Elämän tarkoituksen portailla löytyy tästä ja tästä. 228 sivua.
Joitakin kirjan lukuja:
Teksti jonka avulla astutaan esiin päivään
Viisaus ja valta uuden ajan synnytystuskissa
Musta maailmanvalloitus
Kvanttimekaaninen epälainmukainen säätäjä
Subjektiivisen tieteen polku
Jumalihmisen porras ja kykyjen potentiaali
Viisauden temppeli
Osiriksen hauta
Vapauttakaa lintumies
Isfetin ajasta muinaiseen viisauteen
]]>
Tilaa linkistä: Atlantiksen salainen tiede - mysteereihin initioitu. E-kirjana tästä. Selailla voi täällä.
]]>
Entä miten huikeat arkkitehtoniset saavutukset luotiin ja miksi...
Pyrin uusimmssa kirjassani vastaamaan mm. näihin kysymyksiin. Muinaisen Egyptin Mysteerit on tilattavissa tästä, tai tästä. Alkuun voi tutustua täällä.
]]>Atlantisosio muokataan myöhemmin omaksi pikku kirjakseen. Se ilmestyy vuoden 2017 aikana.
"Totuuden jalustalla" kirjaani pääsee skrollaamaan täällä.
Kirjamuotoisen "Elämän kulissien takana" näytteitä täällä.
]]>
Kerran unta nähdessäin
varjot kulki edelläin;
Muurahainen siellä nyt
tieltään raukka eksynyt…
…Peloissaan ja huolissaan,
nääntyneenä matkoistaan
kertoi suuren surun sen:
täältä kotiin löydä en!
”Voi mun lapsikatrastain
Kuulla voivatko mua lain?
Näinkö tuulet maailman
Pois vie kaikkein rakkaimman?”
Säälien mä katsoin vain
Muurahaista vuoteestain
Silloin Kiiltomadon näin;
Luotsin öitten synkimpäin…
Lausui hän: ”Tien valaisen –
tiedän reitin salaisen;
seuratkaa, mä aamuun vien!”
Muurahainenkin löytää tien…
Löytää tien voi yllättäin
pieninkin, sen äsken näin!
Tuulet vaikka tuivertaa
Toivoaan ei jättää saa
Toivoaan ei jättää saa!
(Songs of Innocence – William Blake)
”Näinkö tuulet maailman, pois vie kaikkein rakkaimman?” Niin ei saa käydä, sillä uuden henkisen kulttuurin voima on meissä ihmisissä, ei ulkopuolisissa hengettömissä rakenteissa. Muuttakaa maailma… Väkivallattomasti!
---
Blogin julkaisu loppuu tähän. Se julkaistaan myöhemmin kirjana. Pitkähkö Atlantisosio erotetaan omaksi pikkuteoksekseen. Molempiin kirjoihin tullaan tekemään pieniä lisäyksiä, korjauksia ja jäsennyksiä. Näille sivuille tulee ilmoitus, kun ne ovat saatavilla. Kiitokset kaikille lukijoilleni ja syvähenkistä elämää; materiaalisten arvojen puristuksesta huolimatta!
]]>Alkusyiden alkusyy loi ensin ”mielessään” käsittämättömän laajan suunnitelman. Se piirsi suhteellisen kehän tulevan valkoisen emoaukon keskipisteeseen, joka myöhemmin myös alkuräjähdyksenä tultaisiin tuntemaan. Se tarttui olemattomuutta halkaisemaan kykenemään työkaluunsa ja jakoi absoluuttisen tyhjyyden kahteen osaan, jotka sinkoutuivat toisistaan poispäin, omiin tiloihinsa. Syntyi suunnaton loiste, kun valo ja ”antivalo” erkanivat toisistaan. Samalla käynnistyivät myös laajeneminen, aika ja tila, johon alkuräjähdyksen valoroiskeet sinkoutuivat, täyttäen tilan vielä lähes kokonaan. Absoluuttisen tyhjyyden sisään muodostunut; näkökulmastamme ääretön tila, laajeni kuitenkin hieman nopeammin kuin valomeri ja sen laajenemisen seurauksena valoroiskeet joutuivat vähitellen erilleen toistaan yhä enemmän ja syntyi keskittymiä, jossa alkuvalo oli huomattavasti tiheämpää. Valon ulosvirtaus jatkui edelleen näissä valkoisissa aukoissa, jotka muodostuivat galaksien ytimiksi, sillä Suuri Halkaisija teki edelleen ulospäin suuntautuvaa työtään moneen osaan räjähtäneessä keskipisteessä. Toisilleen tuntemattomat käänteiset tilat: Antiuniversumi ja Universumi, saivat valosuihkunsa valkoisen aukon ytimestä, vaikka sen toiselle puolelle kurkistettaessa siellä ei ollut mitään, vaan avaruuden kaareutuma oli niin absoluuttinen, että valkoinen aukko näytti pyöreältä valosäteilijältä. Suunnattoman paljon myöhemmin tultaisiin vielä vaivoin ja intuitiivisesti muistamaan, miksi kyljellään makaava kahdeksikko kuvaa parhaiten äärettömyyttä: Luova voima on sen keskipisteessä ja säteilee molempiin ”tiimalasin kammioihin” halkaisemaansa olemattomuutta. Kahdeksikon pyöreä muoto kuvaa avaruuden täydellistä kaareutumista, joka saa voimansa kaareutumisen taakse piiloutuneesta yhtä suuresta vastavoimasta. Syntynyt pakotettu jälki on kuin ryppy tai kupla, todellisen maailmankaikkeuden ikuisesti harmonisessa pinnassa. Lisäksi kaatuneen kahdeksikon kaari symboloi myös ulossinkoutuvaa spinturbulenssia, joka siirtyy edetessään yhä pienempiin yksiköihin, ollen näin maailmankaikkeuden perusvoima ja laki.
Kun valomassakeskittymät etenivät syntyneessä tilassa, kukin suuntaansa, ulossinkoava valon määrä alkoi vähitellen vähentyä. Kun aukon molemmin puolin sijaitsevat, yhteen kuuluvat korkeaenergiset fotonit ja antifotonit etenivät liian kauas toisistaan, ne alkoivat vähitellen jarruttaa vauhtiaan, muuntuen samalla vähitellen osittain vedyksi ja Heliumiksi. Prosessin edetessä aukon väri synkkeni ja kun sen massan mukainen kyllästyspiste oli saavutettu, liike olisi kääntynyt palaavaksi, mikäli ulossinkoutuminen ei olisi tapahtunut kiertoliikkeenomaisesti. Sen seurauksena palaava imu tapahtuu huomattavan hitaasti.
Näin oli järjestynyt kenttä, joka sisälsi suunnattomasti kaasua, joka oli ryhmittynyt nyt mustan aukon ympärille. Alkuarkkitehti oli alkuräjähdyksen hetkellä luonut myös lähes äärettömän, mutta kuitenkin rajoittuneen kuvan ”itsestään”. Sitä voidaan kuvata paradoksaalisella luvulla yksi, joka on kuitenkin samalla maailman suurin luku. Tämä luku yksi jakoi itsensä osiin, jotka eivät kuitenkaan muistaneet tai tunteneet alkulähdettään. Myös nämä suunnattomat, alenevassa hierarkiassa syntyneet olennot, jakoivat itsensä osiin, verhoten kuitenkin oman olemuksensa läpäisemättömään hämärään. Näin jatkui edelleen, kunnes lopulta saavutettiin se ihmiselle käsittämättömän viisas aurinkokunnan kehänpiirtäjäolento, jota myöhemmin on nimetty mm. Logokseksi. Sitä korkeampi sanansaattaja ilmestyi Logoselle ja sanoi:
”Niin kuin ylhäällä, niin myös alhaalla. Piirrä tähän kehä ja ime sen keskelle ainetta kaasusta. Muodosta siihen kehitysjärjestelmiä olennoille. Delegoi tehtäviä itseäsi pienemmille myöhemmin muodostamillesi jumaluuksille, mutta älä paljasta niille itseäsi. Velvoita myös ne vain delegoimaan yhä monimuotoistuvia tehtäviä yhä pienemmille yksiköille, jotta saavumme lopulta luoviin voimiin, jotka saapuvat moninaisten vaikutusten lähteistä, muodostaen keskinäisen kamppailunsa seurauksena lopulta elonkehän, josta viisaat voimat nostavat tietoisuuden kehittymisen myötä esiin kärkilajin.
Nosta materian ja hengen synkroniasta esiin ensin pientä tietoisuutta. Anna sen itse löytää tiensä kehityksen portaita ylöspäin, yritysten ja erehdysten kautta. Mikäli sen olennot etenevät umpikujaan, luo niille järjestelmäsi hierarkian kautta uusi tila, yhä karkeammasta havaintoulottuvuudesta. Kehitä kaikkea tätä ohjaavan tasapainon voiman alaisuudessa, joka antaa olennoille vapaan valinnan, mutta ohjaa - aluksi lempeästi - kohti yhä suurempaa tietoisuutta.
Käytettävissäsi on myös ainetta, jota myöhemmin tullaan kutsumaan pimeäksi aineeksi ja energiaksi. Luo myös sen värähtelytaajuudelle jumalolentoja ohjaamaan sen rakennetta ja kehittämään siitä muotoja. Muodosta näistä eri havaintotasolla piilevistä maailmoista kokonaisuuksia, Bramfatuuria, jotka ovat kerroksittaisia kuin sipuli. Ohjaa liikkumista niissä osin kuoleman portin läpi tapahtuvana liikkeenä, mutta muodosta kyseisestä piilomateriaalista myös aivan omia kokonaisuuksiaan. Kätke huolellisesti materiaa ohjaavat viisaat voimat, jotta saamme sitten naureskella ihmiselle jotka luulevat, nähdessään tasonsa aistiviritykseltä käsin pelkän erilliseen sormen kynteen vertautuvan maailmansa, että siinä on kaikki. Sinun on myös asetettava maailmoihin mukaan tietty määrä edellisistä maailmankaikkeuksista peräisin olevaa erehdystä ja egoismin henkeä, jonka istutat parhaaksi katsomallasi tavalla mukaan, sillä muistatko, että olet ollut vastaavassa vastuussa aikaisemminkin…”
]]>Maa on häviävän pieni piste avaruudessa. Vaikka se on meille valtavan laaja ja rikas ympäristö, älymme luonteen mukaisesti emme voi koskaan ymmärtää kuinka suunnattoman pieni se on kosmisten mittasuhteiden taustaa vasten. Toisaalta vaikka sen valtava massa luo illuusion stabiilista liikkumattomuudesta, olemme kuitenkin liikkeessä kiintotähtemme ja muiden huimaavasti suurempien kokonaisuuksien mukana ympäri vauhdilla, joka on käsittämättömän suuri: Jokainen tietää, että 100 km tunnissa auton ratissa tuntuu jo melkoiselta vauhdilta. Massiivinen maapallomme matkaa auringon ympäri huomattavasti nopeammin, n. 107 000 km/h. Itsensäkin ympäri maapallo pyörii n. 1 670 kilometriä tunnissa.
Olemme kuitenkin tietämättämme vielä huomattavasti suurempien voimien ja massojen liikkeen mukana matkalla monitasoisessa karusellissa ja kuulumme yhä suurempiin kosmisiin osa-alueisiin, joista valtavien mittasuhteiden aurinkokuntammekin on vain mitätön hiukkanen. Vuonna 1977 laukaistu tutkimusalus Voyager 1, on nyt hieman ohittanut aurinkokuntamme äärimmäisen rajan ns. heliopaussivyöhykkeen. Kyseinen laite on kauimmaksi päässyt ihmisen rakentama raketti, joka liikkuu edelleen n. 17,2 km sekunnissa. Tämän valtavan vauhdin ajamana se oli vuonna 2010 n. 17 000 000 000 km päässä maasta. Mikäli Voyager 1 olisi suunnattu lähimpään tähteen Alfa Kentauriin, se saavuttaisi sen kuitenkin vasta n. 80 000 vuoden kuluttua.
Mittasuhteet ovat siis valtavia. Aurinkokuntamme kuuluu vielä suurempaan rakenteeseen, jota nimitetään paikalliseksi kuplaksi. Sen läpimitta on 2 800 biljoonaa km (viimeistään tässä vaiheessa luvut muuttuvat merkityksettömiksi, koska ihminen ei mitenkään ymmärrä niiden suunnatonta luonnetta. Mainittakoon tässä että pelkästään lukuun miljardi kestäisi laskea n. 32 vuotta, mikäli kykenisi luettelemaan yhden luvun sekunnissa). Kuumasta ionisoituneesta vedystä syntynyt kupla sisältää Aurinkomme ja sen viitisenkymmentä lähintä naapuritähteä. Olemme sidoksissa tämän ryhmän gravitaatioon ja valheellisesti stabiililta vaikuttava aurinkomme kieppuu yhdessä sen kanssa suunnattomalla vauhdilla, harvahkossa Linnunradan lonkerossa, jota kutsutaan Orionin haaraksi. Aurinkokunta kulkee avaruudessa runsaasti yli 700 000 km tuntivautia.
Paikallinen kupla kuuluu kuitenkin vielä suurempaan yhteisliikejoukkoon: Linnunrataan. Jos 100 000 valovuotta leveä linnunrata typistettäisiin metrin mittaiseksi, paikallisen kuplamme olisi n. 3 mm pitkä. Galaksimme kiertää sen ytimessä olevaa mustaa aukkoa, joka vastaa massaltaan n. neljää miljoonaa aurinkoa. Maapallomme pyörii mukana sen akselin ympäri vähintään 800 000 km:n tuntivauhdilla ja yksi kierros kestää n. 225 miljoonaa vuotta.
Suunnatonta vauhtia pyörivä valtava Galaksimme kuuluu edelleen suurempaan kokonaisuuteen ns. paikalliseen galaksiryhmään, joka on n. neljästäkymmenestä galaksista koostuva joukko. Se pysyy koossa galaksien keskinäisen painovoiman vaikutuksesta. Sen läpimitta on arviolta satakertainen linnunradan mittaan verrattuna. Galaksimme etäisyys lähimpään naapurigalaksiin on n. 23 kertaa linnunradan halkaisija. Lisäksi se liikkuu kohti Andromedan galaksia 470 000 kilometriä tunnissa, kunnes lopulta ”törmää” siihen n. neljän miljardin vuoden kuluttua.
Galaksiryhmämme kuuluu edelleen vielä suurempaan kokonaisuuteen ns. Neitsyen galaksijoukkoon, joka sisältää vähintään sata em. paikallista ryhmää. Sen järjestelmän mukana linnunrata kiertää galaksijoukon keskuksessa 150 miljoonan valovuoden päässä sijaitsevaa massakeskittymää 2 300 000 km:n tuntivauhdilla.
Aivan äskettäin havaittiin vieläkin suurempi ylärakenne, joka on nimetty Laniakeaksi. Nimi on Hawaijin kieltä ja tarkoittaa kuvaavasti ”loputonta taivasta”. Kaikki superjoukko Laniakean galaksijoukot ja pienemmät rakenteet, ovat kiertoliikkeessä kohti yhtä pistettä. Niitä vetää puoleensa yksi valtava massakeskittymä, jolle tähtitieteilijät ovat antaneet nimeksi Great attractor, eli suuri puoleensavetäjä. Laniakea on superjoukko, joka sisältää Neitsyen suunnattoman galaksijoukon lisäksi 300-500 muuta galaksijoukkoa. Maailmankaikkeus sisältää kuitenkin pelkästään näkyvässä osassaan miljoonia Laniakean kaltaisia superjoukkoja, joilla on kaikilla oma suuri puoleensavetäjä…
Maa on tähtitieteilijöiden näkemän maailmankaikkeuden keskipiste ja siksi kokonaissijaintimme universumissa on vielä hämärän peitossa. Havaittavissa oleva maailmankaikkeuden osa on halkaisijaltaan 156 miljardia valovuotta. Siihen mahtuu 100 miljardia galaksia, joissa kussakin on myriardeja tähtiä ja planeettoja. Ehkä maailmankaikkeuden suurin ylärakenne, joka etenee avaruudessa uskomattomalla nopeudella, on valtavan suuren kierteisgalaksin muotoinen ja se pitää sisällään kaiken tässä kirjoituksessa mainitun gravitaatiokiepunnan. Samalla sen keskelle muodostuu maailmankaikkeuden suuri perimmäinen puoleensavetäjä, joka saa voimansa yhtä suuresta peilikuvastaan, joka on kiertyneenä niitä yhdistävän madonreijän tuolle puolen. Syntynyt etääntymishajonta käynnistää aikanaan sisään imevän liikkeen, kun kosmoksen ”alipaineen” viimeinen raja on ylitetty ja vastakohtien yhteenkuuluvuusvoima saa materiahiukkasen kaipaamaan antihiukkaspariaan liikaa. Tämä on gravitaation perimmäinen ydin.
]]>Hypoteesimme lähtökohta perustuu eräänlaiseen tasapainoon, josta seuraa mm. se, että hiukkasia ja niiden vastakohtia antihiukkasia täytyy olla maailmankaikkeudessa täsmälleen yhtä paljon. Lisäksi esitetään, että antimaterialle on olemassa eräänlainen peilikuvamaailmankaikkeus, joka on kiertynyt alkuräjähdyksessä päinvastaiseen suuntaan. On myös todennäköistä, että kosmoksen ja sen vastakohdan, antihiukkaskosmoksen välissä on välittäjä: valkoinen/musta aukko. Samalla ”se” on synnyttäjä ja alkuräjähdyksen juuri, joka voi suunnata materiaa sekä ulos, että sisään.
Pian alkuräjähdyksen jälkeen maailmankaikkeudessa oli vain suurienergistä valoa. Noin 380 000 vuotta myöhemmin valomassa alkoi jäsentyä atomeiksi. Aivan aluksi kuitenkin valontäyteiset ”esiatomit” syntyivät kosmoksen harmonian rikkoutumisen seurauksena, kun olemattomuus jakautui kahteen toisilleen vastakkaiseen osaan ja käynnistyi valon alkuräjähdys. Myöhemmin suurienergisestä valosta syntyi atomipuuroa. Jakamisprosessi itsessään synnytti siis absoluuttisesta, jakamattoman tyhjyyden nollatilasta valon, joka on ilmenneen olemassaolon ensimmäinen aspekti, alkuräjähdyksen juuri ja maailmankaikkeuksien kivijalkamateriaali.
Voimme ymmärtää, että kaiken syntymisen perustalla täytyy olla olematon tyhjyys ja sen jakaminen kahteen vastakkaiseen osaan. Siksi puhtaasta olemattomuudesta voi syntyä vain täydellistä symmetriaa, kun näkymättömän alkusyyn miekka halkaisee harmonisen olemattomuuden vasemmalle ja oikealle. Jokainen alkupartikkeli joka syntyy, omistaa siis myös vastakappaleen, jonka kohtaaminen palauttaa molemmat alkutilan ensimmäiselle näkyvälle luomistasolle, ensin energiseksi säteilyksi, joka myöhemmin joutuessaan mustan aukon singulariteetin ankariin paineolosuhteisiin, muuttuu siksi tyhjyydeksi, joka se alun perin oli. Mikäli siis aine ja antiaine kohtaavat muualla kuin mustan aukon sisuksissa, missä paine on ääretön ja tilavuus nolla, on tuloksena suunnaton energinen valonväläys, josta jää jäljelle puhdasta säteilyä, kenties valoa.
On myös välttämätöntä, että alkuperäinen alkuräjähdys on virrannut kahteen erilliseen tilaan. Toiseen virtasivat lähinnä tuntemamme maailmankaikkeuden ainepartikkelit, toiseen taas niiden vastakappaleet, antihiukkaset. Tämä selittäisi teoreettisesti myös sen, missä suurin osa matemaattisten mallien peräänkuuluttamasta antiaineesta on. Se on nimittäin hukassa.
Yhdistääksemme seuraavista lainauksista esiinpurkautuvaa tietoa myöhemmin, meidän tulee vielä ymmärtää että: ” Teorian mukaan ihminen kulkeutuisi madonreiän läpi mustan aukon vastakohtaan - valkoiseen aukkoon – ja sinkoutuisi siitä ulos. Tällaiset ainetta syöksevät aukot ovat teoreettinen ratkaisu suhteellisuusteorian yhtälöihin. Ratkaisuun voidaan päätyä antamalla ajan kulkea yhtälöissä taaksepäin. Niin päädytään sellaiseen maailmankaikkeuden alueeseen, joka työntää kaiken aineen itsestään poispäin, sen sijaan, että imisi sen sisäänsä.”
Lisäksi: ”Avaruuden tyhjyydessä syntyy koko ajan hiukkasten ja antihiukkasten pareja, niin sanottuja virtuaalihiukkasia. Yleensä ne tuhoavat toisensa heti, mutta tapahtumahorisontin liepeillä saattaa käydä niin, että toinen hiukkanen putoaa mustaan aukkoon ja toinen pääsee pakoon.”
Tasapainon ja absoluuttisen tyhjyyden olotilan järkkyessä syntyy siis tuntemamme ainehiukkanen ja sen vastakohta, antiainehiukkanen - kaksi ”rakennuspalikkaa” jotka voivat olla käytettävissä vain omissa maailmankaikkeuksissaan - koska kyseiset osaset joutuvat toisistaan erilleen. Toinen sinkoutuu valkoisen aukon singulariteetistä ulos, tuntemaamme maailmankaikkeuteen ja sen vastinpari kulkee kyseisen valkoisen aukon toiseen virtaussuuntaan, antiaineuniversumiin ja muodostaa sen alkuräjähdyksessä vapautuvat hiukkaset. Kävi tietenkin myös niin, että antiainetta eksyi meidän kaikkeutemme puolelle ja päinvastoin. Avaruuden taustasäteily syntyi, kun erillisiin maailmankaikkeustiloihin eksyneet vastahiukkaset kohtasivat ja kumosivat toisensa. Suurempi massa jäi elämään ja lopputuloksena syntyi kaksi toisilleen vastakkaista maailmankaikkeutta. Niissä on sama määrä energiaa ja käänteistä massaa.
Mustan aukon mysteeri on myös keskeisessä asemassa teoriamme kannalta: ”Muutamia vuosia sitten Chris Carelli kertoi Yhdysvaltojen tähtitieteellisen seuran kokouksessa tuloksista, jotka oli saatu tutkittaessa vain miljardin vuoden ikäisessä universumissa vallinneita oloja. Tuolloin mustat aukot olivat suhteessa galaksiin paljon suurempia kuin nykyään.”
Mutta oliko musta aukko avaruuden alkuaikoina musta, kaiken sisäänsä imevä, vai valkoinen, kaiken ulos puhaltava aukko?
Jos aukon singulariteetin olosuhteissa tapahtuu em. virtuaalihiukkasten jakautumista, olisi looginen johtopäätös, että aine syntyy valkoisissa/mustissa aukoissa edellä esitetyn kahtiajakautumisen seurauksena ja aluksi pelkkä valon täyttämä valkoinen aukko räjähtää alkuräjähdyksessä erillisiksi kimpuiksi ja ”massakeskittymiksi”, joista aine edellensäteilee molempiin suuntiin ulospäin ja yhä erikoistuneempaa ainetta myöhemmin muodostaen. Valkoinen aukko on ainelinko, joka luo aineen jakamalla sen tasapainon kahteen puoliskoon ja sinkoamalla ne omiin tiloihinsa. Avaruuden aktiivinen uloshengitystila ja laajeneminen, aloittaa myös galaksinalkujen loitontumisen, sekä synnyttää ajan ja tilan.
Kosmosten välissä olevat aineen keskipisteet saattavat lisäksi olla kahdessa eri tilassa: mustina, tai valkoisina aukkoina ja alkuräjähdyksessä syntynyt valontäyteinen ja käsittämättömän potentiaalinen omaava valkoinen aukko säteilee universumin alkuaikoina itsestään ulos materiaa kahteen, toisistaan erilliseen universumiin. Kun uloshengityksen kyllästyspiste vähitellen saavutetaan, valkoinen ulossäteilevä aukko muuntuu vähitellen imeväksi ja jarruttavaksi mustaksi aukoksi, joka pitää kosmista gravitaatiobalanssia yllä, yhä pienemmille sisäkkäisille tasoille heijastuvasta ylärakenteesta käsin: Se pitää alkuräjähdysspinin synnyttämän kiertoratojen keskipakoisvoiman, ja kohti massiivisempaa kappaletta syöksyvien kappaleiden (mustasta aukosta perimmiltään kumpuavan) putoamisvoiman suhteet stabiileina. Vielä myöhemmin musta aukko kerää kaiken aineen itseensä: Imu syntyy siitä, kun antiaineen ja aineen sisääntulovirta kohtaavat sen tapahtumahorisontin sisäpuolella. Täsmälleen sama määrä ainehiukkasia pyrkii imeytymään molempien kosmosten puolelta, samalla vetovoimalla kohti aukon keskustaa. Samalla mustan aukon tilavuus pysyy nollana, koska aine ja antiaine raukeavat aukon äärettömässä paineessa toisiinsa, vaikka ehkä eräänlainen ulospyrkivä potentiaalinen paine kuitenkin paradoksaalisesti kasvaa. Tämä selittäisi myös mustien aukkojen ajoittaiset aktiivisuusvaihtelut: kun toiselta puolelta on tullut enemmän massaa, johtuen kyseisen puolen massakeskittymien satunnaisesta suuremmuudesta, toinen puoli haluaa korvata epätasapainon jolloin imu, eli gravitaatiovaikutus sen universumin puolella lisääntyy. Voi myös käydä niin, että kun toiselta puolelta saapuu poikkeuksellisen runsaasti massaa tapahtumahorisontin sisäpuolelle, eikä sitä voimakkaasta ”alipaine ja gravitaatiokiihdytyksestä” huolimatta saavu kääntöpuolelta halutulla nopeudella: Musta aukon navoille syntyy toisinaan havaittava hiukkassuihku, joka sinkoaa materiaalin takaisin avaruuteen, huomattavan kauas, jopa useiden parsekien päähän. Tämä tasapainottaa aukon seutua, koska liiallinen lähimassa siirretään kauemmaksi; odottamaan kenties uusia auringonsyntyjä.
Todennäköisesti mustien aukkojen vetovoima saa joskus koko universumissa ylivallan, kaikki aine imeytyy uudelleen aukkoihin ja ne puolestaan yhtyvät ja romahtavat kasaan eräänlaiseksi supersingulariteetiksi. Sisäänhengitys saa lopulta vauhtia myös siitä, että maailmankaikkeuden loppuaikoina tähdet vanhenevat keskimääräistä enemmän ja tällöin on enemmän myös niitä tähtiä, jotka luhistuvat mustiksi aukoiksi. Tämä prosessi kiihdyttää romahtamista alkusiementilaan. Mutta samalla hetkellä, kun viimeinenkin atomiaallot jo aikaisemmin nielaissut musta aukko saapuu sisään ja kosminen tasapainotila saavutetaan, eli aukon tilavuus ja tiheys on tilapäisesti nolla, alkaa sisäänpäin virtaavan dynaamisen liikkeen voimasta uusi alkuräjähdys, kun sisäänpäin virtaava voima muuttuu jälleen ulospäiseksi työntövoimaksi. Ehkä aukkojen ulkopuolisten tapahtumien erilaiset kehityssuunnat ja niiden materiaan kehittyneiden reaktioiden erot aikaansaavat tämän huojunnan, joka johtaa uuteen alkuräjähdykseen. Kun mustan aukon tapahtumahorisontin ja singulariteetin imemisen sietokyky viimeisen atomin sisään tullessa tyhjän keskuksen paradoksissa ylittyy, se purkautuu ”toiselle puolelle”: Oletetaan teoreettisesti, että musta aukko imee itsensä hiukkasia pohjoisesta, eli tuntemastamme aineuniversumista, ja etelästä, eli peilikuva-antiaineuniversumista. Kun tapahtumahorisontin ja singulariteetin kohtauspisteessä luontainen ”paineensietokykyparadoksi” lopulta ylittyy, syntyy nyt itään ja länteen suuntautuva uusi alkuräjähdys, eli valkoinen ulossäteilevä emoaukko, jonka keskellä on omiin universumeihinsa ohjaava jaottelun miekka.
Toki teoreettisen ilmansuuntamallin takana oleva todellisuus on kaareutuvassa maailmankaikkeudessa laajempi, ei ilmansuuntiin perustuva, tai edes sylinterinomainen kuten yllä ollut kuva esittää, vaan tavallaan kahdeksi osaksi muuttuneen ympyrän kiertymä, jota keskinäinen gravitaatiovaikutus pitää kiertoliikkeessä. Kiertoliikettä voi verrata kahteen ihmiseen, mustaan ja valkoiseen, jotka pyörivät vinhasti toistensa ympäri, toisiaan käsistä kiinni pitäen. Kiertoliikkeen vauhti, joka tapahtuu kosmoksen suurimmassa ylätasossa, on käsittämättömän nopeaa. Se pitää ”todellisen”, yhtymisen tilassa olevan nollatilamaailmakaikkeuden harmonisella pinnalla kaksi tanssivaa kuplaa elossa ja heijastuu myös alatasoille, kuitenkin ehkä hidastuen pienempiin kieppuviin kokonaisuuksiin siirryttäessä (Kuvaamme seuraavassa luvussa maailmankaikkeuden sisäkkäisten osien kiertoliikkeitä ja niiden nopeuksia).
Teoriamme ottaa huomioon myös ns. sekundaarin mustan aukon, joka syntyy toisinaan supermassiivisen tähden romahtamisessa (eli kun se painaa avaruuden niin kuopalle, että kosmoksen pintaan syntyy täydellinen kiertymä: kahdeksikko, jonka toinen puoli on antiavaruudessa), joka höyrystyy usein kuitenkin pois, koska se ei pienimassaisena saa pyörimisnopeuttaan vastaavaa massamäärää ainetta kasaan, koska joutuu luovuttamaan siitä osan pois siitä syystä, että ei kyennyt vetämään antiuniversumin puolelta massakeskittymiä vastinparikseen kyllin nopeasti: Kuten aikaisemmin totesimme, kun ytimen paine ilman toiselta puolelta saapuvaa ja tyhjäksi tekevää vastinparia nousee liian suureksi, sen on kuitenkin säteiltävä ylimääräinen massa navoilta ulos. Tämä menetetty massa nostaa pyörimisliikkeen suhteessa vahvempaan asemaan ja näin pieni aukko höyrystyy vinhasti pyöriessään lopulta kokonaan ympäröivään avaruuteen. Silloin kyseessä ei varsinaisesti ole valkoinen aukko, vaan nopeasti pyörivä, Hawkinginin säteilyä ulos höyrystävä ”liian pieni” musta aukko, joka ei löytänyt kyllin nopeasti vastinparimassaa antiavaruudesta, vaikka sinne äkkiarvaamatta piilevän, näennäisesti tyhjästä tulevan synkeän vetovoimansa sylkäisikin. Tämä selittää myös avaruuden näennäisesti ilman syytä esiintyvät gravitaatioaallot: ne ovat vaikutuksia täydellisesti kaareutuneen avaruuden pinnan tuon puolen loogisista olosuhteista.
Aikaisemmin galaksien yhteyteen hahmottelemamme antimaterian ja materian aikaansaama luontainen, liiallisesta etääntymisestä johtuva jarrutusvaikutus pätee myös suurimpaan kokonaisuuteen: Kun itse universumi on laajentunut riittävästi, myös siihen tarttuu eräänlainen alipaine, joka saa samalla aukkojen mustan vetovoiman synkistymään ja voimistumaan entisestään. On kuin niiden välillä olisi pitkä kuminauha, joka lopun lähestyessä jarruttaa vauhtia. Tämä prosessi hidastaa maailmankaikkeuden laajenemista, kunnes pysäyttää sen ja vielä myöhemmin kääntäen liikkeen itsensä, kohti aukkojen keskinäisiä singulariteetteja – ja lopulta, kaikkien aukkojen keskinäistä yhteenromahtamista multisingulariteettiin, alkusiementilaan.
Antikosmosteoria selittää myös sen, mikä pitää galaksien uloimpia tähtiä mukana kiertoliikkeessä, vaikka matemaattiset mallit väittävät niiden sinkoutuvan ulos avaruuteen: Antiaineen vastamassa ja luontainen keskinäinen imuvaikutus, joka ei kahden rinnakkaisen maailmankaikkeuden alipainekammioissa päästä niitä koskaan liian kauas toisistaan, sitovat ne ikuisesti yhteen - vaikka niitä ”yhdistävä kuminauha” venyisikin: Mitä kauemmaksi ne siirtyvät toisistaan, sitä suuremmaksi yhteen palauttamiseen pyrkivä imuenergia kasvaa. Erillään olon tila on luonnoton ja vaatii voimaa. Yhdistyminen tyhjyydeksi aukon ytimessä puolestaan on luonnollinen tavoiteltava harmonia. Siksi kadoksissa oleva pimeä aine on osittain antiainetta, joka on piiloutunut avaruuden korkeimman ultramassiivisen ylärakenteen painosta täydellisesti kaareutuneen avaruuden taakse.
Ehkä meidän maailmankaikkeusparimme on vain yksi kahdeksikon muotoinen kupla lukuisten muiden kuplien sammakon kutua muistuttavassa multiuniversumin jakamattomassa taustageelissä, joka räjähtää liikkeelle valtavana valoa säteilevänä valkoisten aukkojen pisaroina, jotka jatkavat ulostyöntymistään mainittuun kahteen eri materiatilaan. Näin ollen maailmankaikkeus olisi kenties valtavasti laajeneva verkosto, jonka sammakonkutukuplarakenne muodostaisi suunnattoman pinnan, joka olisi yhteydessä toisiin kosmoksiin madonreikien kautta ja joka avaruuden yleislakien mukaisesti hakeutuisi kaarevaan muotoon, käsittämättömän laajaksi emopalloksi, jonka ytimessä olisi niiden kaikkien yhteinen liikkeellelaskija. Kenties sekin olisi vain yksi monista…
Jonkinlaisia todisteita on olemassa myös siitä, että alkuräjähdyksen jälkeisinä vuosimiljoonina mustat aukot olivatkin valkoisia ulosvirtauskanavia: Kuten tiedämme, katsottaessa kyllin voimakkaalla kaukoputkella riittävän etäälle, nähdään myös ajassa taaksepäin: Kaukana maailmankaikkeudessa loistava Kvasaari on erittäin suurienergistä valkoista valoa ulossäteilevä galaksinalku, joka näyttäytyy tutkijan kaukoputkelle valovuosien päässä, nuoressa maailmankaikkeudessa. Luonnollisesti kyseinen kvasaari on nykyään kehityksessään edennyt täysimittainen galaksi, mutta koska sen nykyinen valo ei ole vielä ennättänyt meille, näemme sen alkutilassaan. Samoin, jos joku siellä tarkkailee ”nyt” meidän galaksiamme, hän näkee sen erittäin valovoimaisena alkuaikojen kvasaarina. Onko Kvasaari itse asiassa alkuräjähdyksen pisara, valkoinen aukko ja purkautumiskanava, joka sylkee edelleen alkuräjähdyksen materiaalia pelkästään ulospäin?
Hubblen ottamassa kuvassa näkyy kirkkaita Kvasaareja maailmankaikkeuden alkuajoilta. Ne ovat kooltaan usein huomattavan pieniä, jopa vain aurinkokunnan suuruusluokkaa, mutta loistavat ja säteilevät jopa samalla teholla kuin useat galaksit yhteensä.
Lisäksi nuoressa maailmankaikkeudessa, jossa kvasaarit vaikuttivat, ei olisi pitänyt olla esimerkiksi rautaa ja magnesiumia, sillä nykyisen näkemyksen mukaan ne syntyivät tähtien sisällä vasta paljon myöhemmin, useiden tähtisukupolvien kierrossa, liittyen näin vähitellen alkuaineiden kirjoon. Kuitenkin alkuaikojen kvasaarien spektristä voidaan mitata kyseisiä viivoja. Mistä nämä alkuaineet olivat silloin jo mukaan tulleet?
Ehkä ”Informaatio” on peräisin mustasta aukosta sisään virranneesta edellisestä universumista, joka on virrannut uuden alkusynnyn hetkellä tulevan inkarnaation ulospurkautumiskanavaan, eli valkoiseen aukkoon, näitä kahta yhdistävän madonreiän napanuoran kautta: Universumin alkuaikoina ei ollut mustia aukkoja, vaan aukot olivat valkoisia, voimakkaasti ulossäteileviä aukkoja. Juuri sellaisia, kuin alkukvasaarit olivat maailmankaikkeuden alussa.
Yleinen vallalla oleva teoria väittää, että Kvasaarien alkuloiste syntyisi siitä, että mustat aukot ahmivat materiaa, joka loisti voimakkaasti syöksyessään kohti aukon tapahtumahorisonttia. Tämä ei kuitenkaan tunnu vakuuttavalta, sillä tiedämme, että mustat aukot olivat alun olosuhteissa suhteellisesti suurempia kuin nykyään. Jos ne tuolloin ahmivat ainetta, miksi sitä on galaksien ympärillä kuitenkin nykyään enemmän kuin silloin? Entä miten olisivat jo aivan alussa esiintyvät supermassiiviset mustat aukot ehtineet muodostua. Vallalla olevien käsitysten mukaan ne kasvavat suhteellisen hitaasti: kuitenkin esimerkiksi hiljattain löydetyn kaukana ajassa sijaitsevan kohteen: ULAS J1120+0641:n keskellä olevan mustan aukon massa on noin kaksi miljardia Auringon massaa…
Lisäksi viimeaikaiset Hubblen havaintotulokset antavat ymmärtää, että galaksin keskustassa sijaitsevan mustan aukon massa on suoraan verrannollinen sitä ympäröivän aineen määrän kanssa: Suuri aukko, suuri ympäröivä massa. Pieni aukko, pieni ympäröivä massa. Tämän perusteella voi olettaa, että mustan aukon kehittyminen ja kasvu ovat jollakin tavalla yhteydessä sen isäntägalaksin syntyyn. Ts. valkoisen aukon ulossylkäisyvoima ehtyy, kun materia on karkaamassa sen molemmin puolin liian kauas toisistaan ja aukko kääntyy vähitellen jarruttavaksi ja imeväksi mustaksi aukoksi. Kiertoliike on kuitenkin syntynyt ja ehkäisee virtauksen takaisinpäin. Syntyy tasapaino, joka heijastuu koko universumin keskinäisiin liikesuhteisiin.
Pelkistetty väitteemme on siis se, että musta ja valkoinen aukko ovat saman asian kaksi eri puolta. Avaruuden alkuaikoina valkoisen emoaukon alkuräjähdyksessä ulossingahtaneet aukkoroiskeet olivat valkoisia. Myöhemmin ne muodostivat ympärilleen materiaaliset galaksit. Ne säteilivät ”edellisessä inkarnaatiossaan” mustana aukkona keräämäänsä absoluuttisessa nollassa käynyttä tiivistä varastoainettaan kahteen tilaan, jotka eivät olleet toisilleen läsnä, ts. antiaine- ja aineuniversumiimme. Kun ainetta purkautui ulos riittävästi ja emoaukon molemmin puolin sijaitsevat aine ja antiaine ajautuivat toisistaan kyllin kauas, tapahtui vähitellen muutos kohti mustaa aukkoa, joka muutti ulospäin suuntaavan voiman eräänlaiseksi alipainejarruttamiseksi ja suunnaton toisiinsa nojaava gravitaationäytelmä käynnistyi, koska ulospäisen kaaoksen synnyttämä liikekiertymä aikaansai lähes yhtä suuren vastavoiman. Kun aineen erkaneminen käynnistyi, syntyi samalla ultrasuuri massa joka kaareutti avaruuden täydellisesti ja sen harmoniselle pinnalle syntyi ”molemmin puolin” täydellinen kuoppa. Niinpä alkuräjähdys näytti purkautuvan yhdestä pisteestä joka suuntaan, eikä sen ”takana” olevaa, toisin päin kiertyvää ja tasapainottavaa peilikuvaa voinut havaita.
]]>Magnesiumin puutteen ja ylimääräisen kalsiumin kerääntymisen seurauksena syntyy erilaisia, nykyään hyvin yleisiä oireita: väsymystä, voimattomuutta, lihasheikkoutta, sydämen jyskyttämistä pienestäkin ponnistuksesta, aivosumua, huimausta, etovaa oloa ja muistihäiriöitä. Kaiken lisäksi luut, rustot ja nivelet alkavat narista, niristä ja lonksua, koska eivät saa kalsiumiaan, joka kerääntyy haitallistesti muualle. Ilman magnesiumin riittävää saantia kalsium kerääntyy plakiksi verisuoniin, eikä imeydy oikealla tavalla. Lisäksi syntyy usein kivulias munuais- ja virtsakivivaiva. Tilanne voidaan ratkaista pidättymällä jonkin aikaa kalsiumpitoisista tuotteista, varsinkin juustosta - jossa sitä on erityisen paljon - ja nauttimalla runsaasti magnesiumia, jolloin viimeksi mainittu vie vähitellen kertymät lustoon. Parantuminen kestää luonnollisesti jonkin aikaa. Jotta kehitystä tapahtuisi, magnesiumannoksen on oltava riittävän suuri: aikuisella yli 600mg:aa, muutoin tilanne vain polkee paikallaan, sillä vuotava varastotankki ei täyty koskaan, mikäli sen hien ja virtsan mukana tapahtuva ulosvuotaminen on sama tai suurempi, kuin sisään tuleva täyttöannos.
”Maito- ja juustomaissa” on liiallisen saannin epätasapainosyystä myös tilastollisesti huomattavasti enemmän luunmurtumia, sillä liika kalsium, varsinkin purkista nautittuna, estää pääsynsä luustoon. Esimerkiksi juustoa paljon käyttävä kasvisyöjä voi saada jopa kolmekymmentä kertaa enemmän kalsiumia, suhteessa magnesiumiin. Lisäksi viimeksi mainittu on huventunut ruokavaliostamme, koska olemme siirtyneet käsiteltyihin viljoihin. 1900-luvun alussa magnesiumin saanti oli runsaiden täysjyväviljojen nauttimisen myötä yli 1200 mg:aa päivässä. Viljojen raffinointi on pudottanut sen kolmasosaan. Asiantuntijat ovat arvioineet, että suuressa osassa länsimaita vallitse magnesiumin puutos, jossa aikuiset saavat päivittäin vain 60-80% tarvitsemastaan magnesiumista. Tätä on terveyskeskustasolla vaikea todeta, koska elimistön magnesiumista vain 1% sijaitsee veriseerumissa ja juuri sitä mitataan, jos mitataan. Yleensä ei mitata lainkaan. On siis mahdollista, että seerumin magnesiumtaso on täysin normaali, mutta jo punasoluissa sitä on aivan liian vähän. Suurin osa kehon magnesiumvarastoista on kuitenkin sitoutuneena luustoon ja soluihin.
Luuston hyvinvoinnin kannalta magnesium on kalsiumin ohella tärkeimpiä kivennäisaineita. On tärkeää vieläkin painottaa sitä olennaista seikkaa, että ilman magnesiumin riittävää saantia kalsium kerääntyy plakiksi verisuoniin, eikä imeydy luustoon oikealla tavalla. Lisäksi verisuonet tulehtuvat sokerikuorman ja väärien rasvahappojen ansiosta. Kyseessä ei ole mikään pieni ongelma, sillä sydän ja verisuonisairaudet ovat maailman yleisin kuolinsyy. Paljon parjattu kolesteroli ei ole verisuonitukkeuman alkusyy, vaan puolustuskeino, jolla keho yrittää suojautua tulehdukselta - ja kalsiumvyöryltä.
Uusimpien tutkimusten mukaan magnesium vaikuttaa kymmeniin geeneihin, jotka säätävät muun muassa insuliinin eritystä ja sokeritasapainoa. Ilman magnesiumin riittävää läsnäoloa siis myös nopea sokeri pääsee vahingoittamaan elimistöä. Magnesiumilla on myös runsaasti muita tärkeitä tehtäviä elimistössä. Se tuottaa lihas- ja sydänsoluissa energiaa (ATP) ja estää kalsiumia tunkeutumasta näiden solujen sisään. Sen puute liittyy myös nykyään niin massiiviseen D-vitamiinin puutokseen. Elimistö tarvitsee todellisuudessa yleensä magnesiumia, kun D-vitamiinia puuttuu elimistöstä. Tilannetta kuitenkin luullaan D-vitamiinivajeeksi, joka ei meinaa talttua luonnottoman runsaillakaan purkkilisillä. Liiallinen D-vitamiinin saanti on myös haitallista, sillä hyvin suuret D-vitamiiniannokset, tai elimistökertymät lisäävät luun hajoamista ja suurentavat näin veren kalsiumpitoisuutta - ja juuri suuri kalsiumpitoisuus aiheuttaa alkuperäisen ongelman: kierre on valmis. Sitä vastoin magnesiumia on vaikeaa nauttia liikaa, sillä ylimäärä poistuu helposti virstan mukana. Liiallinen magnesiumin käyttö saattaa kuitenkin suurina annoksina aiheuttaa löysän vatsan. Järki on varsinkin lasten lisäravinne annostelussa aina tarpeen, eikä niitä tule myöskään käyttää turhaan. On kuitenkin muistettava, että liian pieni Mg annos ei poista mahdollisia puutoksen ja kalsiumkertymän oireita, vaan tilanne pysyy samana. Lisäksi aluksi saattaa esiintyä puhdistusoireita, kun magnesium ryhtyy taluttamaan vereen jumittuneita sisariaan luustoon ja veressä syntyy tilapäistä tungosta.
Runsas kalkin, fosforin, sinkin ja valkuaisaineiden ja kasvisten fytaattien, eläinrasvan ja kuitujen saanti vähentää magnesiumin imeytymistä ja hyväksikäyttöä. Lisäksi magnesiumin imeytyminen vaatii seleenin, B6- ja D-vitamiinien sekä lisäkilpirauhasen parathormonin läsnäoloa. Pitkäaikainen piilevä magnesiumin puute on myös osaltaan käsiin räjähtäneen kilpirauhassairausbuumin taustalla. Ongelmaketjuun voi myös kehittyä lisää lenkkejä, kun kilpirauhasstressiin kytköksissä olevat elimet rasittuvat vuorollaan.
Magnesiumin puute voi myös aiheuttaa laaja-alaisia neurologisia ja psykiatrisia häiriöitä. Puutteen syynä voi olla paitsi liian vähäinen saanti ruuasta, myös esimerkiksi lapsen nopea kasvu ja sen myötä kasvanut tarve. Lapsi, joka on huonon ravitsemuksensa ja kasvupyrähdyksensä syystä alkanut kärsiä magnesiumin puutteesta, väsyy, hidastuu ja muuttuu apaattiseksi ja jumittavaksi. Nykytrendin mukaan hänen tilansa tulkitaan yleensä masennukseksi, tai muuksi mielenterveyden häiriöksi ja sitä ryhdytään usein lääkitsemään psyyken lääkkeillä!
Magnesium on käsittämättömän vanhaa ainetta. Missä se on alun perin muodostunut ja mitä se todella on? Saadaksemme sen selville, meidän on (vaatimattomuudessaan suunnattoman humoristista kyllä) ratkaistava maailmakaikkeuden arvoitus.
]]>