Nerokkaassa ja elämänsyvyyksiä oivaltavassa elokuvassa: ”Perhosvaikutus”, nousee esiin syvällinen elämänlaki pienten menneisyyden muutosten merkityksestä. Vaikka elokuvan perspektiivi ulottuu vain yhden elämän sisälle, sen avulla on helppo ymmärtää myös elämien ketjussa tapahtuva hienovarainen muutosvaikutus. ”Perhosvaikutus” käsittelee myös erittäin oivaltavasti unohdettujen traumojen merkitystä sielun elämänvoimien patoajana.

 Keskeistä on kuitenkin se että Eric Bressin ja J. Mackye Gruberin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa mestariteoksessa valottuu selkeällä tavalla, miten pienikin liike menneisyyden olosuhteissa aiheuttaa arvaamattomia muutoksia nykyhetken elämäntilanteeseen. Näin on laita myös oikeassa elämässä, jossa tämän perhosvaikutuksen lain avulla tapahtuu suuria järjestymiä, joilla on suunta ja tarkoitus. On vielä olennaisempaa mihin perhosvaikutusta käytetään elämäntaistelun tuoksinassa. Mikä on sen suunta ja tarkoitus:

 Sielu etenee elämä elämältä kohti huippua. Se kerää ominaisuuksia, kyetäkseen suureen ponnistukseen, joka tekee sen vapaaksi, eli antaa sille ”ikuisen elämän”. Sielu pyrkii lisäämään hyvää karmaansa ja samalla hioo niitä ominaisuuksia, joita se tarvitsee. Etenemisjärjestys on tärkeä ja persoonallisen rakenteen erilaisuussyistä kaikilla hieman erilainen. Laskun pohjan saavuttamisen jälkeen, kun on vuorossa uusi kehittämisen herkkä rakennusvaihe, aloitetaan yleensä karkeiden himojen työstämisellä. Tässä saattaa vierähtää aikaa, joskus useampikin elämä. Tätä taustaa vasten tarkasteltuna saavat selityksensä myös ne suuret vastoinkäymiset, joita joidenkin ihmisten elämässä esiintyy: usein ne ovat elämien takaisella suunnittelupöydällä valittuja kärsimyksiä/elämänsuunnan hiojia, joiden voima on karman laadussa (ts. siinä minkälaisia negatiivisia kokemuksia me negatiivisesta yleiskarmakakustamme kykenemme ja haluamme  esiin ottaa): joku voi valita hieman erilaisia vaikutuksia kuin toinen sielu tekisi, johtuen hänen aikaisemmista kokemuksistaan. Vastoinkäymisten on tarkoitus on säätää tulevaisuuden olosuhteita halutun kaltaisiksi ja samalla syödä negatiivista karmakertymää pienemmäksi. Joskus on käytettävissä vain tämä negatiivinen vaihtoehto, jotta päämäärä pysyy toteutumiskelpoisena.

  Aina ei kuitenkaan osuta maaliin, sillä muutamien elämien päähän ulottuva suuntausvaihe on hyvin vaikea toteuttaa. Tarvitsemme usein sen loppuun saattamiseksi lopulta valtavasti ”negatiivista tukea”, ts. niin kovia kohtaloniskuja, että ne käyvät käyttökelvottomiksi: Liian kovat kohtaloniskut aiheuttavat lopulta katkeruutta ja muita negatiivisia sieluun pesiytyviä ominaisuuksia, joten niiden käyttöhyöty on rajallinen. Negatiivista karmaa ne tosin edelleen pienentävät. Jottei tähän katkeruuteen ajauduttaisi, on tämän tietyn rajan saavuttamisen seurauksena suunnattava elämä sekundaarisen kehityksen suuntaan ja lopulta ehkä toistaiseksi luovuttava ydinpäämäärästä: jos päämäärän toteuttamissuunnitelma estyy: suunnitellaan uusi ”kiertotiesilmukka”.

  Ennen varsinaisten ominaisuuksien kehittämistä joudutaan huomio suuntaamaan yleensä vapautumiseen aikaisempien reikien seurauksena syntyneistä maailman alkeisvoimien ”täyttymistä”, kuten esim. alkoholin himosta. Toki monet muutkin ominaisuudet työstyvät ja kehittyvät samalla, mutta suurin vaatii suurimman huomion. Kun viinan kirot ja muut vastaavat alkuhankaluudet on voitettu, on muiden, jalostuneempien ominaisuuksien vuoro. Aluksi painotus on sydämen ominaisuuksilla, kuten lempeydellä, kärsivällisyydellä ja vaikkapa empatialla. Kun nämä ovat saatettu ”kuntoon”, voidaan edelleen terävöittää älyä. Samalla pyritään huolehtimaan siitä, että nöyryyden perusominaisuus säilyy riittävällä tasolla: karmasta valitaan sopivia ”heittokapuloita” pyhiinvaeltajan tielle, tämän varmistamiseksi, sillä nöyryyden kadottaminen on samalla varma lähtölaskenta ”maailman tielle”, joka vetää ihmistä voimakkaasti puoleensa. Sen yhä suurempaa huomiota vaativat nautinnot eivät koskaan saa täyttymystään ja ahneus kasvaa loputtomasti, horjuttaen lopulta hyvin tähdätyn ja valmistellun päämäärän pois herkästä tasapainosta, ja joudutaan hakemaan uusi alku. Tämä tapahtuu vasta silloin, kun tuhlaajapoika on viimein tullut takaisin kehityskelpoiseen pisteeseen, matkaltaan, jossa se on tuhlannut hyvän karmansa egonsa rakentamiseen ja sitä seuraavassa laskussa on vierähtänyt useampi elämä.

 Pelkästään sillä hetkellä olemassa oleva negatiivisen karman purkaminen ei vielä riitä, sillä kaaoksen elämänkentille joutunut sielu ajautuu lisävaikeuksiin. Samoin kuin positiivinen karma ruokkii positiivista, myös negatiivisen karman muodostamissa olosuhteissa negaatiota muodostuu helposti lisää. Putomaisvaiheessa oleva saattaa ”henkilökohtaisen kunniamoraalin lain” piiriin pudonneena esimerkiksi äkkipikaistuksissaan tappaa jonkun ja näin tulee tässä syvyyden kuilussa aiheuttaneeksi itselleen karmaa karman päälle. Tämän epätoivon kierroksen etäinen pelko aikaansaa usein myös sielulle halun pysähtyä ja jarruttaa kehitystään. Se haluaisi useiden elämien ajan vain olla, tekemättä juuri mitään. Eteen tulevat kiusaukset kuitenkin tuuppivat sitäkin eteenpäin.