Yhteiskunnan rappeutunut arvotila on globaalitason seuraus yksilöiden ”vääristä” elämäntievalinnoista. Sen asteittain vinouttavaa ja lähes ylivoimaista pakkovaltaa vastaan eri sukupolvet ovat taistelleet parhaansa mukaan. Vanha sukupolvi on suojellut arvojaan, koska on intuitiivisesti ymmärtänyt niiden katoavan näkyvistä ehkä lopullisesti, jos uutta sukupolvea ei saada hyväksymään niitä keinolla millä hyvänsä. Nuori sukupolvi on puolestaan havainnut vanhan itsestään selvinä pitämissä opeissa ja elämänasenteessa jotakin hyvin kyseenalaista.
Edellä mainittu asteittaisen ”siirtopahan” synnyttämä globaali arvorappio on yleensä ujuttanut hyvien arvojen sekaan itsekkyyden juuresta kumpuavia, mutta hyveiksi naamioituneita turhia ja vääriä toimintatapoja ja arvoja, joita seuraavan sukupolven on vaikea hyväksyä. Tämä aiheuttaa ristiriitaa ja oikeutettua kapinaa. Kapina joka avulla pyritään eroon vanhan polven jähmettävästä vaikutuksesta ja piilotetusta hallinnasta, voi saada kaoottisia muotoja. Nuori sukupovi ymmärtää jonkin olevan vialla, mutta ei osaa sanoa mikä se on. Vanhempien tarjoama elämänoppi sisältää jonkinlaista sovinnaistunutta teennäisyyttä ja pysähtynyttä syvää onnettomuutta, jota vastaan on kuitenkin taisteltava. Nuoret tuntevat olevansa ”kirottujen lapsia, joiden selkä on seinää vasten”. He haluavat löytää oikean tien. Siksi he pyristelevät parhaansa mukaan irti vanhasta.
On kuitenkin totta, että kehityksen lisäksi jotakin olennaista myös katoaa sukupolvien vaihtumisen saatossa: Nykyään keskeisellä arvosijalla oleva individualistinen elämäntapa on vallannut tilan menneiden sukupolvien vaatimattomammalta ja nöyremmältä elämänasenteelta. Luonnollisen nöyryyden ihanne on kadonnut näkyvistä, ja omien persoonallisten mieltymysten ja makuasioiden julkituonnista on tullut luonnollista ja hyväksyttyä. Lisäksi näkökulmamme on asteittain muuntunut niin, että pidämme individuaalinarsistista elämäntapaa luonnollisena, emmekä osaa enää kyseenalaistaa sen mahdollisia onnettomuuden aineksia. Näkökulmaamme on eksynyt vääriä elementtejä, joita olemme kuitenkin oppineet pitämään itsestään selvinä. Ne liittyvät yleensä henkilökohtaiseen mukavuuteen ja riippuvuuteen, sen sijaan että olisivat totuuksia. Katsomme niistä käsin maailmaa.
Ulkoisten egoarvojen puristuksessa syntyy uusia seurannaisvaikutuksia, jotka ovat syntyneet edellisten vinoutumien edellytyksistä. Tämän seurauksena ihminen ryhtyy henkilökohtaiseen ”automaattiseen puolitietoiseen arvojenmuodostustyöhän”: Hän saattaa hylätä terveitä arvoja koska ne eivät hänelle henkilökohtaisesti syystä tai toisesta sovi ja vastaavasti kehittää uusia hänelle sopivia. Esimerkki: Kiivasluonteiden ihmisen on vaikea hillitä itseään, koska hän on kehittänyt moninaisen riippuvuussuhteen räiskähtelevään käytökseensä. Niinpä hän alkaa pitää vihapurkauksia hyväksyttävinä ja saarnata niiden puolesta: ”on hyvä purkaa paineet… minulla on oikeus puolustautua (pienimmästäkin syystä) jne.” Koska hän tuntee kuitenkin alitajuista painetta ja epämääräistä syyllisyyttä, hän saattaa ottaa palvelukseensa niin ikään omaa etua edistäviä tekoarvoja, jotka on naamioitu hyveeksi. Hänestä tulee esimerkiksi koreilevien etikettisääntöjen ja muun siihen liittyvän esitaistelija, vaikka tarkempi havainnointi osoittaa kyseisen ”snobbailumoraalin” olevan hyveellisyydeksi naamioitua toisten yläpuolelle nousemisen halua, jota on vaikea suoranaisesti tunnistaa, mutta jonka nouseva nuoriso ”haistaa”. Se haluaa puolestaan järkyttää sovinnaisia kaavoja ja teeskentelyä mm. rock kulttuurin keinoin. Kyseinen kulttuuri sisältää kuitenkin myös sellaisia aineksia, joka luo pysyvälle onnelle uusia esteitä ja vyyhti saattaa kasvaa.
Asteittain vinoutuva kehitys nojautuu edellisiin ehtoihin: eli ensin kadotettuun sisäiseen onnellisuusyhteyteen ja sitä seuraaviin arvottomuudentunteisiin, materialismiin jne. Näin ihminen ajautuu lukemattomilla persoonakohtaisilla tavoilla yhä kauemmaksi ”kadotetusta paratiisista” ja persoonan ongelmat heijastuvat em. tavoilla massoihin, jotka puolestaan vaikuttavat uudelleen yksilöihin.
Näin maailmankuva rappeutuu asteittain yhä sekavammaksi, koska vanhat hyvätkin arvot heitettiin romukoppaan samalla, kun edellisen sukupolven luutunut kovuus tunnistettiin ja päästiin siitä voitolle. Uudistuminen tuo aina mukanaan myös vääriä tievalintoja, joiden lopputulos on ehkä entistä suurempi rappiotila, jota seuraava sukupovi pyrkii ratkaisemaan luomalla oman tiensä. Uuden sukupolven tien luominen ei kuitenkaan ole vapaa prosessi vaan nojaa moniin tiedostamattomiin köyhtyneisiin kulttuuriehdollistumiin. Sekavaksi rappeutunut maailmankuvavyyhti johtaa moniin solmuihin, joita on lähes mahdoton havaita saatikka avata, koska olemme juurtuneet syvälle vallitsevan näkemyksen sisään, sillä vääristyneen lähtökohdan vaikutus säätää lopputuleman olennaiseen yltämättömäksi.
Näin kehitys etenee usein pitkiä aikoja syvemmälle harhaan ja eriytymiseen. Lisärönsyinä syntyy uskontoja ja juurettomia teoreettisia materian tutkimiseen perustuvia maailmankuvia, jotka nojautuvat hengettömään siirtotietoon; yhteyksiä näkevän kokonaisvaltaisen ymmärryksen sijaan. Ihmiskunta takoo itselleen yhä uusia rautakahleita eikä enää näe, että usein edistykseksi luultu kehitys on vain senhetkisen, alati köyhtyvän tilanteen edellytyksistä syntynyttä uutta loputtoman pitkää kahleketjua, joka on lopulta purettava.
Vanhan säilyttämiseen tähtäävien, ja kokonaan uuden rakentamiseen pyrkivien ”voimien” lisäksi on kuitenkin olemassa kolmas kehitystä aikaansaava tekijä: Uusia reittejä etsivä, virvoittava aidon elämän ja kehityksen tuli, joka ohjaa vääjäämättä kohti alkuperäistä paratiisillista tilaa. Maailmantapahtumien kehitystä ulkoisesti ohjaava tasapainon laki johdattaa aikanaan löytämään vaikkapa uutta aitoa nöyryyttä, kun vanha on kadonnut ja luonut kyynisyyden kovuuden ja narsismin läpäisemättömän muurin.
Mikä sitten on ongelma, jos ihmiskunnan oman oikean kehitystien löytämiskyvyn rappeutuessa ja kääntyessä lopulta jopa päinvastaiseksi, sen korvaa ennen pitäkää kehityksen vääjäämätön voima ja uusi reititys? Siksi että tie kulkee pitkään sivuun työntämämme vastavaikutuksen negatiivisen kentän läpi, jonka purkautuminen aiheuttaa suuria kärsimyksiä… Siksi meidän on herättävä ja luotava uusi kulttuuri, tietoisesti eteenpäin ponnistellen.
