Olemme tulleet tilanteeseen, jossa lapsuudessa tapahtuva päättelykyvyn kehitys on laiminlyöty ja sen sijalle on asetettu muistitietojen mieleenpainaminen. Tämän seurauksena kulttuurimme ei kykene luottamaan päättelyyn asioissa, joissa se on ainoa mahdollinen tie. Niinpä nämä olennaiset elämänalueet on työnnetty syrjään.
Koska päättelykyvyn kehitystä ei ole harjoitettu olennaisina ikävuosina ja niiden sijaan ja tilalle nostettu massiivinen muistitietovuori, on alkusuunta vääristynyt. Myöhemmin, kun päättelystä on kyseisestä ”muistitietopainotussiirtymäsyystä” johtuen tuloksena pelkkiä erehdyksiä ja kysymysmerkkejä ja viitteenomaisten asioiden ymmärtäminen on häiriintynyt, on itsestään selvänä vaatimuksena: keinotekoinen pinnallinen johdonmukaisuus, sanallinen ”eksaktius”, testaus ja tutkimukset. Alkusuunnan vinoutumisen myötä olemme saapuneet tilanteeseen jossa meidän on lähes pakko sanoa: ”Ensin tehdään koe, sitten vasta ajatellaan.”
Koska kokeellinen testaus ja tutkimukset eivät kuitenkaan ulotu kuin osaan syvällisestä maailmanrakenteestamme, on jäljelle jäänyt osa jouduttu syrjäyttämään toistaiseksi ja myöhemmin, edellä kuvattu sukupolvinen unohtamisprosessi on muuntanut sen tunnistamattomaksi. Paitsi että kyseisen osan puuttuminen aiheuttaa ihmiskunnan tiellä monenlaatuisia kärsimyksiä, se samalla vahvistaa omaa ajattelutapaansa. Skeptinen toteamus: ”me emme voi tietää näistä asioista mitään”, on sen näkökulmasidonnainen lopputulos. Koska ajatussuunnan ehdot ovat peittyneet ”alkuhämärään”, eikä niiden purkamiseen tarvittavaa ”päättelykykylähestymistapaa” enää ole, tilanne on lukkiutunut osamaailmankuvaksi.
Eräs seuraus tästä on myös, että päättelykyvyn oikeutusta ei kyetä enää havaitsemaan, vaan itsestään selviksi muuttuneita ehtoja, ns. ”johdonmukaista ajattelua”, joka on tehty ”hyppykyvyttömäksi”, pidetään ainoana oikeana maailmanlähestymistienä. Jopa Filosofit, jotka ovat myös kyseisen ”päättelykyvyn muistitietokorvauksen” uhreja, ja hukkuvat rationaalisuusvaatimusten ja tätä seuraavien suunnattomien vaihtoehtojen valtavirtamereen, ovat ryhtyneet tekemään elottomia johtopäätöksiä pelkästään materian lainalaisuuksia tutkivien luonnontieteiden ehdoilla.
Näin ajattelu on jouduttu sysäämään kokeiden ja tutkimusten harteille. Mutta koska teoreettinen ajattelu ja ulkomuistitieto eivät ole kykeneviä tulkitsemaan ”käytännössätestaamisalojen” ulkopuolella olevien tutkimusalojen materiaalia oikein, syntyy arvailevia tutkimustulosten tulkintoja, joissa vallitsevaa osamaailmankuvaa käytetään lähtökohtana. Lisäksi tyhjiä sivuseikkoja ja epäolennaisuuksia tutkivia tutkimuksia, jotka eivät erota suurata pienestä, syntyy kuin sieniä sateella, vaikka olennaiset kysymykset ovat odottaneet vuoroaan jo vuosikymmeniä.
Ehtojen lukitsema, jäädytetty ymmärrys keinotekoistaa myös seuraavan ”sekundaarivaikutusaallon”, joka ohjaa maailmankehitystä harhaa vahvistavaan suuntaan: Syntyy käsitteitä: ”tiedon tuolla puolen, huuhaa, jalat maassa, tätä ei ole tieteellisesti todistettu,” ym. Tämän johdosta yleinen mielipide muokkautuu yhä enemmän syvälogiikka-arvoja halveksuvaksi. Koska omaa ajattelua ei ole, vaan teoreettiset muistitietovuoret ovat sen paikan ottaneet, naamioiden sen omaksi ajatteluksi, keinotekoinen maailmankuvavalhe laajenee arvostettujen piirien kautta laaja-alaiseksi ”maailmanuskonnoksi”, jota voidaan nimittää vaikkapa: osittumisehdosta syntyneeksi rationaaliseksi skeptismiksi.
Eräs erityinen seuraus päättelykyvyn antamisesta pois, kokeiden haltuun, on päättelemällä tehtävien oivallusten halveksuminen. Tämä on ymmärrettävää: Koska ajattelu on lapsuudessa ohjattu määrätietoisesti poispäin syväpäättelyn kehittämisestä ja korvattu keinotekoisella juurettomalla ”ilmoitustiedolla”, mikä on vahvistanut havaintokyvyttömyyden prosessia, on päättelykyky muuttunut pelkäksi sokeaksi arvailuksi. Lisäksi kyseinen juureton ulkomuistisiirtotieto on tullut normaaliksi ja ensisijaiseksi tiedon lajiksi, eikä sen keinotekoisuutta havaita, koska se toimii erinomaisesti tietyillä elämän- ja tieteenaloilla. Syy on muodostanut seurauksen ja vahvistaa syytä: koulutus ohjautuu ”päättelykykyvihassaan” yhä enemmän omien arvojensa mukaiseksi ja uudet koulutettavat ”aivopestyvät” liian varhain kyetäkseen enää näkemään muutoin, kuin annetun suunnan valossa ja ehdoilla.
