Mitä voimme tehdä, kun maailma on harhautunut syrjäteille palvelemaan riippuvuutta?

 Vaikka nykyään vallitsevasta näkökulmasta seuraava teksti näyttää vähintäänkin naiivilta, julkaisemme sen kuitenkin, sillä maailman orjuudesta vapauttamisen tie vaatii jonkinlaista organisointia, joka tapahtuu, ei pahan ja epäkelvon poistamisen, vaan positiivisen vastalääkkeen nauttimisen myötä. Nykyään ihmisellä on usein niin kiire, että hän ei jaksa katsella sivuilleen ja etsiä kovin syvällisiä vastauksia. Tähän täytyy saada muutos:

 Menkää ja perustakaa hiljaisuuden retriiteille sopivia paikkoja, joissa on aikaa katkaista loputon kiire ja se asioidenhoitotulva, jota omaisuuden ylläpito edellyttää. Paikkojen olisi hyvä olla uskonnottomia ja edustaa vain universaaleja arvoja kuten: totuutta, hyvyyttä, rauhaa, väkivallattomuutta jne. Retriittikeskusten olisi hyvä sijaita rauhallisilla paikoilla, keskellä kaunista luontoa. Useat ihmiset eivät halua kohdata hiljaisuutta yksin, siksi tulee koota pieniä ryhmiä, jotka kelaavat elämänsä solmuja auki Vipassana tyyppisessä pitkässä meditaatiossa. Tarjolla tulee olla myös keskusteluapua sen jälkeen, kun avautumisen prosessi on saatu käyntiin. Hinta ei saa olla niihin tuloon este ja kaupallistumista on erityisesti varottava. Retriitti vaihtoehtoa on kuitenkin syytä pitää esillä eri foorumeilla, muutoin niistä ei kukaan tiedä.

 Menkää ja edistäkää uskontojen synteesiä. Viisaan Max Myllerin sanoin: ”Se joka tuntee vain yhden uskonnon, ei tunne yhtään”. Muidenkin uskontojen, tai viisauksien tutkiminen ilman yhden uskonnon vääristäviä silmälaseja on tarpeen. Miksi emme voisi siteerata samalla kerralla Gitaa, Raamattua, Koraania ja Tooraa. Miksi emme voisi seuraavassa lauseessa puhua Platonin sanoin, tai siteerata suuren Blavatskyn viisautta. Lisäksi meidän on opittava erottamaan mikä kyseisten ihmisten julistuksessa on vähemmän tärkeää, ehkä erehdystäkin. Emme kuitenkaan saa sekoittaa egoistista tulkintaamme ja paremmin tietämisen luuloamme totuuteen, siten että etsimme itsellemme miellyttäviä totuuksia, luoden niistä jonkinlaisen ahtaan opinkappalekokoelman.

 Menkää ja uudistakaa koululaitos. Keskeistä on se, että markkinatalouden hyötyajattelu lakkaa sanelemasta koulujen kokoa. Liian suurissa kouluissa ihmisten välille pyrkii muodostumaan hallitsemattomissa oleva hierarkia, jossa vallitsee viidakon laki. Tämä alkusuunnan vääristyminen on avain moneen myöhempään ongelmaan. Siksi koulun koko ei saa mielellään ylittää sataa oppilasta. Lisäksi opetusryhmistä on löydyttävä ajoittain kaiken ikäisiä lapsia, sillä liikaa samanikäisiä oppilaita samoissa yhteyksissä ja tiloissa ei ole järkevin vaihtoehto Ekaluokkalaisen on nähtävä suuren yhdeksäs luokkalaisen viisautta ja lempeyttä, jolla pienkoulun lempeässä ilmapiirissä kasvanut nuori yleensä itseään paljon heikompaa lähestyy. Vanhempien on saatava huolehtia itseään pienemmistä. Suurissa kouluissa tämä ei onnistu, vaan liian suuriin yksiköihin kuuluva ”esittäminen” ja hierarkiataiston vinouttama ja esiin nostama ihmisen huonoa puoli vain vahvistuu ja siirtyy nopeasti isommilta pienemmille. Suurkouluissa itsensä koulun kasvottomaksi negatiiviseksi ihannekuvaksi muokkaamisen paine on liian musertava. Ne jotka eivät halua muuttua koviksi, joutuvat puolestaan pärjäämään tässä ympäristössä, joka on traumatisoiva.

 Myös opetussuunnitelma ja tuntijako täytyy uudistaa perusteellisesti. Koulun on pääasiassa tuettava oivallus- ja päättelykyvyn kehitystä. Sydämen ominaisuuksien kuten nöyryyden, herkkyyden ja auttamishalun tukeminen tulee myös olla tärkeällä sijalla. Nykysuunnitelma johtaa päinvastoin: egon, kunnianhimon ja kaikkitietävyysharhojen kasvuun ja on siksi käyttökelvoton. Viitteenomaisen ymmärryskyvyn kehityksen tulee olla tärkeällä sijalla: koulussa on ryhdyttävä tutkimaan kuuta, eikä sormea joka osoittaa sitä.

 Lisäksi pienten lasten on saatava kasvaa pääasiallisesti turvallisessa kodissa ja ymmärtävässä yhteisössä, sen sijaan, että he viettävät suurimman osan päiväkodin viidakkoympäristössä, jonka levottomaan ilmapiiriin heidän on sopeuduttava, koska muuta vaihtoehtoa ei ole. Tietenkin ryhmässä olemista on hyvä harjoitella, mutta se ei saa olla liian iso ja sen olisi hyvä sisältää kaiken ikäisiä lapsia. Ryhmässä on myös hyvä kertoa lapsille, kuhunkin ikäkauteen sopivalla tavalla, elämän varjopuolista, kuten kuolemasta, sodista ja epäoikeudenmukaisuuksista. Ainaisen kivan tavoittelun mallin tulee murtua jo nuorella iällä; tällä luonnollisella tavalla. On luonnotonta jättää kertomatta elämän varjopuolista ja rohkaista jatkuvasti hetkellisen kivan maksimointiin, niin että lapsi on jo pienenä täynnä riippuvuuksia, jotka tekevät levottomaksi ja vaateliaaksi. Elämän kurjista puolista kertominen synnyttää oikeanlaatuista vakavuutta ja palavaa auttamishalua myöhemmällä iällä, sen sijaan että persoonallinen tyhjän tavoittelu ja sokea kapinointihalu kaappaavat lapsen viimeistään murrosiässä.

 Menkää ja perustakaa henkisiä yhteisöjä, sillä ne voivat pysäyttää elämiä rikki repivän materialismin etenemisen väkivallattomasti ja sisältä päin. Kiihtyvä onnenharha voidaan katkaista oivalletun syvätiedon avulla. Se ei onnistu ulkoisten massaideologioiden ja päälle liimattujen yhteiskunnallisten pakkoismien keinotekoisin, ja irti ihmisyydestä olevin keinoin.

 On kaikin tavoin edistettävä henkistä ja väkivallatonta vallankumousta, sillä henkinen elämäntapa tarjoaa todellisen päämäärän ja tasapainon nykyisen päämäärättömyyden ja tasapainottomuuden tilalle. Perustakaa avaramielisiä henkisiä yhteisöjä, jotka pyrkivät palveluun ja auttamiseen ja ovat mahdollisimman vapaita taloudellisista sitoumuksista ja rahankeruusta. Niiden ydintehtävänä tulee myös olla kaikkien uskontojen, filosofioiden ja viisauksien synteesin muodostaminen. Kuten sanottu, ei ole mitenkään mahdotonta lukea ensin parhaita paloja Koraanista, sitten Raamatusta ja Toorasta. Uskontojen ”yhteiskokonaisuuden” hahmottaminen osoittaa silloin selvästi myös mainittujen kirjojen erehdykset ja puutteet. Ydin voidaan kuitenkin löytää vain idän suunnalta, sillä siellä uskonto on vähiten saastunut joukkoonkuulumisenhalun, sokeiden järjettömien käsitysten ja jumalallisen puolueellisuuden saastalla. On olennaista, että kaikki minkä sydän ja järki viisaudeksi tunnistaa - olipa se sitten uutta tai vanhaa - tulee kuulua laajaan kaanoniin. Aina esiin nousevat keskinäiset väittelyt tulee pitää minimissään riittävän avaruuden avulla. Katto ei saa kuitenkaan olla liian korkealla: Pyrkimys todelliseen hyvään on olennaista. Todellisen, ja vinoutuneen hyvän (joka pyrkii aina aikaa myöten muodossa tai toisessa mukaan) erottavana mittarina toimii kultainen sääntö: ”älkää tehkö muille sitä, mikä itsellenne tehtynä aiheuttaisi tuskaa.” Päämäärä ei milloinkaan oikeuta vääriä keinoja.

  Henkisen yhteisön on myös hyvä pyrkiä omavaraisuuteen ja riittävän yksinkertaiseen elämään. Valtapelin minimoimiseksi vanhimpien viisaiden neuvoston tulee johtaa sitä. Sen tulee sisältää sekä miehiä, että naisia. Liiallista tiukkuutta tulee varoa, mutta totuusarvoista ei voida myöskään tinkiä. Mikäli joku haluaa erota emo-organisaatiosta, sen tulee olla täysin sallittua, ilman minkäänlaisia ongelmia.

 Perustaa ja mallia henkisille yhteisöille ja niiden tavoitteille voivat tarjota esimerkiksi Buddhalaiset luostarit, Intialaiset Ashramit, hyväntekeväisyysyhdistykset, Odd Fellows järjestö, tieteelliset yhteisöt, tai ne lukuisat ”uushenkiset” ryhmittymät , joita maailman eri kolkissa jo sijaitsee. Näiden kiertäminen, tutkiminen, vertailu ja parhaiden puolten yhdistäminen on tehtävistä ensimmäinen. Nämäkään ryhmittymät eivät mielellään saisi kasvaa liian suuriksi, vaikka siltä ei aina voidakaan välttyä. Ne voivat myöskin olla osia suuremmista kokonaisuuksista, mutta byrokraattista organisointia ja kaavamaistumista ja ”ylhäältä antavaa sosiaalipoliittista suureen kuvaan eksymistä” on visusti varottava.

 Yhteisomistus tiettyjen tarvikkeiden suhteen on myös tärkeää. Fyysisen työ puute henkisissä yhteisöissä on yleinen eripuraa ja riitoja luova tekijä. Ajoittainen ruumiillinen työ on hyvin tärkeää, koska ihminen on luonnostaan toiminnanhaluinen. Mikäli sen ruumista ja aikaansaamishalua rauhoittavaa vaikutusta ei ole, esiin nousee yleensä sisäisiä paineita, jotka johtavat eripuraan ja kyräilyyn. Myös vakiintumistaso nousee korkeaksi. Kun näitä korkeavakiintumistasoisia yhteisön jäseniä kasaantuu riittävästi, yhteisön ilmapiiri laskee. Tämänkaltaista epäsointua on selvästi havaittavissa, varsinkin ashrameissa, joissa on henkisyyden nimissä vetelehditään yhteisöjen alueella, kenties ”pyhiä yrttejä” nauttineina. Siksi myös kaikenlaisten huumaavien aineiden tulee olla ehdottomasti kiellettyjen asioiden listalla. Paitsi että ne vievät vähitellen syrjään henkiseltä tieltä, ne myös kehittävät, välinpitämättömyyttä, laiskuutta ja ”individuaalia omituisuutta”, luonnollisuuden kaapuun verhoutuneena. Nämä ongelmat syntyvät yleensä vähitellen korkeavakiintumistasoisen riippuvuuden myötä.

 Henkisen elämän eläjä kaipaa vapautta liioista velvoitteista ja sopivan määrän fyysistä työtä. Mikäli yhteisö täyttää ruuan ja majoituksen perustarpeet, sen jäsen saa vapauden toteuttaa luovuuttaan ja henkistä nälkäänsä. Talkoo- ja hyväntekeävisyys”velvoite” täyttää fyysisen työn tarpeen ja antaa elämään merkitystä ja aikaansaamisen tuntua. Lisäksi se on suunnattoman energeettistä: yhteisvoimin auttaminen, tai vaikkapa talon rakentaminen on sujuvaa ja tietyssä mielessä vaivatonta. Jotta tähän päästäisiin, väkeä tulee olla työmaalla hieman ”liikaa”. Tehokkuudesta ei liiemmälti välitetä, mutta hyvä pätemisentarvevapaa työnjohtaja tarvitaan.