Belgialainen vihreän talouden yrittäjä ja tietokirjailija Gunter Pauli käsittelee erästä vaiettua ja vähän tunnettua ongelmaa kirjassaan "the blue economy":
”Kun maailman vesivarat käyvät vähiin, veden kierrättämisen houkutus kasvaa. Kierrättäminen saattaa kuulostaa ympäristöä säästävältä. Siinä piilee kuitenkin merkittävä haittapuoli: juomavesijärjestelmä on kautta maapallon lääkeaineiden saastuttama. Ilmiön vaikutuksia ihmisen terveyteen ei vielä täysin tunneta.
Monet lääkkeet ovat kemialliselta rakenteeltaan niin tiiviitä, että niiden jäämiä päätyy mereen maailmanlaajuisesti tuhansia tonneja joka vuosi. Jäämät kertyvät kaloihin ja kulkeutuvat niistä ravintoketjuun. Pinta- ja juomavesiin päätyy etenkin aineenvaihduntasairauksiin käytettyjä lääkkeitä, antibiootteja ja synteettisiä ehkäisyhormoneja.
Eläinkokeiden tulokset viittaavat siihen, että olemme matkalla kohti uutta kriisiä.
Suurin osa antibiooteista käytetään lihakarjan kasvattamiseen, ei ihmisten hoitamiseen. Kun antibiootit kerääntyvät ensin eläinten ja sitten ihmisten elimistöön, bakteereista tulee vähitellen antibiooteille vastustuskykyisiä, millä on tulevaisuudessa vakavia seurauksia tulehdusten hoidossa.
Masennuslääke Prozacin jäämät saavat urossimpukat kutemaan, ja verenpainelääkkeet vaikuttavat joki- ja taskurapujen lisääntymiseen. Syöpähoidossa käytettävien solunsalpaajien tiedetään aiheuttavan mutaatioita sekä haittaavan sikiön kehitystä.
Yhä enemmän on todisteita siitä, että altistuminen pienellekin määrälle synteettistä hormonia aiheuttaa eläimille hormonaalisia haittoja.
Lääkejäämiä ei saada poistettua vedestä perinteisellä vedenkäsittelyllä. Suodattaminen ei poista juomavedestä tulehduskipulääke ibuprofeenia eikä edes nikotiinia.
Tutkimusten mukaan saostuksen, laskeuttamisen ja suodatuksen kaltaisilla prosesseilla pystytään hävittämään vain 10–12 prosenttia lääkkeiden aktiivisista ainesosista. Vedestä poistettu osuus kerääntyy lietteeseen, jota usein kierrätetään maan rakenteen parantamiseksi. Näin ravintoketjuumme päätyy jälleen ei-toivottuja ainesosia.
Aktiivihiilisuodatuksella ja otsonikäsittelyllä vedestä saadaan poistettua enimmillään 75 prosenttia lääkeaineista, mutta silloinkin altistumme lopulle neljännekselle.
Kotitalouksissa käytettyä vettä kierrätetään yhä uudelleen. Kun samaan aikaan resepti- ja käsikauppalääkkeiden kulutus kasvaa, ihmiset ja ekosysteemit altistuvat yhä suuremmalle lääkecocktailille. Ei siis olisi yllättävää, jos kokonaiset väestöryhmät alkaisivat yhtäkkiä kärsiä mielialan vaihteluista tai seksuaalikäyttäytymisen muutoksista.
Yhdysvalloissa Philadelphian viranomaiset löysivät puhdistetusta juomavedestä 56 lääkeaineen jäämiä. Etelä-Kaliforniassa lähes 20 miljoonaa asukasta altistuu epilepsia- ja ahdistuslääkkeille. San Franciscon juomavesi sisältää vaikeasti hajoavaa synteettistä sukupuolihormonia.
Belgiassa Antwerpenin kaupungin vedessä on enemmän kokaiinia kuin minkään muun maailman kaupungin vedessä. Syytetäänkö meitä pian huumeiden käytöstä vain siksi, että nesteytämme kehoamme?
Kotikäyttöisillä suodatusmenetelmillä lääkejäämiä pystytään vähentämään, muttei poistamaan. Pullovesikin on suodatettua juomavettä, joka on lisäksi pakattu usein jätteeksi päätyvään muoviin. Turvallisin vaihtoehto olisi oma kaivo, jonka vesilähde olisi omassa valvonnassa. Sellainen on kuitenkin vain hyvin harvan ihmisen käytettävissä.
Yhä useammat ovat aiheellisesti huolissaan nykytilanteesta, ja on selvää, että perinteiseen lääketieteeseen ja luonnonlääkintään kohdistuu suurempi kiinnostus kuin koskaan aikaisemmin. Koko terveydenhuoltojärjestelmää olisikin syytä tarkastella kriittisesti.
Viranomaisilta vei vuosikymmeniä tajuta, ettei muovi hajoa luonnossa. Nyt he tarvitsevat aikaa ymmärtääkseen, etteivät lääkkeet hajoa itsekseen vaan kertyvät vesistöihin. Muovilla ja lääkkeillä on kuitenkin yksi selvä ero: toisin kuin muovi, lääkejäämät eivät ole silmin havaittavissa, joten vaikutusten laajuutta on vaikeampi ymmärtää.
Tilanteesta taloudellisesti hyötyvät tahot sanovat, ettei lääkejäämien haitoista ole tieteellisiä todisteita. Ongelmallista onkin, että kun kiistatonta todistusaineistoa joskus saadaan, on jo liian myöhäistä.
Mitään ei ole tehtävissä. Voimme vain odottaa jäämien hajoamista. Vaarana eivät ole niinkään yksittäiset lääkeaineet kuin elimistöön kertyvien erilaisten lääkkeiden yhdistelmät, jotka voivat tuottaa parantumatonta vahinkoa.
Ekosysteemiin kertyvien jäämien vähentämiseksi lääketeollisuuden tulisi kehittää uusien lääkkeiden ja niiden jakelukanavien lisäksi myös keinoja lääkemolekyylien purkamiseen. Lisäksi vedenkäsittelylaitoksiin ja pullottamoihin pitäisi saada lääkejäämiä mittaavat laitteet. Näiden keinojen vakiinnuttamiseen pystyy vaikuttamaan mikä tahansa vastuullinen hallitus.
Ennen kaikkea olisi syytä viimein pohtia lääkkeiden runsaan käytön perimmäisiä syitä ja etsiä elämäntapoja, jotka tekevät ihmisistä terveempiä, onnellisempia ja vähemmän stressaantuneita ilman kemiallista lääkintää.” (HS.fi14.11.2011)
