Mitä voimme ihmiskunnan kiireen pysäyttämisen lisäksi tehdä kun sukupolvi toisensa jälkeen hukkaa olennaista suuntaa yhä enemmän? Mitä voimme tehdä kun joudumme kulttuurisidonnaiseten, harhan läpäisemien puutteellisten ”työkalujen” vuoksi mahdottomaan tilanteeseen, jossa osin saavutamme (materiaalista) kehitystä, mutta osin vinoudumme yhä enemmän, luoden tilaa pintapuoliselle turhakekultturille ja epäolennaiselle näennäisviisaudelle.
Koska kaikkialle soluttautunut materialistinen elämänhahmottamisperusta on monien vaikutustensa vuoksi lyönyt terveen tunteen lähes kuoliaaksi, on se herätettävä. Tarvitsemme terveen tunteen globaalin invaasion, joka organisoidaan kodeista ja kouluista käsin. Koulujärjestelmän on korjattava mm. vääriä tuntiainepainotuksia siten, että liian suurta osaa näyttelevät äidinkieli, kielet ja matematiikka tekevät tilaa taitoaineiden ja aidon moraalin kehitykselle.
Koulu on kautta vuosisatojen pyrkinyt herättämään moraalia ulkoisilla pakkotavoilla ja aikaansaanut näin laaja-alaisen sisäisen ristiriidan. Tämä alun perin (väärinkäsitetyistä) uskonnoista peräisin oleva kasvatusmalli on kouluissa toteutettuna puolestaan kierteenomaisesti luonut olosuhteet, joiden maaperään lakiuskontojen julma ja torjuntaa luova sääntömoraali on voinut paremmin juurtua. Nyt kun uskonnot ovat yhä enemmän oikeutetusti menettäneet jalansijaansa - niiden tyhjän uskonomaisuuden paljastuessa - on myös ulkopuolelta syötetty juureton pakkomoraali murroksessa. Millä se voidaan korvata? Miten voimme saada sukupolvien kadottaman hukatun kehityksen takaisin ja löytää puolueettoman, kulttuurisidonnaisista näkemyksistä vapaan ”nollanäkökulmaparatiisin” uudelleen?
Sisäisellä ”moraalilla”, eli myötätunnon herätteillä. Koulussa vallitsee yleensä eräänlainen viidakon laki, jossa hierarkiapeli on keskeisellä sijalla. Lasten voi usein havaita olevan paitsi loistavalla tavalla aitoja ja luonnollisia, myös välinpitämättömiä toisten kärsimyksistä oman kunnian kustannuksella. Machoroolit, uho ja kiusaaminen oman maineen kasvattamiseksi, ajavat usein arvohierarkiassa ohi oikeamielisistä omatunnon arvoista, koska myötätunto ei ole kehittynyt oikeassa suhteessa älyllisen käytännönläheiseen puoleen. Yksi koulua käyvien nuorten kapinan syistä on, että opetus on kallistunut aivan liikaa tiettyä osasuuntaa painottavaksi. Herkässä iässä oleva ihminen vaistoaa, että koulun opettamasta maailmankuvasta puuttuu olennaisia paloja ja jotakin on vastaavasti liikaa.
Ennen koulua alkanut, kulttuurimme väkisin lapsiin ohjelmoima piiloarvo: ”ainainen pikakivan tavoittelu on elämän tarkoitus”, on keskeisellä sijalla siinä syiden sekamelskassa, joka aikaansaa nuorten eitoivottua käytöstä. Sen keskiössä on aidon vakavuuden puute, juurettomuus ja minnekään kuulumattomuuden tunne. Kun lasta pienestä pitäen opastetaan tylsistyttämään pysyvän ilon ja tyytyväisyydentuntemiskykyään: kyltymättömän herkuttelun, viihdevideoiden, ja elämän vakavasta puolesta kertomattomuuden keinoin, on tuloksena tarvekulttuurimme vammauttama näkemyskyky, joka suuntaa tarve-energiansa kasvavaan egoindividualismiin.
Jos varhaisessa lapsuudessa aloitetaan luonnollinen elämän realiteeteista kertominen, saa kasvu aivan toisen suunnan. On hyvin tärkeää kertoa lapselle esimerkiksi kuolemasta jo varhain. Vaikka se on elinympäristössämme piilotettu, olisi hyvä jos lapsi sitä jo nuorena myös konkreettisesti näkisi. Tässä kohdassa nousee esiin aiheemme ydin: koska emme ole itse lapsuudessa kuolemaa nähneet, koska meitä on siltä varjeltu, pidämme pöyristyttävänä pelkkää ajatustakin sen julkisemmaksi tekemisestä: Pidämme sukupolvien saatossa muuntunutta kulttuurisidonnaista nykynäkökulmaa totuutena, emmekä osaa/halua sitä aidosti kyseenalaistaa.
Kun pienelle lapselle on kerrottu luonnollisesti mm. kuoleman, kärsimyksen ja sairauden olemassaolosta, koulumaailman hierarkiataistelu ja silmitön riehuminen on huomattavasti vähäisempää. Lapsen luontainen uteliaisuus ja energia eivät tietenkään ole vähentyneet (seikka jonka sääntökuri ja pakkorajoittaminen usein aikaansaavat). Päinvastoin energia suuntautuu nyt oikeisiin kiinnostuksen kohteisiin korviketoimintojen sijaan, jotka ovat osa torjuntaa ja pakoa materialismiin, ja jotka tuottavat ymmärryskykyä rasittavaa pintatietosälää.
