vain perehdyttävä alan puolueettomaan kirjallisuuteen: Se puhuu ihmiseltä ihmiselle, vailla näivettäviä, keinotekoisia ja mahdottomia testattavuususkovaatimuksia. On suuri ero lukea ns. tieteellistä - koskaan asiaan pääsemätöntä ja epäonnistumaan tuomittua - ”tutkimusta”, tai monien ihmisten subjektiivisia tosikertomuksia.

Kuten kuolemanrajakokemus, myös jälleensyntymismuistin aktivoituminen noudattaa yleensä tiettyä säännönmukaista kaavaa. Tyypillinen mallitapaus:

Henkilö on tavallisissa askareissaan kun hän yhtäkkiä kuulee korkean kilisevän äänen. Ääni on lopulta niin voimakas että se sulkee muut äänet pois. Henkilö tuntee ikään kuin leijuvansa ilmassa, ympäristö muuttuu utuiseksi, hän näkee eriväristen valojen liukuvan silmiensä ohi. Huone alkaa värähdellä. Värähtelyt muodostavat kuvioita. Henkilö menettää kosketuksensa fyysiseen ympäristöön ja tuntee olevansa ruumiinsa ulkopuolella.

Henkilö alkaa olla ekstaasissa. Hyvänolontunne on niin voimakas, ettei hän välitä mitä on tapahtumassa. Syventynyt tietoisuus korvaa tavallisen ajattelun. Erilaisia näkymiä ja tapahtumia värähtelee hänen silmiensä edessä; tunne muistuttaa näytelmän tai elokuvan katselemista. Henkilö näkee ihmisiä ja kuulee heidän keskustelujaan ja vähitellen hän tajuaa että näkymät ovat jostakin hänen aikaisemmasta elämästään. Hän tunnistaa itsensä yhdeksi hahmoista. Hän ei näe koko aikaisempaa elämäänsä, vain joitakin puolia siitä.

Henkilön tietoisuus muuttuu, hän ei enää vain katsele aikaisempaa elämäänsä, hän todella ottaa siihen osaa. Hän puhuu, tuntee, haistaa, elää täysin uudelleen menneisyyttään. Lopulta kuvat alkavat haalistua ja henkilö tulee taas tietoiseksi fyysisestä kehostaan. Kokemus päättyy.